16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Päivä Tiger Woodsin kannoilla The Openissa

Tiger Woodsin avauskierroksen intensiivinen seuraaminen The Openissa osoitti kaksi asiaa. Hänen suosionsa yleisön keskuudessa on täysin omaa luokkaansa, pelaajana ja ihmisenä hän on ilti selkävaivoineen yhtä haavoittuvainen kuin kuka tahansa.

Avauspäivä Royal Portrushin kentällä on jo täydessä käynnissä. Harjoitusalueella on ollut koko päivän rauhallinen ilmapiiri. Omaa starttiaan odottavat pelaajat lämmittelevät valmentajiensa ja caddiensä seuraillessa taustalla. Välillä vaihdetaan muutaman sana. Katsomossa kuulee ihmisten rauhallista keskustelua ja analysointia svingeistä. Tunnelma on lähes seesteinen.

Kaikki muuttuu kuin salaman iskusta Tiger Woodsin astellessa harjoitusalueelle reilu tunti ennen omaa tiiaikaansa. Yleisö antaa raikuvat aplodit ja ”Tiger” -huudot kaikuvat. Tämä täysin muista pelaajista poikkeava huomion määrä on Woodsille jo arkipäivää. Hän kuittaa saamansa huomion tuttuun tyyliin koskettamalla kevyesti lippalakkinsa lippaa ja suomalla lyhyen katseen täyteen pakatun katsomon suuntaan.

Tiger aloittaa tutun lämmittelysettinsä. Aluksi rennosti rytmi kolmella rauhallisella wedge-lyönnillä. Tämän jälkeen muutamia palloja eri lentoradoilla ja kierteillä samalla mailalla kohdelipuille. Seuraavaksi sama homma rauta kasilla ja nelosella.

Katsomossa puhutaan vain yhdestä asiasta – Tigerin selästä.

Tekeminen näyttää helpolta ja tyylikkäältä, mutta päähenkilö itse ei vaikuta otteisiinsa tyytyväiseltä. Hän puistelee päätään usein lyöntien jälkeen ja kääntyy valmentajansa suuntaan kommentoimaan lyöntejään.

Ensimmäinen puulyönti kohahduttaa koko katsomoa. Tiger lyö aloittelijamaisen topin, minkä seurauksena pallo lentää noin kolmekymmentä metriä parilla pompulla. Tiger venyttelee selkäänsä ja näyttää huolestuneelta. Sama tunne tuntuu valtaavan myös katsojat. Tigerin räikeä epäonnistuminen toistuu hetken kuluttua ja nyt hän venyttää tuskaisen oloisena selkäänsä jokaisen lyönnin jälkeen. Katsomossa puhutaan vain yhdestä asiasta – Tigerin selästä.

Siirtyessään harjoitusalueelta kohti ykköstiitä Tiger näyttää todella huolestuneelta. Samaan aikaan innokkaat katsojat huutavat hänen nimeään. ”Tiger you are the best! ” tai ”Come on Tiger!”

Getty Images

Ykköstiillä aplodit ja muut suosionosoitukset ovat taas selvästi voimakkaammat kuin muiden pelaajien, vaikka ollaan Rory McIlroyn kotimaisemissa. Väylän molemmilla puolilla on tiiviiksi pakkautunut ihmismuuri, jonka takarivissä yritetään kurkotella edessä olevien päiden yli, jotta Tigerin tiilyönti ei jäisi näkemättä.

Avaus painuu räikeästi väylän vasemmalle puolelle. Yleisöstä kuuluu pettynyt kohahdus. Tiger pelastaa bunkkerin kautta parin ensimmäiselle väylälle. Väylä antaa suuntaa koko kierrokselle. Lyöminen on epävarmaa läpi päivän. Harjoitusalueelta mukaan tullut huoli ja epävarmuus näkyy sekä pallon lyömisessä että kehonkielessä. Lähes jokaiselle reiälle riittää ”tapahtumia”. Tigerin yleisilme on huolestunut tai turhautunut.

Yleisömeri seuraa Tigerin peliryhmän mukana väylä väylältä. Griinien ja tiiboxien ympäristöt ovat aivan täyteen pakattuja. Samassa ryhmässä pelaavat Patrick Reed ja Matt Wallace saavat yleisön huomiosta kuitenkin vain pienen pieniä murusia.

Pelaajien kulkiessa yleisön pääse lähelle ”Tiger” -huutoja kuuluu lakkaamatta. Samaa ei tapahtunut McIlroyn, Johnsonin tai Koepkan kohdalla. Ihmiset yrittävät saada idolinsa huomion.

Kädenheilautus tai lyhyt katse olisi palkinto parhaasta päästä. Tiger on kuitenkin vahvasti omassa kuplassaan. Usein katse on alas painettuna ja omissa ajatuksissaan.

Tiger reagoi voimakkaasti epäonnistuneisiin lyönteihin, mutta ei saa onnistumisista voimaa.

Tigerin birdieputit eivät uppoa. Hänen ilmeensä ja olemuksensa on käy entistäkin huolestuneemmaksi. Kävelyvauhti on muita pelaajia rauhallisempaa. Usein hän on peliryhmänsä viimeinen siirryttäessä tiiboxista väylälle.

Kierroksen puolivälin paikkeilla kovat sadekuurot ja voimakas puuskittainen tuuli tuovat peliin oman mausteensa. Kuudennella ja seitsemännellä väylällä olosuhteet ovat kaikkein vaikeimmat. Tigerin ilmekään ei värähdä rankan sadekuuron alkaessa. Tulokset tosin heikkenevät kierroksen keskivaiheilla. Hän tekee kuudelle peräkkäiselle reiälle neljä bogia ja yhden tuplan.

Tigerin aiemmin huolestuneen näköinen olemus muuttuu jopa tuskaiseksi. Hän reagoi voimakkaasti epäonnistuneisiin lyönteihin, mutta ei saa onnistumisista voimaa. Yleisö sen sijaan saa. Jokainen Tigerin onnistuminen palkitaan innostunein suosionosoituksin.

Kierroksen huippukohta osuu 15 väylälle. Pitkän birdieputin upotessa reikään yleisö räjähtää juhlintaan ja Tigerinkin selästä näyttää tippuvan iso taakka. Hän levittää kätensä ja piirtää ilmaan ykkösen ensimmäisen birdien merkiksi. Helpotus on silminnähtävää.

Viimeisillä väylillä Tigerin olemus on rennompi ja näyttää kuin hän olisi syttynyt uudelleen peliin. Hän kävelee reippaammin ja on sosiaalisempi ryhmän muita pelaajia kohtaan. Kahdeksannentoista väylän tiipaikalla ryhmän odottaessa lyöntivuoroa hän jutustelee pitkään Patrick Reedin caddien kanssa ja lopuksi jopa naurahtaa rennosti tämän kommentille. Suurimmatkin mestarit tarvitsevat onnistumisten mukanaan tuomaa voimaa.

Pallon upotessa kuppiin viimeisellä griinillä ”Tiger” -huudot kaikuvat rajujen aplodien säestämänä. Rutiininomainen hallittu kosketus lippaan ja katseen kohotus yleisöön. Kilpakumppanien ja caddien kättely. Harjoitusalueelta kummunnut epävarmuus leimasi koko kierrosta. Selkävaivat ovat selkeästi osa Tigerin arkea ja äityvät ajoittain peliä häiritsevälle tasolle. Tigerin vaikea kierros on päättynyt.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje