16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Koko ET:n suomalaiskatras mukana Sergio Garcian isännöimässä Valderraman turnauksessa

Mikko Korhonen oli vuoden 2018 Andalucia Mastersissa vahvassa vedossa. Syttyykö Suomen ykköspelaaja torstaina alkavassa kilpailussa jälleen kovaan suoritukseen? Kuva: Getty Images

Mikko Korhosella on hyviä muistoja viimevuotisesta Andalucia Mastersista.

Kim Koivu, Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja osallistuvat tällä viikolla Andalucia Mastersiin, jonka tapahtumapaikkana on maanosan tunnetuimpiin kenttiin lukeutuva Valderrama. European Tourin ohjelmaan kuuluvan turnauksen viimevuotista voittoa puolustaa Sergio Garcia.

Suomen ET-nelikko oli mukana juhannusviikolla Münchenissä käydyssä kilpailussa, jossa vain Koivu ylsi jatkokierroksille. Hän oli BMW International Openin puolivälissä top 3:ssa, mutta ei kyennyt alavireisen kolmannen kierroksen johdosta säilyttämään kärkipään sijoitustaan. 16:s tila oli kuitenkin pitkästä aikaa mainio suoritus, joita häneltä on kauden edetessä lupa odottaa enemmänkin.

Kiertuetulokas uskoi kisan jälkeisessä videohaastattelussa kovempien sijoitusten olevan kiinni hieman paremmasta pallonlyömisestä. Saksassa hän oli erityisen tyytyväinen lähi- ja puttipeliinsä, jotka pitivät kokonaisvaltaisen esityksen ryhdikkäänä.

Koivu nousi Saksan kisan jälkeen kiertueen Race to Dubai -listalla sijalle 125, kun 110 ensimmäistä pitää kauden päätteeksi korttinsa ET:llä. Kiinan turnauksen toukokuun alussa voittanut Korhonen on 28:ntena ja myös Pulkkanen (94:s) mahtuu sadan joukkoon.

Korhonen venyi vuodentakaisessa Valderraman turnauksessa tyylikkäästi kolmanneksi. Eroa voiton vieneeseen Garciaan kertyi kuusi ja kakkoseksi sijoittuneeseen Shane Lowryyn kaksi lyöntiä. Helsinkiläinen jakoi sateiden vuoksi 54-reikäiseksi lyhennetyn kisan päätöskierroksen kovinta (66) tulosta, ja kuittasi kotiin vietäväksi kauden kolmanneksi suurimman palkintosekkinsä.

Pulkkanen ja Koivu jäivät tuolloin niukasti karsintarajan väärälle puolelle.

Korhonen pelaa kaksi ensimmäistä kierrosta Thongchai Jaideen ja Thomas Detryn ryhmässä. Ensin mainittu voitti Phachara Khongwatmain kanssa aiemmin kesäkuussa Portugalissa käydyn GolfSixes Cascais -turnauksen. Kyseessä oli loppuvuodesta 50 vuotta täyttävän ja kilpailussa hole-in-onen tehneen Jaideen kahdeksas voitto Euroopan kiertueella.

Turnauksen isäntänä toimiva Sergio Garcia on niittänyt Andalucia Masterissa enemmänkin menestystä, sillä hänellä on koossa kilpailusta kolme voittoa tältä vuosikymmeneltä. Valderrama on tuottanut kotiyleisölle kosolti ilonhetkiä, joista merkittävin lienee vuoden 1997 Ryder Cupin voitto.

Seve Ballesteroksen kipparoima ryhmä päihitti USA:n yhdistelmän pisteen erolla. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Euroopan joukkue onnistui voittamaan haasteottelun toisen kerran peräkkäin vanhalla mantereella. Tämä putki on sittemmin jatkunut näihin päiviin saakka.

Kilpailun osallistujakaarti on totutun vahva. Potentiaalisten menestyjien joukkoon kuuluvat Garcian ohella muun muassa Jon Rahm, Matthew Fitzpatrick, Alvaro Quiros, Jorge Campillo, Matthias Schwab, Adrian Otaegui sekä viime viikonvaihteessa Münchenissä voittanut Andrea Pavan.

Yleisön isoista suosikeista matkaan on lähdössä myös 53-vuotias Jose Maria Olazabal. Kaksinkertaiselle Masters-voittajalle seuraa kahdella ensimmäisellä kierroksella tekevät Romain Wattel sekä Andrew ”Beef” Johnston.

Suomalaisten lähtöajat ensimmäisellä kierroksella (Suomen aikaa):

14.30 (1) Thongchai Jaidee-Thomas Detry-Mikko Korhonen
14.30 (10) Deyen Lawson-Kim Koivu-Johannes Veerman
14. 40 (10)  Luis Gagne-Bernd Ritthammer-Tapio Pulkkanen
15.30 (10) Jens Dantorp-Kalle Samooja-Victor Dubuisson

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje