16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Korhosen tasaisen tuloksekas tekeminen jatkunut jo kolme päivää

Korhosesta saa tarpeen vaatiessa mielenkiintoisia kuvakulmia. Kuva: Warren Little/Getty Images

Korhonen on pelannut kaikki kierroksensa samaan tulokseen.

Euroopan kiertueen toinen finaalikilpailu on ollut Mikko Korhoselta tyylikästä suorittamista. Korhonen pelasi kisan kolmantena päivänä tuloksen -2, joka on tismalleen sama kuin kahtena edellisenäkin päivänä.

Korhonen aloitti kierroksensa erinomaisen mallikkaasti. Hän teki viidelle ensimmäiselle reiälle kolme birdieä. Takaysi alkoi birdiellä ja Suomen ykkösgolfari oli sillä hetkellä kierrostaan jo neljä alle parin.

Kaksi bogeya pudottivat lopulta Korhosen yhteistulokseen -6, jolla hän jakaa kuudetta sijaa yhdessä viiden muun pelaajan kanssa.

”Kentän viritys ei ollut mielestäni tänään erilainen edellispäiviin verrattuna. Oma peli oli aika hyvin hallussa, takaysin pari bogeya jäivät toki harmittamaan. Muuten pelaaminen oli hyvää. Lyöntien mitat olivat hyvin hallussa ja putti toimi hyvin”, Korhonen kertoi tiedotteessa.

Etelä-Afrikan Sun Cityssä pelattavaa kisaa ovat hallinneet tähän mennessä kotimaan pelaajat Zander Lombardin ja Louis Oosthuizenin johdolla. Lauantaina kärkikaksikko sai vakavasti otettavan haastajan taistelussa kilpailun voitosta.

Belgian Thomas Detry naputteli kuusi birdieä, mutta teki niiden lisäksi bogeyn ja tuplabogeyn. Hän jakoi jo kisan kärkipaikkaa Lombardin kanssa, mutta viimeisen reiän bogey jätti belgialaisen jahtiasemiin ennen viimeistä kierrosta.

Jos Mikko Korhonen pystyy pitämään sijoituksensa myös huomenna niin hänen pelaamisensa ensi viikon ET:n viimeisessä kilpailussa on selviö. Dubaihin pääsee pistelistan 50 parasta pelaajaa.

Sun Cityn kilpailun toinen suomalainen Kalle Samooja jatkoi värikkäitä otteitaan pelaten kierroksensa pariin. Turkulainen teki eilen huikean albatrossin, mutta ei siitä huolimatta onnistunut tykittämään kierrostaan reippaasti pakkasen puolelle.

Lauantaina Samooja teki viisi birdieä, mutta hänen tuloskorttiinsa merkattiin myös kaksi bogeya ja triplabogey. Ennen viimeistä päivää Samooja jakaa sijaa 25. Se tarkoittaisi sitä, että upean tulokaskauden Euroopan kiertueella pelannutta Samoojaa ei nähtäisi Dubain finaalikisassa. Hän on tällä hetkellä Race to Dubain pistelistalla sijalla 71.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje