16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Tapio Pulkkanen: ”Finaalikisat kiinnostaa”

Tapio Pulkkanen on hyvillään kun Euroopan kiertueella on taas täysi vauhti päällä. Kuva: Getty Images

Pulkkanen ei tyydy syyskauden turnauksissa vain ET-kortin varmistamiseen.

Vaikka viime viikolla pelatussa Czech Mastersissa olisi kenties ollut otettavissa enemmänkin, ei parhaillaan Ruotsin turnaukseen valmistautuva Tapio Pulkkanen jäänyt suuremmin harmittelemaan karanneita kärkisijoja.

”Prahan kisasta jäi melko hyvä fiilis varsinkin draivaamisesta ja rautapelikin oli parempaa kuin aiemmin. Lähipeli oli vähän heikkoa, ja siksi en pystynyt hätyyttelemään kärkeä”, Pulkkanen sanoi keskiviikkona.

Vaikka panoksia riittää kauden viimeisellä neljänneksellä pelkästään ET-kortin säilyttämisessä, Pulkkanen muistutti, että mielessä siintävät isommat tavoitteet.

”Finaalikisat kiinnostaa, eli top 70 (Race to Dubai -listalla) on tavoitteena ennen Turkkia”, hän totesi.

Pulkkanen oli vuosi sitten pelatussa Ruotsin turnauksessa elementissään kahdella kierroksella. Kolmas päivä sujui tuolloin tahmeasti, mutta ”Hattu-Tapio” osoitti kaikin puolin viihtyvänsä Hills Golf & Sports Clubin kentällä.

”Hills on hyvä kenttä. Paikoitellen on aika hyvin tilaa tiiltä ja draivia pääsee käyttämään. On tärkeää osua griineihin tällä viikolla, sillä viheriöiden ympäryskarheikko on märkää ja tahmeaa sateiden takia. Sopii itselle oikein hyvin tämä kenttä.”

Pulkkanen päätti Tsekissä yli kuukauden mittaisen kilpailutauon, kun Euroopan kiertue palasi Open Championshipin, Memphisin WGC-kisan ja parin viikon ”kesäbreikin” jälkeen takaisin normaaliin päiväjärjestykseen.

Turnauksia riittää syyskaudella, ja Pulkkasella kädet syyhyävät päästä työnsä ääreen.

”Nyt pääsee paljon pelaamaan ja hyviä kisoja on edessä syksyllä. Pitää osata ottaa rauhallisesti, että jaksaa painaa.”

Pulkkanen pelaa Scandinavian Invitation -kilpailun kahdella ensimmäisellä kierroksella Japanin Yusaku Miyazaton ja Englannin Steven Brownin kanssa. Kolmikko aloittaa urakkansa Göteborgissa torstaina kello 9.20 Suomen aikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje