16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Unelmien peli

Lomakuulumisia ja mökkigolfeja

Elokuu on täällä ja lomat alkavat olla suurimmalla osalla takana päin. Monelle se tarkoittaa iltakierroksia ja golfeja jälleen tutulla kotikentällä.

Kesäloman kelit ovat tarjonneet upeita hetkiä golfeille, vaikka ajoittain helle on koetellut kestävyyttä. Oma lomani kuluikin upeiden kelien vuoksi poikkeuksellisesti kotimaan kamaralla ja lähinnä mökkeillessä. Se tarkoitti mahdollisuutta bongata myös uusia kenttiä kotimaassa. Suomessa on kymmeniä golfkenttiä, jotka vetävät vertoja ulkomaan kentille persoonallisuudella ja ainutlaatuisuudellaan. Itse tykkäänkin käyttää hyväksi kaikki mahdolliset tilanteet uusien kenttien bongaukseen. Tällä hetkellä olen pelannut 73 kenttää eri puolilla maailmaa, joista suurin osa kotimaassa. Menisiköhän sata rikki ensi vuonna?

Loman alussa poikkesimme ystävien luona Sastamalassa, jossa kävimme pelaamassa Lakeside Golfissa. Pelasin ensimmäistä kertaa Järvenranta kentän sekä samalla reissulla myös entuudestaan tutun Pirunpellon, joka kuuluu lempikenttiini Suomessa. Pirunpellon väylät ovat haastavia, mutta kenttä lumoaa joka kerta luonnonvoimillaan. Tällä kertaa ne näyttivät pirulliset puolensa ja jouduimme värjöttelemään ukkoselta suojassa useammalla väylällä pitkin kierrosta. Pirunpelto on kyllä upea kokemus mielenkiintoisten väylien ja mielettömien maisemien vuoksi. Vahva suositus, vaikka palloja kannattaakin varata mukaan runsaasti…

Pirunpelto pelataan jylhissä maisemissa.

Lakeside Golfin toinen 18 reikäinen kenttä, Järvenranta tarjosi erilaisen, mutta myös erittäin miellyttävän pelikokemuksen. Hieman anteeksiantavampi kenttä antoi hieman enemmän tilaa suunnitella omaa pelikirjaa ja mahdollisuutta onnistumisiin. Takaysin kumpuilevat väylät jäivät muistiin, mutta myös hampaankoloon… Erittäin kiva kenttä, joka vaatii kuitenkin pelisilmää. Tänne on päästävä uudelleen.

Lakesidessa piti tietysti hyödyntää mahdollisuus tutustua kuuluisan pro shopin eli Golf Balatan valikoimaan, josta otin kokeiluun Pingin väyläpuun molemmille kierroksille. Palvelu on erinomaista ja väyläpuu oli kuin tehty minulle, joten maila lähti mukaan ja jäi muistoksi Lakesiden vierailusta.

Järvenrannan kumpuilevat väylät houkuttelevat pelaamaan uudelleen

Mökkeilyn ohessa teimme päiväretken myös Tampereelle, jossa ohjelmaan kuului must have lounas eli Kauppahallin 4 Vuoden aikaa ravintolan bouillabasse. Nam!  Vahva suositys myös Andy Warhollin näyttelylle, joka sai unohtamaan hetkeksi mitä aikaa eletään.

Tampere päivän päätteeksi pelasimme Golf Pirkkalan, joka on ollut bucket-listallani jo tovin. Golf Pirkkala oli myös positiivinen yllätys. Vahvaa murretta puhunut peliseura teki peleistä autenttisen tamperelaisen ja rrrennon elämyksen.

Andy Warhollin taidenäyttely oli erinomainen

Bouillabasse – 4 Vuoden aikaa, Kauppahalli

Melkein eagle 😉

Golf Pirkkala ja ”vuoret” taustalla

Mökkeilyyn kuului myös paljain varpain golfaamista, johon helteinen kesäilta oli omiaan. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan joskus jättämään golkengät autoon, kun on sopiva hetki. Oli ihana tuntea nurmikko jalkojen alla ja svingaaminen sujui hyvin. Siirtymiä varten kannattaa varata flipflopit bägiin, jotka on helppo vetää jalkaan tarpeen tullen. Hauskan pelikokemuksen ”mökkigolfeille” tarjosi Käki Golf, joka on omiaan haastamaan lähipelissä. Ei golfin tarvitse olla aina niin vakavaa!

Käki Golf – mökkigolfia parhaimmillaan

Golfia paljain jaloin

Klubitalo

Tulevaisuudessa haluaisin tehdä golfroadtripin kotimaassa, johon lukeutuisi useita kenttiä eri puolilla Suomea. Olisi hienoa päästä käymään kauniissa Kymen Golfissa, kokeilla Levillä yöttömän yön pelejä, bongata Yyterin hiekan peittämä par3 kenttä ja nauttia saaristogolfista Archipelagiassa. Näitä helmiä riittää haaveiltavaksi. Ehkä pitäisi tehdäkin oma bucket lista kentistä, jotka haluaa bongata kotimaassa.

Arki, töihin paluu ja kotikenttä ovat kuitenkin nyt agendalla. Ja onhan se oma kotikenttä rakas myös. Hämärtyvät kesäillat ja syyspelit ovat myös tervetulleita. Maagisia nekin.

Mitä kenttiä te bongasitte kesälomalla?

Heli

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje