16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Lauantain esitykseensä pettynyt Korhonen: ”Menee liian huuruun, kun tulee lunta tupaan”

Mikko Korhonen on pelannut viime aikoina liian harvoin omalla tasollaan turnausten jatkokierroksilla. Kuva: Getty Images

Mikko Korhonen peräänkuulutti mindsetin muutosta viikonlopun kierroksille.

Golfin Euroopan kiertueen Italian Open -kilpailun kolmas kierros vaati Mikko Korhoselta 75 lyöntiä. Kolmen pelipäivän jälkeen sijalla T8 ollut helsinkiläinen putosi tilanteeseen -2 ja valui tuloslistalla jaetulle 36. sijalle.

Korhonen aloitti lauantaina mallikkaasti oltuaan kierrostaan seitsemän reiän jälkeen kaksi alle. Loppu oli kuitenkin vaikea kahden bogin ja kahden tuplabogin muodossa.

”Olipahan taas peruslauantai, eli vihkoon aika pahasti. Alku oli ihan jees, mutta sitten vähän epäonnistumisia, joiden jälkeen en vain enää päässyt takaisin pelin päälle”, hän sanoi.

Korhosella on ollut tällä kaudella turhankin paljon kokemuksia tilanteista, jolloin hän on valahtanut kärjen tuntumasta tai vähintään hyvistä asemista kauas kolmannen ja/tai neljännen kierroksen myötä.

”Menee liian huuruun, kun tulee lunta tupaan. Alkaa tulla tavaksi, mindset pitää pystyä muuttamaan viikonlopulle. Täytyy unohtaa tämä ja huomenna uudestaan.”

Suomen ykköspelaajalla oli kierroksen aikana hankaluuksia rautapelinsä kanssa ja viheriöosumien määrä jäi tavanomaista matalammaksi. Olgatan kentällä viheriöiden ympärysalueet ovat erittäin haastavia, eikä Korhonen pystynyt viheriön missattuaan pelastamaan paria kuin kolmesti kahdeksalla yrittämällä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje