16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Holarihurjastelua ja oman iän alle pelaamista

Jan Söderström nosti toukokuun puolivälissä jo toistamiseen holaripallon reiästä kuluvalla pelikaudella. Kuva: Vesa Kyllönen

Pirkkalassa ja Hangossa on venytty keväällä poikkeuksellisiin suorituksiin.

Tamperelainen Jan Söderström on saanut todellisen lähtölaukauksen alkaneelle pelikaudelle. Hän nimittäin iski viime viikolla kotikentällään Pirkkala Golfissa jo toisen hole-in-onensa vajaan kuukauden sisällä.

Kyseessä oli kentän 114-metrinen viitosreikä ja mailana Söderström käytti holarilyönnissään rautayhdeksikköä.

”Olen pelannut golfia 15 vuotta, joista viimeiset kymmenen vuotta ahkerasti. Olihan se aikamoinen yllätys, että kaksi ensimmäistä hole-in-onea sattui tulemaan noin lyhyen ajan sisällä”, Söderström kertoi Golfpisteelle.

Molemmat onnistumiset olivat hänen mukaansa ”kunnon lyöntejä”, jotka putosivat lipun juurelle.

”Pientä fadea niissä oli, joka ei ole itselleni tyypillinen kierre. Täytyy myöntää, että molemmissa lyönneissä oli kaikki kohdallaan”, Söderström naureskeli.

Ensimmäinen ”ässä” tuli huhtikuun lopussa Pirkkalan kentän 15. reiällä, missä hän sivalsi illan hämärtyessä pallonsa rautaseiskallaan kuppiin 140 metrin etäisyydeltä.

”Toisen hole-in-onen jälkeen mietin, että mahtavatko muut enää uskoa tätä todeksi. Kaverit vitsailivat odottavansa vielä hattutemppua tälle kaudelle.”

Tasoituksella 8,3 pelaavan Söderströmin peliote hieman kirposi huhtikuun holarin jälkeen, kun onnistuminen pyöri mielessä. Sitä ennen hän oli tehnyt parin ja birdien, joten kolmen peräkkäisen reiän saldoksi muodostui kolme alle.

”Toisella kertaa taisin olla asian suhteen rutinoituneempi, kun tein heti perään birdien ja parin, eli täysin käänteisesti kuin silloin huhtikuussa.”

Kaarlo Lukkarin (kesk.) hole-in-onea ja näyttävää pelikierrosta pääsivät ihailemaan Kristian Friman ja Kirsti Hakola: Kuva: Lena Haanpää

Söderström palkitsi itsensä ensimmäisen hole-in-onen jälkeen uusilla mailoilla. Toista palkintoa hän ei ole ainakaan vielä tullut hankkineeksi.

Holari huhtikuisena keskiviikkopäivänä oli Pirkkala Golfissa toinen, sillä samaa seuraa edustava Miska Kautto debytoi muutama tunti Söderströmiä aiemmin ässän tekijänä. Ja missäpä muualla kuin 15. reiällä.

Ässä ja kaupan päälle kierrostulos kaksi lyöntiä oman iän alle

Myös Hangon Golfissa iloittiin toukokuun toisella viikolla melkoisesta saavutuksesta, kun 79-vuotias Kaarlo Lukkari värkkäsi peliuransa kolmannen hole-in-onensa. Kaikki ovat tulleet kentän kahdeksannella reiällä, joka on hänen pelaamaltaan punaiselta tiiltä 100 metrin pituinen.

Vähintään yhtä kova temppu oli Lukkarin samalla kierroksella pelaama 77 lyönnin bruttotulos. Se merkitsi sitä, että hän alitti ikänsä kierroksella kahdella lyönnillä!

”Kaarlo pelasi kierroksensa tasoituksella 14,2, mistä se laski 12,7:ään”, Han-Golf Oy Ab:n toimitusjohtaja Lena Haanpää kertoi.

Lukkari on Hangon kentän aktiivisin käyttäjä, sillä hänelle tulee harjoitus- ja kilpailukierrokset huomioiden vuosittain kokoon noin 200 pelikierrosta.

”Naistoimikunta valitsi hänet pari vuotta sitten vuoden herrasmieheksi. Kaarlo on rauhallinen ja kohtelias golfari; kiva pelikaveri, joka ei tee itsestään numeroa. Ja pelaa iästään huolimatta jokaisen kierroksensa kävellen, mikä on hänen pelimäärillään kunnioitettavaa.”

Lue seuraavaksi: Bjärkasissa tehtiin golfhistoriaa – kaksi hole in onea peräkkäisillä rei’illä!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje