16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Nyt se on varmaa, Imatran kaupunginhallitus sinetöi golfkentän kaupan

Imatran Golfin tarina jatkuu entiseen malliin, kun kaupunki ryhtyi kentän pelastajaksi ja maa-alueen omistajaksi.

Lähes 60 hehtaarin määräala siirtyy kaupungin haltuun 150 000 euron kauppasummalla.

Imatran kaupunginhallitus teki maanantaisessa kokouksessaan odotetun päätöksen, kun se hyväksyi Imatran golfkentän kaupan. Sen myötä Imatran kaupungin haltuun siirtyy 59 hehtaarin määräala, jolla 80-luvun lopulla valmistunut Kosti Kurosen suunnittelema klassikkokenttä sijaitsee.

Ostohinnaksi vahvistettiin imatralaisessa Uutisvuoksi-lehdessä olleen uutisen mukaan 150 000 euroa.

Omistusoikeuden sinetöityä Imatran kaupungille, se vuokraa määräalan rakennuksineen Imatran seudun yritystilat -nimiselle osakeyhtiölle. Kyseinen yhtiö vuokraa alueen edelleen uudelle golfyhtiölle.

Kauppaan kuuluu vanhan klubirakennuksen lisäksi huoltorakennus. Rantahovi ja sille irrotettava tontti jää edelleen metsäyhtiön omistukseen.

Määräalaan liittyvään kauppaan odotettiin alun perin vahvistusta jo viikko sitten, mutta kauppakirjan liitteessä olleet epätarkkuudet jätti vielä tuolloin kentän kiinteistökaupan pöydälle.

Lähde: Uutisvuoksi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)