26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Viktor Hovlandilta kylmäpäinen ratkaisu – norjalaisten voittotili aukesi PGA Tourilla

Viktor Hovlandin riemulla ei ollut rajoja, kun voitto ratkesi Rio Granden illassa. Kuva: Getty Images

Katso videolta, miten norjalaisselostajat eivät ole pysyä liitoksissaan Hovlandin upotettua pitkän voittoputtinsa.

Viktor Hovland rullautti sisään yhdeksänmetrisen birdie-putin Puerto Ricossa sunnuntaina päättyneen PGA Tourin kilpailun neljännen kierroksen 18. reiällä. Tämä onnistuminen takasi kokonaistuloksen 268 (-20) pelanneelle Hovlandille voiton yhden lyönnin erolla Josh Teateriin.

Hovland, 22, lähti sunnuntaihin lyönnin johtoasemasta, jonka hän ennätti kolminkertaistaa kierroksen puolivälissä. Coco Beach -kentän 11. reiällä tullut triplabogey mutkisti tilannetta pahemman kerran, mutta muihin virheisiin hän ei enää sortunut. Voiton kannalta äärimmäisen tärkeäksi osoittautui 15. reiän eagle, Teaterin jouduttua tyytymään tuolla par-viitosella birdieen.

”Löin loppusuoralla todella hyviä lyöntejä. Viimeisen reiän putti oli sitten täydellinen bonus. Tietysti joka viikko yritetään voittaa, mutta tuntuuhan tämä uskomattoman hienolta”, Hovland sanoi.

U.S. Amateur -turnauksen voittaneesta Hovlandista tuli viime kaudella ensimmäinen pelaaja yli 20 vuoteen, joka on yltänyt kisan parhaaksi amatööriksi sekä Masters Tournamentissa että U.S. Openissa. Hän ryhtyi ammattilaiseksi kesäkuussa, ja lähes varmisti PGA Tourin kortin saavuttamillaan FedEx Cupin pisteillä, vaikka ei ollut kiertueen jäsen.

Voitto oli kaikkien aikojen ensimmäinen norjalaisille PGA Tourilla ja ylipäänsä miesten pääkiertueilla. Maan kirkkain golftähti, yli 20 pääkiertuevoittoa saavuttanut Suzann Pettersen päätti viime syksynä uransa menestyksekkään Solheim Cupin jälkeen. Hovland todisti viimeistään sunnuntaina, että vuonojen maassa kasvaa muitakin kuin maailman parhaita hiihtäjiä.

Korn Ferry Tourin finaalisarjan kautta kortin saanut Hovland voi nyt keskittyä täysin olennaiseen, sillä Puerto Rico Openin voitto takaa hänelle automaattisen pelioikeuden PGA Tourille kauden 2021–2022 loppuun. Tuore menestys avaa Hovlandille myös paikan myöhemmin keväällä pelattaviin The Playersiin sekä PGA Championshipiin.

Hovland nousi maailmanlistalla sijalle 60, mikä nostaa hänen toiveitaan päästä myös kauden ensimmäiseen majoriin, Mastersiin. Se edellyttää kuitenkin hyvää menestystä lähiviikkoina, sillä kaikki maaliskuun lopussa OWGR-listalla top 50:ssä olevat pelaajat saavat kutsun Augusta Nationalille.

Oslolainen on nyt viimeinen kolmesta ”Class of 2019” -amatööritähdestä, jotka ovat yltäneet voittoon PGA Tourilla. Matthew Wolff − Hovlandin joukkuekaveri runsaasti menestystä niittäneestä Oklahoma State -yliopistojoukkueesta − pystyi tähän ensimmäisenä viime heinäkuussa käydyssä 3M Openissa. Collin Morikawa teki niin ikään heinäkuussa saman tempun Barracuda Championshipissä.

Kakkoseksi jätetty, 18 vuotta Hovlandia vanhempi Teater pelaa PGA Tourilla tilapäisellä pelioikeudella. Takana on nyt 193 PGA Tourin kilpailua, eikä voittosarakkeesta löydy vieläkään merkintöjä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    ZZ Top says:

    Hyvä Norja! Bra Norge! Hovland on sensaatio! Milloinkohan Suomen voittotili aukeaa. Tällä hetkellä meille on tarjottu pelaajat, Välimäki, Lindell, Kakko, Pulkkanen, Saamoja. Mutta epäilen, tällä hetkellä näyttää että pelaajat keillä oikeasti on mahdollisuus ovat vain Korhonen (uskomaton mentaalipuoli) sekä Pulkkanen (myös mentaliteetti hyvö sekä pitkälyöntisyys ja puttitekniikka). Välimäkeen luotan myös tällä hetkellä, hän on nöyrä niissä asioissa joissa täytyy olla, jolloin hän keskittyy vain työntekoon eikä paljoa muihin huvitteluihin. Näyttää että hän on tosissaan. Lopuilla pelaajista en näe samanlaista omistautumista, en tosiaan kuulu aivan sisäpiiriin mutta tämä on vain päätelty tiedoilla mitä minulla on.