26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

USGA turvautuu supersankarin apuun lajimarkkinoinnissa

Golfin yhdysvaltalainen kattojärjestö ottaa ”War Machinen” apuun taistelussa golfin yhteiskuntakelpoisuuden ja U.S. Openin näkyvyyden puolesta.

Supersankareita – onko heitä? Ainakin elokuvien maailmassa. Ja yleisö viihtyy. Marvel-yhtiöiden tuorein kassamagneetti, viime vuonna ensi-iltansa saanut Avengers: Endgame nousi nopeasti kaikkien aikojen eniten tuottaneeksi elokuvaksi maailmassa.

Avengerissa ja monissa muissa Marvelin 2010-luvun menestyselokuvissa on ollut näyttelijänä mukana myös suurtuotantojen War Machine -hahmona suurelle yleisölle tutuksi tullut Don Cheadle. Pieni mies, joka Rotten Tomatoes -sivuston mukaan on tottunut varastamaan kohtauksissa katsojien huomion.

Näkyvyyttä tuli jo 1980-luvulla, mutta varsinaiseksi läpimurroksi osoittautui vuoden 1994 Devil in Blue Dress, jossa aisaparina oli Denzel Washington. Vuonna 2004 Cheadle oli Oscar-ehdokkaana pääosastaan elokuvassa Hotelli Ruanda. Muihin menestyselokuviin lukeutuvat parhaan elokuvan Oscarin nimiinsä vienyt Crash sekä Steven Soderberghin kanssa toteutetut Traffic ja Oceans Eleven. Golden Globen Cheadle sai vuonna 2013 roolistaan TV-sarjassa House of Lies. 

TV- ja elokuvaroolien rinnalla Cheadle alkoi vähitellen omaksua roolin myös ihmisoikeus- ja ympäristöaktivistina. Vuodesta 2010 hän on toiminut YK:n ympäristöohjelman (UNEP) hyvän tahdon lähettiläänä. Yhdessä Harrison Fordin kanssa Cheadle tuotti TV:lle dokumenttisarjan Years of Living Dangerously, joka paneutui ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin ongelmiin. Työtä Darfurin ja Ruandan kaltaisten kansanmurhien estämiseksi hän on tehnyt muun muassa George Clooneyn, Brad Pittin ja Matt Demonin kanssa.

Amerikkalaisen jalkapallon NFL, yhdysvaltalaisen urheilun suurin ja kaunein, värväsi Cheadlen palvelukseensa vuonna 2002. Alkoi neljä kautta kestänyt ja menestykselliseksi osoittautunut yhteistyö Super Bowlin markkinoimiseksi.

Cheadlen esittämä War Machine on tuttu muun muassa Iron Man- ja Avenger-alokuvista.

USGA haluaa viestiä vastuullisuudesta

USGA on nyt seurannut perässä. FOX-kanavalla saatiin NFL-ottelun mainoskatkolla vuodenvaihteessa jo esimakua Cheadlen roolista golfin ensi kesän U.S. Openin näkyvyyden ja brändin vahvistajana.

Yhteistyö kattaa paljon muutakin. Cheadle on valjastettu USGA:n kasvoiksi työssä, jota tehdään suuren yleisön vakuuttamiseksi golfkenttien hoidon vastuullisuudesta. Painopiste on niin sanotussa public golfissa, josta Cheadle kertoo itse saaneensa osansa jo varhaisessa iässä ja jonka vetovoimaisuutta hän USGA:n tavoin pitää elintärkeänä lajin hyvinvoinnin kannalta.

”Haluan olla mukana varmistamassa, että myös tulevat sukupolvet pääsevät osallisiksi samoista mahdollisuuksista, joista itse saatoin nauttia.”

Cheadlen mukaan golfkenttien vaikutus viheralueina ulottuu monin tavoin ympäröivään yhteisöön.

”Kentät käyttävät luonnonvaroja, esimerkiksi vettä, ja tarjoavat kodin monille eläimille. Meidän on otettava tämä kaikki huomioon ja ymmärrettävä golfkenttien vastuu laajemman ekosysteemin osana.”

Cheadle ja USGA haluavat viedä kestävän kehityksen viestiä nimenomaan puclic course -verkoston suuntaan. Niiden osuus kaikista Yhdysvaltain golfkentistä on yli 75 %.

Toiveissa on ulottaa vastuullisuus nykyistä korostetummin esimerkiksi kasteluveden käyttöön. USGA on laskenut, että golfkenttien kasteluun käytetään nykyisellään 0,5 % kaikesta Yhdysvalloissa käytettävästä vedestä. Määrä on reilut kaksi miljardia gallonaa eli noin kahdeksan miljardia litraa päivässä. 

Työtä kastelun tarpeen vähentämiseksi tehdään jatkuvasti. Cheadlea on tarkoitus käyttää apuna silloin, kun USGA haluaa kertoa tutkimustyöstään ja kehittämistään teknisistä innovaatioista.

Cheadlen oma tasoitus on alhaisimmillaan ollut seitsemän. Hänet voi nähdä säännöllisesti mukana esimerkiksi PGA Tourin Pro Am -tapahtumissa.

Vetoapua vähemmistöjen suuntaan

USGA:n markkinoinnillisen keihäänkärjen musta ihonväri on tuskin mikään sattuma. Tiger Woodsin läpimurrosta ei tullut vähemmistöjen suuntaan sellaista piristysruisketta kuin 1900-luvun lopulla ennakoitiin ja toivottiin. Golf on yhdysvaltalaisen suuren yleisön mielikuvissa edelleen paljolti valkoisten miesten peli. Cheadle tarjoaa kaivattua tartuntapintaa golfin toistaiseksi vieraaksi kokeneiden väestönosien suuntaan.

Cheadle kertoo olleensa kentällä pitkään omaan peliin aika ajoin turhautunut kuumakalle. Nyt on toisin.

”Olin vähän väliä itselleni vihainen. Sitten tajusin, että en ole tarpeeksi hyvä syyttämään itseäni virheistä, joita ammattilaisetkin tekevät.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje