26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Kaksinkertainen ET-voittaja saalisti PGA Tourilla viimeisen paikan Open Championshipiin

Caddie John Curtis ryntäsi ensimmäisenä onnittelemaan voittotilinsä PGA Tourilla avannutta Dylan Frittelliä. Kuva: Getty Images

Dylan Frittelli on Toni Hakulan yliopistojoukkuekavereista toinen, joka on pystynyt John Deere Classicin voittoon. Ensimmäinen ei liiemmin esittelyjä kaipaa.

Torstaina alkavan Open Championshipin osallistujaluettelo on viimeistäkin pelaajaa myöden valmis. Illinoisissa käydyssä PGA Tourin kilpailussa oli vielä yksi paikka tarjolla Royal Portrush -kentällä pelattavaan majoriin ja siihen tarrasi John Deere Classicin voittaja Dylan Frittelli.

Hän oli kisassa viidentenä ennen päätöskierrosta, mutta nousi tuloksellaan 64 ykköseksi kahden lyönnin erolla sunnuntain huippuesityksestä (61) vastanneeseen Russell Henleyhyn.

”En voi sanoa, että se oli helppoa, mutta (peli) tuntui kuitenkin paljon helpommalta kuin muutaman edellisen viikon aikana. Sain pidettyä hermoni kurissa”, Frittelli (-21) sanoi.

Kaksi turnausta Euroopan kiertueella voittanut 29-vuotias eteläafrikkalainen on viihtynyt kuluvalla kaudella PGA Tourin puolella. Menestys Atlantin takana ei ole ollut mairitteleva, sillä vuoden ainoa top 20 -sijoitus oli ennen kulunutta viikonvaihdetta peräisin Dominikaanisessa tasavallassa pelatusta kiertueen pienehköstä kilpailusta.

Maailmanlistalla takaisin sadan joukkoon noussut Frittelli kuului vuosikymmenen alkupuolella samaan yliopistojoukkueeseen kuin Toni Hakula ja Jordan Spieth.

Ratkaisevan putin vuoden 2012 NCAA-turnauksessa joukkueelleen upottaneen Frittellin ohella Spieth on yltänyt samasta Texas Longhornsin joukkueesta John Deere Classicin voittoon – kahdesti, vuosina 2013 ja 2015. Joukkueen kuuluisimman pelaajan vyöllä on 11 PGA Tourin voittoa, joista kolme on majoreita.

Saman tuloksen Frittellin kanssa sunnuntaina pelannut Viktor Hovland (-14) jakoi 16. sijan ollen kilpailun paras pohjoismaalainen. Toinen samaan aikaan ammattilaiseksi ryhtynyt amatööritähti Collin Morikawa (-17) oli TPC Deere Run -kentällä käydyssä turnauksessa neljäs ja sinetöi kortin pääkiertueelle ensi kaudeksi.

Norjalaiselta uupuu edelleen tienestejä tulevan kauden korttia ajatellen. Hänellä on tähän varsinaisen kauden puitteissa vielä yksi mahdollisuus, joka edellyttää kovan luokan esitystä. Hovlandilla on toki tilaisuutensa hoitaa kortti kaudelle 2019–2020 myös Korn Ferry Tourin (ent. Web.com Tour) finaalien kautta.

Kyseessä oli jo kauden 12. kilpailu, jonka voitto pakenee USA:n rajojen ulkopuolelle. Näistä kymmenen on pelattu neljän viimeisen kuukauden sisällä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje