26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Peuramaan toimitusjohtaja hyppää toimistosta kentälle Finnish Tourilla

Juha Ruponen on edelleen kova tekijä kilpagolfviheriöillä.

Toimitusjohtaja Juha Ruponen on mukana perjantaina käynnistyvässä kauden toiseksi viimeisessä FT-kilpailussa.

Audi Finnish PGA Golf Tourin kauden 2019 loppukiri alkaa olla käsillä. Jäljellä on enää kaksi kilpailua, joista ensimmäinen pelataan tulevana viikonloppuna Peuramaa Golfissa Kirkkonummella. Kilpailu oli alun perin tarkoitus pelata kesäkuun alussa, mutta kentän heikon kunnon takia kilpailu siirrettiin elokuulle.

Peuramaalla on tehty töitä kentän kanssa hiki hatussa, ja kenttä onkin ollut hyvässä kunnossa heinäkuun alkupuolelta lähtien. Haastavasta alkukaudesta huolimatta kausi on ollut edellisvuotta parempi.

”Tämä on ollut hyvä kesä, mitä itsekin hieman hämmästelen. Olemme viime vuotta edellä niin kierrosmäärissä kuin euromääräisestikin”, Peuramaa Golfin toimitusjohtaja Juha Ruponen sanoo tyytyväisenä.

Toimiston puolella töitä paiskiva Ruponen on kovan luokan pelaaja, ja hän on ollut viime vuosina tuttu näky sekä Vierumäen Challenge Tour -kilpailussa että Peuramaan Finnish Tour -kilpailuissa. Vierumäellä hän ei tänä vuonna pelannut, mutta kotikilpailussa hänet nähdään kilpailemassa.

”Kyllä kerran vuodessa pitää numerolappu pukea rintaan”, Ruponen linjaa.

Ruponen on ehtinyt harjoitellakin jonkun verran ennen Peuramaan Porkkala-kentällä pelattavaa kilpailua, mutta siitä huolimatta hän lähtee varsin maltillisin tavoittein kilpailuun.

”Kierroksia on kuitenkin sen verran vähän taustalla, ettei isoja odotuksia voi maalailla. Mutta jos sattuu hyvä päivä, niin voi tulla mielenkiintoisia tuloksia”, Ruponen sanoo arvoituksellisesti.

Ruponen on yksi kilpailun 125:sta pelaajasta. Miesten sarjassa on 113 pelaajaa, ja naisten sarjassa on mukana 12 kilpailijaa.

Miesten kokonaiskilpailun kärkinimi Sami Välimäki ei ole Peuramaalla paikalla, joten rankingissa toisena olevalla Mikael Salmisella on hyvä sauma siirtyä kokonaiskilpailun kärkipaikalle ennen syyskuussa pelattavaa Vierumäen finaalikilpailua.

Naisten puolella Emilia Tukiainen jakaa kokonaiskilpailun johtopaikan yhdessä Elina Saksan kanssa. Saksa keskittyy jo opintoihinsa Yhdysvalloissa, mutta Tukiainen on mukana Peuramaalla.

Kilpailu käynnistyy perjantaina kello 8.00.

Lähde: Audi Finnish PGA Golf Tourin tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje