16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Digitaalinen Golflehti jo luettavissa – painetun lehden jakelu viivästyy pahoin

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n lakko aiheuttaa viivästyttää Golflehden jakelua.

Kuluvan vuoden viimeisen Golflehden ilmestymispäivä on tänään keskiviikkona 13. marraskuuta. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n lakon vuoksi aikakauslehtien jakelu ei kuitenkaan tällä hetkellä toimi. Postin mukaan vain pieni osa jakelussa olevista aikakauslehdistä on saatu jaettua vastaanottajille.

Golflehdet on toimitettu painotalosta Postin varastoon, jossa ne odottavat jakelun uudelleenalkamista.

PAU on ilmoittanut viime maanantaina alkaneen lakon pituudeksi kaksi viikkoa. Se on myös uhannut kahden viikon lisälakolla. Posti tiedottaa lakon vaikutuksista kahdesti päivässä.

Golflehden digitaalinen näköisversio on kuitenkin normaaliin tapaan luettavissa sekä Golfpiste.com:n että Golf.fi:n verkkosivuilla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje