16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Evian Championship otti olympialaisten paikan

Viimevuotinen Evian Championship päättyi Korean Jin Young Kon voitonjuhliin. Kuva: Getty Images

Koko major-kausi on tiivistymässä viimeisimmän siirron myötä yhä selvemmin syyskauden suuntaan.  

Golfin major-turnausten siirtoruljanssi sai viikonvaihteessa jatkoa, kun alun perin 23.–26. heinäkuuta pelattavaksi tarkoitettu naisten Evian Championship hyppää elokuun puolelle.

Ladies European Tour ja LPGA löysivät Evianille kätevästi uuden paikan samalta viikolta, jossa oli määrä pelata Tokion olympialaisten naisten golfturnaus. Kansainvälinen Olympiakomitea ilmoitti tällä viikolla, että Tokion kesäkisat tullaan järjestään koronaviruspandemian vuoksi vuonna 2021.

Evian (6.–9.8.) pelataan viikkoa ennen Ladies Scottish Openia ja samalla viikolla kuin U.S. Women’s Amateur. Kilpailun uusi ajankohta helpottaa matkustamisen näkökulmasta erityisesti Euroopan ulkopuolelta tulevia pelaajia, sillä useat pelaajat jatkavat Evianin jälkeen myös LPGA ohjelmaan kuuluvaan Skotlannin turnaukseen.

Muutos tarjoaa samalla pelivaraa, sillä Ranskassa pelattavalta Evianilta vapautunut viikko on haluttu ja käyttökelpoinen ajankohta Yhdysvalloissa, missä etsitään ja kaavaillaan sopiva paikkoja siirrettyjen listalle asetetuille kilpailuille.

LPGA Tourilla on seitsemän kilpailua, joille haetaan tai on jo löydetty uusi paikka kalenterista. Evianin ohella uuden paikan löysi normaalisti golfin major-kauden käynnistävä ANA Inspiration, joka pelataan 10.–13. syyskuuta. Kolme LPGA:n kilpailua on peruuntunut kokonaan.

Naisten Euroopan kiertueella tällä hetkellä uutta paikkaa kisaohjelmasta etsitään ainoastaan aiemmin maaliskuussa pelattavaksi tarkoitetulle Saudi Ladies Championshipille. Peruutettuja turnauksia LET:llä ei toistaiseksi ole.

LET-kiertueen kalenterissa seuraava kilpailu on 7.–9. toukokuuta pelattava Jabra Ladies Open. LPGA Tourilla pelataan tällä tietoa seuraavan kerran 14.–17. toukokuuta, jolloin vuoronsa saa Pelican Women’s Championship.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje