16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Vaasan Golfissa ei saanut honouria hole-in-onella

Marko Ruutiaiselle (vas.) hole-in-one oli golfuran neljäs, Janne Kurkela koki puolestaan holarin tuoman autuuden ensimmäisen kerran. Kuva: Janne Laaja

Samassa kilpailuryhmässä viikonvaihteessa pelanneet Marko Ruutiainen ja Janne Kurkela tekivät holarin” samalla reiällä.

Hole-in-one on aina riemastuttava tapaus, mutta kun niitä syntyy peliryhmässä kaksi samalle reiälle, voidaan puhua jo poikkeuksellisesta sattumasta. Näin joka tapauksessa pääsi käymään lauantaina Vaasan Golfissa pelatussa Belek International Open -kilpailussa, kun Marko Ruutiainen ja Janne Kurkela iskivät kumpainenkin pallon yhdellä lyönnillä reikään parin minuutin välein.

Ruutiainen oli Kråklundin valkoisen kentän satametrisellä neljännellä reiällä ensimmäisenä lyöntivuorossa. Titleistin pitching wedge lähetti keltaiselta tiiltä samanmerkkisen pallon kolme metriä lipun oikealle puolelle, mistä vasemmalle viettävä kallistus pyöräytti pelivälineen reikään.

Peliryhmän kolmas jäsen Janne Laaja löi ilon huudahdusten jälkeen oman tiilyöntinsä, kunnes Kurkela asetteli kätensä 52-asteisen Titleist-wedgen grippiin, ja päästi Srixon-pallon yläilmoihin.

”Lyönti oli osumaa myöden yhtä tasokas kuin Markolla. Pallo putosi niin ikään lipusta katsoen oikealle noin 1,5 metriä reiästä, laittoi jarrut päälle, ja valui oikeaan osoitteeseen. Kyllähän siinä tuli melko tavalla tuuletettua, oli niin uskomaton tunnelma”, tasoituksella 8,7 pelaava Kurkela sanoi.

”Saatiin vielä aikamoiset naurut aikaan, kun tajusin, etten kaapannut edes honouria seuraavalla reiällä”, hän jatkoi.

Kyseisellä reiällä oli myös kilpailun lähemmäksi lippua -kisa, jolla kaksikko teki muiden pelaajien yritykset kutakuinkin epätoivoisiksi. Vaikka Ruutiainen ensin ”ässän” tehneenä olisi ollut oikeutettu palkintoon, hän päätti herrasmiehenä jakaa energiajuomia sisältäneen palkinnon pelikaverinsa kanssa.

Vaasan Golfin toimitusjohtajana työskentelevä Janne Laaja kertoi, ettei ole todistanut kentällä koskaan mitään vastaavaa nähtyään Kråklundissa kauden toisen ja kolmannen hole-in-onen.

”Pidin ryhmässä itse kovinta huutoa, kun toinenkin pallo meni sisään. Siinä taisi muut kilpailijat vähän häiriintyä, mutta eiköhän reaktioni ollut ihan aiheellinen. Harmi vain, kun klubi ja klubiravintola avataan koronapandemian vuoksi meillä vasta kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Nyt ei päästy nauttimaan juhlajuomia”, hän sanoi.

Sinne tulee nimeni vasta toisen kerran, sillä harjoituskierroksella tehdyistä holareista ei meidän klubillemme saa nimilaattaa.

Kurkelaa, 47, ja Ruutiaista, 58, yhdisti lauantain kilpailussa toinenkin asia. Molemmilla oli käsi kipeänä, joka haittasi pelaamista. Ensin mainitun vanha käsivaiva muistutti itsestään jo ykköstiillä ja Ruutiainen puolestaan kertoi kärsivänsä golfkyynärpäästä.

”En pystynyt lyömään pitkillä mailoilla kunnolla ollenkaan. Lyhyemmillä sujui paremmin”, Kurkela totesi.

Kaksi holaripalloa lepää styroksirinkulan päällä Vaasan Golfin valkoisen kentän neljännessä reiässä. Kuva: Janne Laaja

Hole-in-one oli tasoituksella 10,6 pelaavalle Kurkelalle ensimmäinen, Ruutiainen on ”holarihommissa” jo kokenut tekijä neljällä onnistumisellaan. Kaikki ovat tulleet Vaasan kentällä.

”Tämä viimeisin oli toinen tällä samalla reiällä, ensimmäinen tuli 13 vuotta sitten. Edellisen hole-in-oneni tein vuonna 2018 BMW Golf Cupissa, josta selviydyin Ruotsissa Bro Hofin kentällä pelattuun pohjoismaiseen finaaliin”, Vaasan Golf ry:n hallituksessa istuva Ruutiainen sanoi.

Molemmat ottivat holaripallonsa itselleen talteen. Niitä ei Vaasan Golfissa asetella hole-in-one-tauluihin, joihin laitetaan vain nimilaatta.

”Sinne tulee nimeni vasta toisen kerran, sillä harjoituskierroksella tehdyistä holareista ei meidän klubillemme saa nimilaattaa”, sanoi Ruutiainen, jonka mukaan selvä enemmistö Vaasan holareista syntyy valkoisen kentän nelosreiällä.

Kurkela lähti kisan jälkeen saman tien kotiin ottamaan käsivaivaansa rohtoa. Särkylääkkeiden vuoksi kuohuva juoma jäi häneltä nauttimatta lauantaina kokonaan.

”Seuraavaa holaria en taida päästä jahtaamaan pariin viikkoon, sen verran tuo käsi vaatii nyt pelitaukoa”, golfin 90-luvulla Kokkolassa aloittanut VaG:n jäsen arveli.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)