26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Kim Koivu palaa kilpakentille Challenge Tourin poikkeuksellisen aikaisessa kauden aloituksessa

Viime kausi oli Kim Koivulle raskas, ja ehtipä hän väläytellä jopa uran lopettamisen mahdollisuutta. Kauden 2018 CT-komeetta tekee nyt paluun kilpakentille 3,5 kuukauden tauon jälkeen. Kuva: Getty Images

European Tourille nousee ensi kaudeksi aiemman 15:n pelaajan sijaan CT:n rankingin 20 parasta.

Challenge Tourilla on normaalisti ollut tähän aikaan vuodesta hiljaista, mutta uusi vuosikymmen on tekemässä muutoksen totuttuun kaavaan − ainakin alkavan kauden osalta.

Haastajakiertueen kausi 2020 käynnistyy tällä viikolla Etelä-Afrikasta, eikä kyse ole vain yksittäisestä visiitistä, sillä myös Sunshine Tourin ohjelmaan kuuluvia kisoja pelataan samoilla kulmilla kolmena perättäisenä viikkona.

Ensiksi on vuorossa Johannesburgin pohjoispuolella Modimollessa pelattava Limpopo Championship, joka on palkintoarvoltaan 250 000 dollarin turnaus. Kauden avaukseen suomalaisista osallistuvat Oliver Lindell, Lauri Ruuska sekä paluun kisa-areenoille tekevä Kim Koivu.

Koivun viime kausi päättyi pettymykseen ja kortin menettämiseen European Tourilla. Koivu lähti suurin toivein edelliskauteen voitettuaan Challenge Tourilla kolme kilpailua vuonna 2018. Hän ottikin ET:llä nopeasti kaksi top 10 -sijoitusta, mutta vähitellen peli muuttui tervanjuonniksi.

Joukkoon mahtui kauden edetessä vielä kaksi hyvää esitystä (BMW International/T16 ja Czech Masters/T11), mutta 15 karsiutumista kertoivat tuntuvista ongelmista.

Koivu vaihtoi kesken kauden caddieta ja David da Silvan tilalle valmentajaksi pestattiin suomalaisten luottomies Timo Rauhala. Kun otteet eivät kohentuneet syksyn tärkeissä kilpailuissakaan, päätti Koivu jättää kauden viimeiset turnaukset väliin.

Hän ilmoitti myöhemmin vetäytyvänsä määräämättömäksi ajaksi kilpakentiltä henkisen kuormituksen vuoksi. Lepo ja tauko tekivät nähtävästi hyvää, ja myös ET:n karsinnat sivuuttanut Koivu palaili hiljalleen harjoittelun pariin.

Helsinkiläinen pelaa tällä viikolla Challenge Tourin täysvaltaisena jäsenenä ensimmäisen kilpailunsa sitten lokakuun puolivälissä käydyn Italian Openin.

Tervetullut uudistus ja sinne tähdätään.

Oliver Lindell esitti viime vuonna hieman heikomman edelliskauden jälkeen rohkaisevia otteita, ja piti kauden loppuhetkille yllä toiveita pääsystä niiden 45:n pelaajan joukkoon, joille aukesi paikka ET:n karsintafinaaliin. Ranking-sijoitus oli lopulta 60:s, eikä hän onnistunut raivaamaan esikarsintojen kautta paikkaa ”korttitalkoisiin”.

Lindell vietti kolmen viikon harjoitusleirin Espanjassa, jonka päätteeksi hän otti voiton paikallisen Gecko Tourin kilpailussa. Porvoolainen on osallistumassa jokaiseen kolmeen Etelä-Afrikassa pelattavaan CT-kilpailuun.

”Etelä-Afrikassa on luvassa hieno reissu. Toivottavasti peli on siellä jo valmista menestymiseen. Kiertueella on jaossa 20 paikkaa European Tourillle, ja se on 25 prosenttia enemmän kuin aikaisemmin. Tervetullut uudistus ja sinne (ET:lle) tähdätään”, Lindell kertoi viime viikonloppuna julkaistussa tiedotteessa.

Lauri Ruuska tavoittelee kauden edetessä itselleen tukevampaa jalansijaa Challenge Tourille. Kuva: Getty Images

Suomalaisista vahva kortti Challenge Tourilla on myös Roope Kakolla ja ET:n karsintafinaalissa hyvin pelanneella Janne Kaskella. Jälkimmäinen keskittyy enimmäkseen Asian Tourin kilpailuihin, ja osallistunee kauden aikana korkeintaan muutamaan CT-koitokseen.

Niin ikään ET:n karsintafinaaliin yltänyt Lauri Ruuska pääsee testaamaan kisakuntoaan kovassa seurassa heti kauden alkajaisiksi. Hän ei pelannut karsintahuipennuksen kahdella viimeisellä kierroksella, ja sai haastajakiertueelle täksi kaudeksi kategorian 16. Sillä ei osallistumisia Etelä-Afrikan turnauksiin irronnut, joten Ruuska pelaa kauden kaksi ensimmäistä kilpailua Suomen Golfliitolta saaduilla villeillä korteilla.

”Tavoitteena on saada alkukaudesta mahdollisimman paljon CT-startteja, ja onnistua niin hyvin, että kauden puolessavälissä olevan re-rankingin yhteydessä kuittaisin pelioikeuden loppukaudeksi. Mikäli se toteutuu, tähtään rankingissa top 20:een”, Ruuska sanoi tiistai-iltana.

Ruuska harjoitteli kahden viikon ajan Portugalin Algarvessa, jossa myös pelasi kaksi lämmittelykisaa. Hän ylsi molemmissa kuuden joukkoon.

”Pelissä oli hyviä kehityksen merkkejä varsinkin pallonlyömisen osalta. Lähipelin ruosteet yritän hioa tämän viikon kisan alla pois.”

Viikonvaihteen kilpailu pelataan kahdella kentällä, Euphoria Golf Clubilla ja Koro Creek Golf Clubilla. Ruuska kantoi hieman huolta ukkosia luvanneista sääennusteista, sillä tarkoitus olisi ehtiä tutustua molempiin kisakenttiin hyvissä ajoin ennen turnausta.

”Paljon draivia tulen lyömään, sillä se on hyvässä iskussa. Pallo lentää noin 10 prosenttia pidemmälle kuin normaaliolosuhteissa, joten siihen pitää sopeutua, kuten myös itselle hieman uudenlaiseen ruoholaatuun.”

Kauden ensimmäisissä kilpailuissa on luonnollisesti runsaasti Road to Mallorca -listan kärkipäähän ennustettuja pelaajia. Omat haasteensa menestykselle tuo taitavat eteläafrikkalaispelaajat, joilla olosuhteet hyvin tuntevina on selkeä kotikenttäetu.

Kolmen Etelä-Afrikan kisan jälkeen Challenge Tour jatkuu toukokuun alussa Prahassa pelattavalla kilpailulla, mistä lähtien kausi jatkuu tiiviinä marraskuun alkuun saakka.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje