16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Haavisto nousi kärkeen Peuramaalla – Jalkaselle naisten kenttäennätys

Simo Haaviston peli on ollut varsin tasaista kaksi ensimmäistä päivää.

Aurinko Golfia edustava Haavisto tavoittelee uransa ensimmäistä Finnish Tour -voittoa sunnuntaina.

Miesten ja naisten sarjoissa lähdetään täysin päinvastaisista tilanteista sunnuntain päätöskierrokselle ratkaisemaan Audi Finnish PGA Golf Tourin Peuramaan osakilpailun voittoa. Simo Haaviston (-2) johtamassa miesten kilpailussa on kymmenen pelaajaa neljän lyönnin sisällä, kun taas naisten sarjassa Emmi Jalkanen (par) lähtee päätöspäivään peräti seitsemän lyönnin johtoasemasta.

Aurinko Golfia edustava Haavisto on pelannut kahdella ensimmäisellä kierroksella tulokset 71–71.

”Peli on ollut juuri sellaista, miltä tuloksetkin näyttävät. Tasaista menoa on ollut. Perjantaina joutui vähän taistelemaan kelin suhteen, mutta tänään pääsi vähän helpommalla”, Haavisto vertasi kahta ensimmäistä päivää.

Tuloslistan kärjessä oleva Haavisto tiedostaa, ettei sunnuntain kierroksella ole varaa minkäänlaiseen löysäilyyn. Myös päätöspäivän taktiikka on jo selvillä.

”Peuramaa on kenttänä sellainen, että virheitä sattuu kaikille. Pitää vain pysyä kärsivällisenä, niin hyvä tulee”, Haavisto sanoi luottavaisena.

Haaviston lisäksi kilpailun kärkikuusikossa ovat Casper Simberg (-1), Jaapo Jämsä (-1), Jonatan Jolkkonen (par), Otto Vanhatalo (par) ja Mikael Salminen (par).

Naisten kilpailun kärjessä jatkava Nokia River Golfin Emmi Jalkanen pelasi lauantaina Peuramaan Porkkala-kentän uuden kenttäennätyksen, 69 lyöntiä. Edellinen kenttäennätys (70 lyöntiä) oli Jenna Mäihäniemen nimissä vuodelta 2015.

Lauantain kierros oli myös Jalkasen uran ensimmäinen bogey-vapaa kierros, sillä hänen tuloskorttiin merkattiin 15 parin lisäksi 3 birdieä. Jalkanen myönsikin, että ajatukset lähtivät hieman harhailemaan kierroksen loppupuolella, kun huippukierros oli tulossa.

”Mietin 15. reiällä, että tästä voisi tulla uran ensimmäinen ’bogey-free’. Sen jälkeen jouduinkin upottamaan monta pidempää par-puttia, kun ajatus vähän karkaili. Mutta kivalta tämä tuntuu, kun tuli tällainen onnistuminen”, Jalkanen nauroi päivän päätteeksi.

Jalkasen kärkipaikan lähimmät uhkaajat ovat Emilia Tukiainen (+7) ja Sonja Pakonen (+9).

Lähde: Audi Finnish PGA Golf Tourin tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje