16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista - Välineet

Golfvälinebisnes porskuttaa USA:ssa – koripallo, baseball ja amerikkalainen jalkapallo jäävät yhdessäkin taakse

Yksilöllinen räätälöinti on yhä yksi golfvälinebisneksen vahvoista trendeistä. Kysynnän uskotaan edelleen kasvavan. Kuva on markkinajohtajaksi USA:ssa kasvaneen Club Championin verkkosivuilta.

Välinebisnes sopeutui uuden normaalin aikaan. Seuraavien vuosien uskotaan tuovan mukanaan kasvua.

National Golf Foundation julkaisi tammikuun puolivälissä katsauksen golfvälineteollisuuden tilaan Yhdysvalloissa. Ydinviesti on se, että golfvälineteollisuus on löytänyt uuden normaaliuden ajan vuosien 2007–2008 finanssikriisiä seuranneen turbulenssin jälkeen.

Mailat ja pallot toimivat golfvälinebisneksen vetureina. Näissä päätuotteissa nykyisen markkinan arvo on noin 2,9 miljardia dollaria. Se on enemmän kuin mitä Yhdysvalloissa vuositasolla käytetään koripallo-, baseball- ja amerikkalaisen jalkapallon välineisiin – yhteensä! Vain retkeily- ja kalastusvälineissä rahaa liikkuu vuositasolla enemmän.

Bisneksen vakiintuminen ei ole tapahtunut ilman sopeuttavia toimia. Valmistajien välinen kilpajuoksu on maltillistunut. Uusia tuotteita ei tuoda markkinoille niin kuumeisessa tahdissa kuin alan hulluina vuosina. 

Tutkimus- ja kehitystyö on arvossaan, muistuttaa toimitusjohtaja Dan Ladd Cobra Puma Golfista.

”Vaikka ala hakee uusia muotoja, tietyt asiat pysyvät olennaisina. Tärkeintä on innovaatio ja suorituskyky. Jos valmistat hyvä tuotteita, asiakkaat ostavat niitä.”

Grippivalmistaja Golf Priden hallituksen puheenjohtaja Jamie Ledford uskoo välinebisneksen voivan tällä hetkellä paremmin kuin kertaakaan viimeisten kymmenen vuoden aikana.

”2016 oli kova vuosi, kun Nike luopui mailoistaan ja Golfsmith-ketju teki konkurssin. On jatkuvasti löydettävä uusia kasvun väyliä, jotta bisnes pysyy terveellä pohjalla.”

Titleistin emoyhtiö Acushnet on golfvälineiden ja -varusteiden ykkönen 1.6 miljardin liikevaihdollaan. Callawayn myynti puolestaan kasvoi 62 % edellisvuoteen verrattuna viime vuoden kolmannella neljänneksellä.

Pääjohtaja Chip Brewer pitää Callawayn vahvuutena brändien kattavaa portfoliota. Se lupaa hänen mukaansa hyvää pitkällä tähtäimellä.

Kasvua saadaan jatkuvasti välineiden yksilöllisessä räätälöinnissä ja customoinnissa. Asiakkaan näkökulmasta yksilöllisten toiveiden täyttäminen ei ole milloinkaan ollut yhtä helppoa. 

Verkkokaupasta voi vaivattomasti tilata mailat mieluisilla varsilla, sopivan mittaisilla varsilla ja toimiviksi osoittautuneilla lie- ja loft-kulmilla. Esimerkiksi Callawayn uutuusdraiveriin on verkkokaupan valikoimassa tarjolla varsia yhdeksältä eri valmistajalta. Jos kuitenkin haluaa pelata varman päälle, räätälöinti onnistuu kivuttomasti fittaukseen erikoistuneissa liikkeissä. Puu- ja rautamailojen rinnalla myös puttereiden räätälöinti on yleistymässä.

Välinebisnes on astunut uuteen aikaan myös markkinoinnissa. Golfin harrastajille tarjotaan uudenlaista tartuntapintaa välineisiin interaktiivilla kampanjoilla, kilpailuilla ja vertaisarvioinneilla. Näkyvyys sosiaalisessa mediassa kasvaa.

”Välinebisnes uudistuu jatkuvasti”, sanoo Callawayn Brewer. ”Menestyvän välineyhtiön johtaminen on nyt jotain aivan muuta kuin kymmenen vuotta sitten.”

Golf Priden Ledford uskoo suurimman muutoksen kytkeytyvän jatkossakin nimenomaan välineiden yksilölliseen räätälöintiin.

”Jokainen golfari on erilainen, ja erilaisten svingien kirjo on loputon. Siirtymä hyllytavarasta eri tavoin personoituihin välineisiin tulee jatkumaan. Se heijastuu myös siihen, kuinka välineitä kehitetään, valmistetaan ja myydään. Seuraavat kymmenen vuotta voivat hyvinkin näyttää jälleen erilaisilta kuin viimeksi eletyt kymmenen vuotta.”

Globaali markkina kasvussa

Alkuvuodesta on julkaistu myös useita katsauksia golfvälineiden globaaliin markkinaan. Yhteistä on usko liikevaihdon kasvuun seuraavien vuosien aikana. Kasvun suuruudeksi ennakoidaan kahdesta kolmeen prosenttiyksikköä vuodessa.

Mihin vahva usko perustuu? 

Veturina ennusteissa on ennen kaikkea Aasian ja Tyynenmeren alue. Suuria toiveita asetetaan erityisesti Kiinaan ja kiinalaisen keskiluokan kasvuun. Golfin myös uskotaan leviävän lajina entistä laajemmalle, osaksi olympiagolfin saaman julkisuuden ansiosta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje