26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Komulainen 18:s Evian Resortissa – suomalaisilla osittain käsijarru päällä LET:llä

Noora Komulaisen soisi jo vähitellen pääsevän kamppailemaan LET-kiertueella voitoista ja kovimmista sijoituksista. Kuva: Tristan Jones/LET

Kisan voittokamppailussa nähtiin dramaattinen ratkaisu.

Noora Komulainen (+5) oli Dubain turnauksen tapaan paras suomalainen Evian Resort Golf Clubilla lauantaina päättyneessä Jabra Ladies Openissa. Hän pelasi kisan viimeisellä kierroksella tuloksen 72 ja sijoittui jaetulle 18. tilalle.

Kierros sisälsi kaksi birdieä ja kolme bogia. Birdieistä jälkimmäinen tuli 18. reiällä, sinetöiden hänen paikkansa 20:n joukossa.

Eroa ensimmäisen kerran naisten Euroopan kiertueella voittaneeseen Englannin Annabel Dimmockiin (-7) kertyi 12 lyöntiä, 10. sijaa jakaneisiin pelaajiin yhdeksän lyöntiä vähemmän.

LET:n ja LET Access Series -kiertueen yhteiskilpailun kaksi parasta saivat osallistumisoikeuden parin kuukauden kuluttua samassa golfkeskuksessa pelattavaan major-turnaukseen Evian Championshipiin. Toinen paikka meni kisan suuryllättäjälle, Pauline Roussin Bouchardille, joka hävisi Dimmockille, 22, lyönnillä.

Voitto oli jo hyvää vauhtia matkalla 18-vuotiaan ranskalaisamatöörin suuntaan, kunnes hän sortui dramaattisesti – tehtyään kahdella edellisellä reiällä peräkkäiset birdiet – kolmanneksi ja toiseksi viimeisellä reiällä peräkkäisiin tuplabogeihin.

Kärkitaistelu oli kisassa kahden omaa luokkaansa olleen nuoren pelaajan näytöstä, sillä kolmanneksi sijoittunut Englannin Meghan Maclaren hävisi Roussin Bouchardillekin neljällä lyönnillä.

Päivän parasta tulosta (68) sivunnut Ruotsin Camilla Lennarth (-1) jakoi neljättä sijaa. Norjan Marianne Skarpnord (par) oli seitsemäs.

Kovia sijoituksia ja tunkeutumista voittotaisteluihin kaipaillaan

Komulainen on pelannut tällä kaudella naisten Euroopan kiertueella yhdeksän kilpailua, joista Dubaissa toukokuun alussa pelattu turnaus on tuonut ainoan top 10 -sijoituksen. Sijoille 11–20 hän on päätynyt kahdesti.

Tällä viikolla karsiutunut Ursula Wikström on rankingissa pari pykälää Komulaista korkeammalla. Sijoitukset noudattavat jälkimmäisen kanssa kutakuinkin samaa linjaa: kymmenen joukkoon hän ei ole vielä yltänyt kertaakaan, sijoilla 11–20 vantaalainen on ollut neljästi.

Annabel Dimmock avasi voittotilinsä Ladies European Tourilla. Kuva: Tristan Jones/LET

Molemmat ovat esittäneet tänäkin vuonna varsin hyviä otteita, joskin kovia sijoituksia ja toisaalta tunkeutumista voittotaisteluihin kaipaillaan.

Komulaiselta top 3 -sijoitukset puuttuvat tyystin. Parhaimmillaan hän on ollut kymmenen joukossa kahdesti, kausina 2012, 2015 ja 2017. Potentiaalia riittää, mutta jostain pitäisi kaivaa lisärutistusta, joka voisi vähitellen avata tietä myös major-turnauksiin.

Wikströmin saavutukset ovat tämänhetkisistä pelaajista omaa luokkaansa, vaikka häneltäkin yhä uupuu voitto naisten pääkiertueelta. Lähellä on ollut muutamaan otteeseen, sillä tilastoista löytyy viisi kakkostilaa. Muita top 10 -sijoituksiakin on toistakymmentä.

Edellistä peilaten Wikströmin kauden alku on ollut kohtalaisen verkkainen.

Vastuu suomalaisten naispelaajien menestyksestä istuu parhaillaan tukevasti kahden edellä mainitun harteilla. Krista Bakker on sijoittunut tänä vuonna kerran top 15:een, mutta pelannut vain kahdesti turnauksen jatkokierroksilla.

Lupaavaksi tiedytellä Bakkerilla on LET:ltä neljä top 10 -sijoitusta, joista kaksi tuli viime vuonna. Hän on toisinaan keikkunut kilpailun alkupuolella kärjen tuntumassa, mutta ei ole vielä osoittanut viihtyvänsä kovimmassa paineessa. Nousua seuraavalle tasolle odotellaan.

Sanna Nuutinen on esittänyt vahvoja otteita LET Access Series -kiertueella neljän-viiden viimeisen vuoden aikana. Läpilyönti ja top 10 -sijoitukset Ladies European Tourilla kuitenkin yhä puuttuvat. Hän on pelannut tänä vuonna kahdesti LET:n turnausten jatkokierroksilla ja sijoittunut parhaimmillaan 31:nneksi.

Lue seuraavaksi: Noora Komulaiselle uran yhdeksäs top 10 -sijoitus LET-kiertueella

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje