Kolmas kilpailupäivä vei tuomarikolmikkomme taas väylälle numero kolme. Tällä kertaa sijoitimme kolmosellekin katsojien paljouden vuoksi yhden tuomarin väylän alastuloalueelle ja toisen viheriölle. Minulle arvottiin kaksi viimeistä vuoroa eli saisin nähdä (ja kenties tuomaroidakin) parhaiten pelanneita.
Koska minun ei tarvinnut olla valvomassa ensimmäisiä ryhmiä, ehdin kierrellä myös U.S. Openin kaupassa, joka on aivan valtavan kokoinen telttahalli. Kaupan on kaikenlaista pientä golftuotetta ja -vaatetta. Turvallisuussyistä mailoja ja bägejä ei kuitenkaan ole tarjolla. Kassatapahtumia kisaviikon aikana on noin 120 000. Ylivoimaisesti suosituimmat tuotteet ovat golflippikset ja -hatut, joita myydään lähes 100 000.
Alkuhetket passipaikallani väylän varressa olivat sangen hiljaiset, kunnes Kiinan Haotong Li löi avauslyöntinsä reilusti vasemmalle ja se pysähtyi parin golfautotieltä otetun pompun jälkeen yleisömeren keskelle katsojan ostoskassin päälle. Oltuani väylän puolivälissä jo valmiina, ehdin ennen pelaajaa tapahtumapaikalle. Kassi ja pallo olivat 17. tiiauspaikan vieressä katsojien tasaiseksi tallaamalla alueella lähellä katsojien ohjausnarua sekä valtavaa määrää erilaisia maassa kulkevia kaapeleita. Vaikka narua siirrettiin ja katsojia päästettiin hieman narujen sisäpuolellekin, väyläohjaajilla oli täysi työ saada katsojat riittävän kauas pallon vierestä ja pelaajalle pelilinjan vapaaksi.
Pelaajan saavuttua paikalle hän kysyi katsojien riemuksi saako hän pelata palloa paikaltaan. Myönnettyäni luvan pelata ostoksilla täytetyn muovipussin päältä hän kuitenkin kysyi mitkä ovat hänen vaihtoehtonsa pelin jatkumiseen. Kerroin, että pussin saa siirtää pois ja pallon pudottaa yhden mailanmitan sisälle sijaintipaikastaan ilman rangaistusta. Näin pelaaja päättikin tehdä. Vielä ennen kuin pelaaja koski palloonsa, hän halusi tietää maassa kulkevien kaapeleiden statuksen ja kerroin niiden olevan liikuteltavia haittoja. Kaapeleita siirrettiin sen verran, että pelaaja pääsi ottamaan lyöntiasennon ilman kaapeleiden haittaa.
Pienten mittailujen jälkeen pelaaja päätti pudottaa pallonsa katsojien tallaaman alueen ulkopuolelle hieman pidempään, mutta koskemattomaan, karheikkoheinään. Näin liiskaantunut ruoho ei ottaisi lyötäessä vastaan ja lyönnin pituuden kontrollointi olisi helpompaa. Onnistuneen dropin, kohtuullisen wedge-lyönnin ja kahden putin jälkeen tuloskorttiin merkittiin par eli neljä lyöntiä.
Kohta kiinalaiskohtaamisen jälkeen tulikin aika siirtyä väylän varresta viheriön viereen valvojaksi. Aluksi ei mitään tapahtunut ja tehtävänäni oli ainoastaan merkitä taulukkoon viheriöltä poistumisaika kullekin ryhmälle. Mutta sitten USA:n Zack Johnson löi lähestymislyöntinsä sen verran pitkäksi, että hänen pallonsa osui katsomorakenteisiin viheriön takana ja pysähtyi lähes kiinni katsomoon. Katsomorakenteet ovat tilapäisiä kiinteitä haittoja ja niiden häiritessä lyöntiä pelaaja voi vapautua niistä ilman rangaistusta.
U.S. Openissa katsomorakennelmista vapautuminen tehdään pudottamisalueille eli droppialueille. Näitä droppialueita on yleensä useampia katsomoiden edessä. Näistä valitaan lähimpänä oleva droppialue. Lähimmän droppialueen määrittämisen helpottamiseksi katsomoiden eteen on laitettu keltamustat kepit droppialueiden puoleen väliin. Zack Johnsonin pallo oli tolpan vasemmalla puolella katsomosta katsoen, mutta oikealla ollut droppialue oli puoli askelta lähempänä. Kysymys kuuluikin, pitikö droppialue valita tolppien mukaan vai etäisyyden mukaan. Enhän minä tiennyt vastausta, kun tuomareiden kokouksessa oli kerrottu, että tolpat ovat puolivälissä. Onneksi meillä on radiopuhelimet ja kysyinkin kisan päätuomarilta Thomas Pagelilta kuinka menetellään. Minulle vahvistettiin, että todellinen etäisyys ratkaisee ja tämän kerroin myös herra Johnsonille. Pitkän suunnittelun jälkeen droppi putosi syvälle heinän sisään ja niinpä wedge-nosto viheriölle jäi hieman liian vajaaksi. Kahden putin jälkeen merkittiin tuloskorttiin bogey eli 5 lyöntiä.
Viimeisen kisapäivän aamuun ennen pelaajien lähtemistä kentälle oli sovittu tuomareiden yhteiskuvan ottaminen viheriön 18 tuntumassa kello 7.00. Ja niin kuin aina valokuvia otettaessa ei sää tunnu suosivan. Nytkin tihkusade tai ainakin kostea tuuli yritti kastella tuomarijoukkoa. Kuvat saatiin kuitenkin otettua ja tuomarit pääsivät lähtemään omiin tehtäviinsä.
Neljännelle kisapäivälle tuomariryhmällämme oli annettu vastuullemme taas väylä 9. Kyseessä on varmasti yksi maailman kauneimpia väyliä ja näkymä väylän puolivälistä on aivan huikea kalliojyrkänteineen ja hiekkarantoineen. Paikallaan päivystämiseen väylä ei kovin hyvin sovellu, sillä mereltä käyvä kostea tuuli käy varomattomalla tuomarilla helposti luihin ja ytimiin. Onneksi olin varautunut parilla pitkähihaisella neuleella ja yhdellä veden ja tuulen pitävällä takilla. Oli hyvä ja lämmin odotella milloin alkaa tapahtua.
Ja tapahtumaan alkoi silloin, kun syntymäpäiväsankari Phil Mickelson tuli tiiauspaikalle. Avauslyönti lähti voimakkaasti oikealle ja katosi ainoan merenpuoleisen fore caddien näkyvistä pitkään heinään ennen meren rantaa eli punaista estealuetta. Fore caddieiden vähyys johtuu siitä, että televisioyhtiöt eivät halua kauniiseen maisemaan useita fore caddieita kuvaa ”pilaamaan”. Mickelson löi varapallon kauniisti keskelle väylää.
Useamman fore caddien ja minun jo etsiessä palloa myös Mickelson pääsi paikalle ja laitoin kellon käyntiin. Tehokkaasta ruohon polkemisesta ja heinän kääntelystä huolimatta Philin palloa ei vain löytynyt. Juuri, kun olin aikomassa kertoa, että kolmen minuutin etsintäaika on umpeutumassa, Mickelson kysyi minulta, onko aikaa etsimiseen vielä jäljellä. Vastasin, että kolme minuuttia on juuri umpeutunut. Niinpä pelaaja siirtyi hieman murjottaen varapallolleen ja löi sen viheriölle. Hyvästä lyönnistä huolimatta en uskaltanut toivottaa hyvää syntymäpäivää, sen verran yrmeä oli idolini ilme.
Loppuosan vuoroani sainkin olla yhdeksännen viheriön vieressä ja kirjata jälleen ajat, jolloin peli kyseisellä viheriöllä saatiin valmiiksi. Taas tapahtumien odottelua kesti aika pitkään, mutta toive toiminnasta toteutui, kun USA:n Alex Prugh oli viheriön edessä olevan bunkkerin viereisessä pitkässä heinässä lyömässä. Näin hänen heilauttavan mailaansa lyöntitarkoituksessa, mutta mitään ei oikeastaan tapahtunut. En nähnyt pallon liikettä lainkaan sijaintipaikaltani. Pelaaja hypähti lyönnin seurauksena kuitenkin taaksepäin ja viittilöi minua välittömästi avukseen. Kiersin esiviheriötä pitkin pelaajan luo kysymään mitä tapahtui.
Pelaaja kertoi lyönnillään pallon vain hypähtäneen ylöspäin osuen samalla mailanvarteen. Tuleeko rangaistuksia, kysyi minulta pelaaja. Kerroin uusien sääntömuutosten poistaneen rangaistuksen silloin, kun pallo osuu pelaajaan tai hänen varusteisiinsa vahingossa. Ja tämähän oli juuri tuollainen tilanne. Huojentuneena tiedosta pelaaja kiitti minua ja käytti sen jälkeen vielä kolme lyöntiä ennen kuin sai pallon reikään tällä viheliäisen vaikealla par-nelosella.
Loppupäivän aikana ei sitten lisää kotimaahan kerrottavaa tapahtunut ja niinpä vuoroni päätyttyä kättelin molemmat tuomarikollegani ja läksin tyytyväisenä palauttamaan radiopuhelinta, sateenvarjoa ja sääntötulkintarapottejani sekä pikkuhiljaa pakkailemaan matkalaukkua kotiin paluuta varten. Suomessahan kilpailukausi on parhaimmillaan ja minulla on vielä useampikin kilpailu hoidettavana.
Ai niin, kilpailun voitti USA:n Gary Woodland kolmella lyönnillä ennen voittoa puolustanutta Brooks Koepkaa. Mutta senhän te varmaan jo tiesittekin.
Täällä Arto Teittinen, Pebble Beach, U.S. Open
Lue seuraavaksi: Tuomaritoimintaa U.S. Openissa 2019
