Toiseksi pisimmästä puumailasta on pelaajalle paljon iloa, kunhan muistaa noudattaa muutamia keskeisiä perusperiaatteita.
Spooni, lusikka, varmistelijan draiveri… Rakkaalla lapsella on monta lempinimeä, mutta tuo monen bägin suosikkimaila ja draiverin pikkuveli osaa olla joskus oikukaskin.
Puukolmonen lienee kokeneempienkin pelaajien keskuudessa kaikkein ”topatuin” maila ruoholta lyödessä. Mikäli alareuna kolahtaa selkeästi pallon kylkeen, ovat seuraukset harmilliset ja maksavat tämän tästä ylimääräisen − jos toisenkin − lyönnin hieman pidemmällä väylällä.
Mutta mistä nämä ”maanuoliaiset” sitten oikein johtuvat?
Usein kysymys on puukolmosen vähäisestä käytöstä niin rangella kuin kentällä. Moni hieman pidemmälle lyövä golfari ei välttämättä tarvitse spoonia kuin kakkoslyönteihin par-viitosilla. Maila jää helposti vieraaksi ja positiiviset kokemukset voivat olla niukkoja, mikä johtaa epävarmuuteen ja heikkoihin suorituksiin.
Yksi syy löytyy yliyrittämisestä. Pelaajalla saattaa olla mielessä kantava ja kauniin korkea kaari tavoitellessaan viheriötä toisellaan par-viitosella tai pitkällä par-nelosella. Svingistä tulee odotuksista johtuen hallitsemattoman nopea ja seuraukset ovat tiedossa, kun rytmi hajoaa.
Tavoitteena olisi saada svingiin samanlainen helppous kuin wedgellä lyödessä.
Avainasemassa on puhdas osuma, kuten kaikissa muissakin lyönneissä – ja kaikilla mailoilla. Siihen päästään parhaiten käsiksi svingaamalla rauhallisesti ilman jännitteitä ja metrimääriä miettimättä. Yleinen virhe on lähteä backsvingin yläasennosta liian nopeasti alas, toinen toppi-osumiin helposti johtava virhe on ojentaa vartaloa ylöspäin osumahetkellä. Jälkimmäistä voisi kutsua myös palloa ilmaan auttavaksi eleeksi. Tällöin pelaaja tulee muuttaneeksi svingin symmetristä kaarta käsien kohoavan liikkeen seurauksena ja lyönti epäonnistuu.
Tavoiteltavinta olisikin säilyttää lyöntiasento, kunnes lapa on kohdannut pallon. Olisi hyödyllistä ajatella, että pallo tulee ikään kuin mailan reitille. Tällä ajattelumallilla pelaaja tulee lyömisen sijasta svinganneeksi pallon ”läpi”, jolloin heiluri on tavoitellun luonteva ja juohea.
Tämä parantaa lyönnin mekaniikkaa ja hermostunut, jäykkä heiluri tekee tilaa rennolle suoritukselle. Tavoitteena olisi saada svingiin samanlainen helppous kuin wedgellä lyödessä.
Joissain tapauksissa pelaaja jää ”roikkumaan” taakse osuman lähestyessä, mikä johtuu siitä, että hän ei luota puukolmosen vähäiseen nostokulmaan. Jotkut tekevät tässä yhteydessä koukkaavan liikkeen käsillään, auttaakseen pallon ilmaan. Tällöin lapa osuu palloon liikeradan kohotessa jo ylöspäin, mistä on seurauksena toppi.
On hyvä muistaa lyödä palloa laskevalla kaarella, eikä pieni turpeen irtoaminenkaan ole puukolmosella pahitteeksi. Jotta näin tapahtuisi, painon on siirryttävä etummaiselle jalalle. Näin pelaaja ylettyy kunnolla pelivälineeseen ja pystyy lyömään pallon läpi.
Hyvä vinkki on myös ajatella – osuman sijaan – pääsevänsä korkeaan loppuasentoon.
Monelle pelaajalle draiveri on setin mieluisin maila, jolla tulee avattua kaikki par-neloset ja -viitoset. Toisinaan olisi hyvä antaa vastuuta tositilanteessa myös puukolmoselle – silloinkin, kun draiveri toimii moitteettomasti. Näin spooni tulisi tutummaksi ja siihen olisi helpompi luottaa jatkolyönneissä ja lähestymisissä.
Pähkinänkuoressa:
– Säilytä lyöntiasentosi, kunnes maila on ohittanut osuma-alueen. Vältä ojentamasta vartaloa auttaaksesi pallon ilmaan.
– Vaikka matkaa viheriölle olisi miten paljon tahansa, keskity svingaamaan rauhallisesti ja pehmeästi. Puhdas osuma antaa lähes poikkeuksetta parhaan lopputuloksen. Unohda metrimäärät valmistautessasi lyöntiin.
– Lyö ikään kuin pallon läpi, älä palloa.
-Puukolmosessa(kin) on tarpeeksi nostokulmaa, jotta pallo voi nousta riittävän korkealle. Vältä siksi ”roikkumista” takana, vaan anna painon siirtyä ajoissa etummaiselle jalalle. Näin tulet osuneeksi palloon laskevalla kaarella.
– Käytä puukolmosta riittävän usein rangella ja väylälyöntien ohella myös avauksissa, jotta maila tulisi tutummaksi.