26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
mainos Välineet

Modernissa raudassa yhdistyvät tour-tason tuntuma ja anteeksiantavuus – se näkyy tuloskortissa

Wilsonin mailavalikoimassa on tuotteita, joilla on annettavaa eri tasoisille pelaajille yli perinteisten raja-aitojen. D7-raudat ovat hyvä esimerkki.

Gene Sarazen, Walter Hagen, Sam Snead, Arnold Palmer… Wilsonin välineet ja kilpailullinen menestys ovat kulkeneet käsi kädessä 1920-luvulta lähtien. Tähän mennessä Wilsonin mailoilla on vuodesta 1922 alkaen otettu jo 62 major-voittoa, ainakin yksi jokaisella vuosikymmenellä. Se on enemmän kuin yhdelläkään toisella mailamerkillä. Gary Woodlandin voitto U.S. Openissa viime kesänä on tuorein täysosuma.

Varsinkin rautamailoissa Wilson on ollut perinteisesti vahva. Myös Woodlandin ja Wilsonin välinen yhteistyö lähti liikkeelle nimenomaan raudoista. Woodland oli mukana kehittelemässä Wilson Staff Model Bladea, jota moni pitää yhtenä kaikkien aikojen kauneimmista ja suorituskykyisimmistä taotuista kilpapelaajan muscle back -raudoista.

Kolme majoria urallaan ottanut Padraig Harrington on myös yksi Wilsonin tallin tähdistä. Hän luottaa raudoissa edelleen suuren suosion saavuttaneeseen ja testeissä menestyneeseen taottuun FG Tour V6 -malliin. Yksi raudoista on lisäksi hieman anteeksiantavammasta ja jo lakkautetusta C300-tuoteperheestä.

D7-raudoista mailat kaiken tasoisille harrastajille

Wilson toi vuodenvaihteessa markkinoille uudet taotut D7 Forged-raudat perinteisen blade-raudan ja FG Tourin rinnalle. Tuotelanseeraus on herättänyt myös edistyneiden harrastajien mielenkiinnon.

Wilsonin mukaan player’s distance -kategoriaan sijoittuva rauta yhdistää tour-tason suorituskyvyn kehittyneisiin tuntuma- ja pituusominaisuuksiin. Lavan kompakti koko, vähäinen offset ja ohut yläreuna miellyttävät perinnetietoisen pelaajan silmää.

Mailojen kehittämisestä Wilsonilla vastaava Jon Pergande on vakuuttunut siitä, että uusi taottu D7 on vastaus harrastuksessaan eteenpäin tähtäävien pelaajien toiveisiin. Yhtiö on viime vuosina tehnyt mittavia panostuksia tuotekehittelyyn, ja tulokset alkavat näkyä. Apuna on käytetty muun muassa keinoälyä ja tuhansia päivittäisiä simulointeja.

Uudet D7 Forged -raudat ovat laajaan pelaajakuntaan vetoava yhdistelmä anteeksiantavuutta ja tour-tason mailan suorituskykyä. Ulkonäkö miellyttää myös perinnetietoisen pelaajan silmää.

”D7 Forged sulauttaa yhteen alkuperäisestä D7:stä tutun pituusteknologian ja parhaille pelaajille suunnattujen Wilson Staff -rautojen estetiikan. Se tarjoaa maksimaalisten lyöntimittojen ja ylittämättömän tuntuman yhdistelmän pelaajille, jotka arvostavat vaivatonta pituutta ja äärimmäistä hallittavuutta.”

Nyt klubipelaajatkin voivat pelata  taotulla mailalla, joka on täynnä uutta tekniikkaa ja henkii samalla golfin parhaita perinteitä.

Siltaa riviharrastajan suuntaan rakennetaan edistyksellisillä rakenneratkaisuilla. Lyöntipinnan taakse sijoitetut uretaanilla täytetyt kammiot pohjan ”voimareikineen” optimoivat lavan painonjakauman, parantavat tuntumaa ja tuottavat hyvät lähtönopeudet. Anteeksiantavuutta tulee lisää etenkin ohuissa osumissa.

Jos anteeksiantavuutta kaipaa lisää, D7:n perusmalli on varma valinta. Maila vakuutti viime vuonna Golf Digestin testaajat ja oli yksi kultamitalilla palkituista uutusmailoista. Uudet onttolapaiset Launch Pad -raudat ylsivät tänä vuonna vastaavaan menestykseen kaikkein anteeksiantavimpien mailojen kategoriassa. Testaamalla löydät omaan peliisi parhaiten sopivan vaihtoehdon.

Wilson Staff Model Utility suurille mailanpään nopeuksille

Edistyneimmät pelaajat pohtivat säännöllisesti oman mailasetin kokoonpanoa. Luottaako perinteisiin pitkiin rautoihin vai hakeako rinnalle jotain muuta? Vaihtoehtoja ovat nostavampi väyläpuu, hybridi tai niin sanottu utility iron.

Jos vauhtia on riittävästi, pallo lentää korkean kaaren ansiosta uskomattoman pitkälle

Wilsonin uusi Wilson Staff Model Utility edustaa jälkimmäistä vaihtoehtoa. Sellainen on nykyisin myös Gary Woodlandin bägissä. Alun perin ammattilaispelaajien prototyypiksi kehitetyt mailat on nyt tuotu myös harrastajien ulottuville.

Wilson tarjoaa kaksi vaihtoehtoa lähipelin erikoismailoiksi. Staff Model -wedgejä ovat olleet kehittämässä muun muassa Brendan Steele ja Gary Woodland. HT-versiossa (High Toe) on perusmallia hieman suurempi lapa ja leveämpi pohja.

Wilson lupaa mailojen tarjoavan vaikuttavan yhdistelmän luotettavuutta, pituutta ja anteeksiantavuutta. Lavat ovat onttoja, ja paino lavan pohjassa pitää huolen pallon ilmaan nostavasta painonjakaumasta. Lyöntipinta on valmistettu vahvasta maraging-teräksestä.

Parhaiten maila toimii pelaajilla, joiden tuottama mailanpään nopeus on suuri.

”Jos vauhtia on riittävästi, pallo lentää korkean kaaren ansiosta uskomattoman pitkälle”, Jon Pergande sanoo. ”Maila sopii pelaajille, jotka etsivät helpommin kontrolloitavaa pitkän pelin vaihtoehtoa hybridin tai väyläpuun tilalle.”

Nostokulmia on neljä: 18-, 21-, 24- ja custom-vaihtoehtona tilattavissa oleva 15-asteinen malliversio. Gary Woodland on päätynyt 18 asteen nostokulmaan.

Lähipelin uudet tarkkuustyökalut

”Kun mailassa on nimi Staff Model, se on suunniteltu maailman parhaille pelaajille”, Wilsonilta kerrotaan. Yhtiön uusia Staff Model -wedgejä ovat olleet kehittämässä muun muassa Brendan Steele ja Gary Woodland. Tuloksena on mailaperhe, joka auttaa kaiken tasoisia pelaajia saamaan lähipelistään parhaan mahdollisen irti.

Hallitseva U.S. Open -mestari Gary Woodland luottaa uusiin Wilson Staff Model Utility -rautoihin. Mailaperhe tuo lisää vaihtoehtoja suuria mailanpään nopeuksia kehittävien pelaajien lyöntiarsenaaliin.

Lavat on taottu hyvän tuntuman tarjoavasta 8620 hiiliteräksestä ja lyöntipinnat viimeistely tarkkuusjyrsinnällä. Lavan linjojen muotoilussa on haettu mahdollisimman hyvää pelattavuutta ja luottamusta herättävää ulkonäköä.

Koneellisesti kaiverrettujen urien väliin jyrsityt hiuslinjat lisäävät tartuntapintaa ja auttavat tuottamaan runsaasti kierrettä lähestymisten ja lähipelilyöntien kontrolloimiseksi.

Perusmalli on vakiona saatavilla kuudella eri nostokulmalla (50–60), minkä lisäksi 48-asteinen on tarjolla custom-vaihtoehtona. Vasemmalta pelaavat voivat valita omansa 52-, 56- ja 60-asteisista malliversioista.

Perusmallin lisäksi valikoimassa on suurempilapainen ja leveämpipohjainen HT-versio (High Toe). Erikoisuutensa ovat kannasta kärkeen ulottuvat urat. Nostokulmat oikealta pelaaville ovat 56 ja 60 astetta sekä 64-asteinen custom-vaihtoehto.

https://www.wilson.com/

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje