26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Thomas vastustamattomaan voittoon – lähtee FedEx Cupin finaaliturnaukseen ykköspaikalta

Tärkeässä paikassa otettu voitto maistui Justin Thomasille. Kuva: Getty Images

Tour Championshipin ulkopuolelle jäi pitkä rivi kovia nimiä.

Justin Thomasin (-25) ei tarvinnut esittää kolmannen kierroksen kaltaisia ilmiömäisiä otteita sinetöidäkseen kauden ensimmäisen voittonsa Chicagon lähistöllä Medinah Country Clubilla pelatussa BMW Championshipissä.

Patrick Cantlay onnistui puolittamaan Thomasin lauantaina hankkiman etumatkan, mutta todellista uhkaa ei hänestä jälkimmäiselle päätöspäivänä ollut. Varsinainen ratkaisu tapahtui reikien 11–15 jaksossa, missä Thomas tehtaili kolme birdieä.

Loppu oli voittokamppailun kannalta lähinnä muodollisuus, vaikka kolme lyöntiä hävinnyt Cantlay pystyikin tekemään vielä birdiet kahdelle viimeiselle reiälle.

Cantlayn suurimmat kannattajat saattoivat hetkellisesti innostua, kun Thomas löi 11. reiällä avauksensa oikealle karheikkoon. Kilpailun tv-kommentaattori oli sitä mieltä, että palloa on sieltä mahdotonta saada lipulle, jonne hän pelivälineensä kuitenkin lähetti.

Tämä eron uudelleen kolmeen lyöntiin kasvattanut birdie antoi maailmanlistalla viidenneksi nousseelle Thomasille ilmiselvästi lisää virtaa kierroksen jälkipuolelle.

Thomas, 26, jatkoi viikonvaihteessa vuonna 2014 alkanutta putkeaan pystyttyään joka vuosi vähintään yhteen turnausvoittoon. Edellinen ykköstila oli peräisin vuosi sitten pelatusta WGC-Bridgestone Invitationalista. Sitäkin tärkeämpi oli valloittaa FedEx Cupin pistetilaston kärkipaikka, mikä antaa kentuckylaistaustaiselle pelaajalle parhaan lähtötilanteen torstaina alkavassa Tour Championshipissä.

Voitto oli Thomasille uran kymmenes PGA Tourilla. Näistä puolet on tullut huippukaudella 2017,jolloin hän myös saavutti toistaiseksi ainoan major-voittonsa.

Jos oli Thomasin esitys turnauksessa omaa luokkaansa, jotain erityistä oli myös piristyneen Hideki Matsuyaman (-20) pelissä. Viisi lyöntiä voittajasta jäänyt japanilainen sai pitää päivän verran hallussaan Medinah Country Clubin kolmoskentän ennätystä, kunnes Thomas rikkoi sen lauantaina kahdella lyönnillä. Ikään kuin sinetiksi uudelle tulemiselleen Matsuyama pelasi päätöspäivänä toistamiseen tuloksen 63, mikä oli myös sunnuntain kovin noteeraus.

Kahdella mainitulla kierroksella yhteensä 19 birdieä tehnyt Matsuyama kuului Jason Kokrakin ja Lucas Gloverin ohella siihen harvaan joukkoon, joka onnistui kampeamaan pistetilaston top 30:n ulkopuolelta torstaina käynnistyvään finaaliturnaukseen.

FedEx Cupin täksi kaudeksi muuttuneiden sääntöjen mukaan pistetilaston ykkönen lähtee Tour Championshipiin lähtötilanteesta -10. Kakkosen lähtötilanne on -8, kolmosen -7 ja niin edelleen, kunnes ollaan pisteissä sijoille 26–30 päätyneiden kohdalla, jotka lähtevät Atlantan kisaan tilanteesta par.

Tour Championshipin lähtötilanne kaikkien pelaajien osalta:

-10: Justin Thomas
-8: Patrick Cantlay
-7: Brooks Koepka
-6: Patrick Reed
– 5: Rory McIlroy
-4: Jon Rahm, Matt Kuchar, Xander Schauffele, Webb Simpson, Abraham Ancer
-3: Gary Woodland, Tony Finau, Adam Scott, Dustin Johnson, Hideki Matsuyama
-2: Paul Casey, Justin Rose, Brandt Snedeker, Rickie Fowler, Kevin Kisner
-1: Marc Leishman, Tommy Fleetwood, Corey Conners, Sungjae Im, Chez Reavie
par: Bryson DeChambeau, Louis Oosthuizen, Charles Howell III, Lucas Glover, Jason Kokrak

Eurooppalaisittain parhaat näkymät ovat Rory McIlroylla ja Jon Rahmilla, jotka ovat kuuden lyönnin sisällä Thomasista. Vaikka ero sinällään on suuri, se on täysin kiinniotettavissa kun muistetaan, että edessä on kokonaiset 72 reikää golfia. Uudistus on tervetullut, sillä nyt on selvää, että Tour Championshipin voittaja on myös koko FedEx Cupin ykkönen.

Kun finaalissa on paikka vain 30 kilpailijalle, on selvää että putoajien joukossa riittää kovia nimiä. Tour Championshipin ulkopuolelle jäivät muun muassa Tiger Woods, Jordan Spieth, Ian Poulter, Phil Mickelson. Shane Lowry, Jason Day, Francesco Molinari ja Jim Furyk.

Korkeimmalle BMW Championshipissä sijoittunut (T11) putoaja oli major-voittaja Bob Twayn poika Kevin Tway, joka olisi tarvinnut sunnuntaina reikien 14–17 jaksossa tulleiden neljän peräkkäisen birdien jatkeeksi vielä yhden 18. reiällä.

Kesällä ammattilaiseksi ryhtyneistä yliopistotähdistä Collin Morikawa pelasi ainoana BMW Championshipissä. Hän oli Medinahissa liian kovan paikan edessä, sillä pääsy finaalikisaan olisi vaatinut viikonvaihteessa top 5 -sijoitusta. Toinen PGA Tourilla jo voittotilinsä avannut huippulupaus, Matthew Wolff, ei selviytynyt playoffit avannutta The Northern Trust -kilpailua pidemmälle.

Maailman amatöörilistan kärkipaikalta rahakentille siirtynyt Norjan Viktor Hovland puolestaan taistelee vielä PGA Tourin kortista kakkoskiertueella Korn Ferry Tourilla meneillään olevissa finaaleissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje