< PreviousMiksi toiset pärjäävät ja toiset taantuvat? Miksi toiset hallitsevat pelkonsa ja toiset sortuvat niiden edessä? Mistä syntyy ero menestyksen ja menestymättömyyden välillä? Monesti kyse on prosessista. Intohimoiselle, huipulle tähtäävälle pelaajalle on tärkeää, että hänellä on selkeä suunta tekemisessään. On oltava tavoite, ja on myös uskallettava unelmoida jostakin suuresta. Tavoitteita ja unelmia on erilaisia. Joku haluaa tulla onnelliseksi, toinen tavoittelee paik-kaa maailmanlistan 30 parhaan joukossa. Jonkun ta-voite on lyödä pidemmälle tai olla rohkeampi kentällä, joku haluaa olla parempaa seuraa kierrosten aikana. Tavoitteet selkeyttävät elämää ja tuovat sopivasti haastetta. Kun tavoite on asetettu, on seuraavaksi kirkastettava ajatus siitä, kuinka se saavutetaan. KUN TEKEMISEN SUUNTA on kohdallaan ja oma toimintatapa hallussa, keskitytään tasapainoon: harjoittelun ja pelin suhde tasapainoon ja harjoittelun sisältö tasapainoon. Toisen on saatava levon ja rasi-tuksen suhde tasapainoon, kolmannen on keskittyvä ravintoasioihin. Svingistä puhuttaessa aluksi tasapainoon on laitettava alkuasento ja grippi. Sitten voidaan siirtyä liikkeen kehittämiseen ja vahvistamiseen. Selkeä liike mahdollistaa svingin, jota on hyvä hioa sujuvam-maksi. Palloon osuminen alkaa olla parempaa ja pallo lähtee voimakkaasti lavasta. Tulokset tulevat kuin itsestään, kun malttaa keskittyä prosessin hallintaan.Ongelmia syntyy, kun yritetään korjata liikettä il-man, että ollaan tasapainossa. Vielä isompia ongelmia syntyy, kun yritetään muuttaa svingiä ilman tasapai-noa tai vahvaa liikettä. Menestyksen kannalta olennaisimpia ovat kaksi ensimmäistä vaihetta. Kun tietää, mihin on mat-kalla ja kuinka se toteutetaan, ollaan jo annettu iso mahdollisuus. Toisinpäin edettäessä onnistumisen mahdollisuus on pieni. Valmentajan tehtävä on auttaa pelaajaa löytämään sopiva suunta ja tapa toimia.YKSITTÄINEN LYÖNTI KENTÄLLÄ toimii samal-la kaavalla. Siinäkin on kyse prosessista. Kävellään lyöntipaikalle ja arvioidaan tilanne, tehdään päätös ja siirrytään tasapainoisesti omaa rutiinia kunnioittaen pallolle. Tunnustellaan tasapainoa ja liiketuntemusta ja annetaan pakotteettoman svingin lähteä liikkeelle. Osutaan palloon ja katsotaan loppuasennossa tulosta. Välillä lyönnissä onnistutaan, useimmiten ei. Todel-linen onnistuminen on kuitenkin se, että pelaaja on tehnyt asiat omalla tavallaan ja pitäytynyt proses-sissa. Palaute lyönnin jälkeen on selkeä ja pelaajan TEKSTI Timo Rauhala • KUVA Pekka Nieminen • PIIRROS Getty ImagesVALMENNUKSESTATIMO RAUHALA ON SUOMEN MERITOITUNEIMPIA GOLFVALMENTAJIA. HÄN LUOTSAA USEITA HUIPPUPELAAJIA JA LUPAUKSIA KOHTI MENESTYSTÄ JA VASTAA SUOMEN OLYMPIARYHMÄN VALMENNUKSESTA.Jos haluat kehittyä, keskity prosessiinPelot ottavat helposti vallan golfkentällä, jollei prosessi sekä yksittäisen lyönnin että ison kuvan suhteen ole hallinnassa. 50 • GOLFLEHTI • 3/2020 mielentilat kestävät onnistumiset ja epäonnistumiset.Helppo sanoa! Suurinta osaa meistä ohjaavat kuiten-kin liikaa pelko palloon osumisesta sekä lyönnin lop-putuloksen jännittäminen. Onnistumiset määritellään lyönnin onnistumisina, eikä prosessin onnistumisina. Hetkessä eläminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että keski-tytään siihen, mitä juuri nyt on tapahtumassa. Tulos on jossakin tulevaisuudessa – siitä ei kannata murehtia.HUIPPUPELAAJAT OVAT MESTAREITA näissä proses-seissa. Jack Nicklaus ei ikinä lyönyt harjoitellessaan tai pelatessaan ilman, että näki ja tunsi lyönnit ennen pal-lolle menoa. Mikko Ilonen oli harjoittelussaan mestari prosessin hallinnassa. Onnistunut tai epäonnistunut lyönti ei muuttanut mitään seuraavassa lyönnissä. Har-joittelu eteni pallo kerrallaan ja mielentilat halliten.MONESTI PUHUTAAN, että pelaajilla on valtavat paineet isojen kisojen kynnyksillä tai viimeisillä reillä. Keskus-telin asiasta erään lääkärin kanssa hänen hoitaessaan hajonnutta nilkkaani. Lääkäri kysyi yhden olennaisen kysymyksen: miksi golfissa aina puhutaan paineista, vaikkei teillä niitä ole olemassakaan? Pidin kysymystä outona, mutta kuuntelin viisaan miehen ajatuksen. Hän kertoi, että esimerkiksi heillä on paineita, kun tehdään leikkauksia ihmisille. Epäonnistuminen voi johtaa vakaviin seuraamuksiin. Golfissa pelaajalla on kolmen metrin putti – ja puhutaan valtavista paineista. Mutta miksi hänellä olisi paineita, kun mitään ei tapahdu, vaikka pallo menisikin ohi reiästä? Kyse on pelosta. Paineita ja pelkoa ei kannata sotkea keskenään.Ymmärsin asian ja otin sen tosissani. Ihmiset pel-käävät alkuasennossa, koska paikallaan olevaan palloon osuminen aiheuttaa pelkoa. Ajatus harhailee ja mielessä pyörii kaikenlaista. Lyönnin lopputulos ahdistaa mieltä. Tilanne on samanlainen kaikilla pelaajilla tasosta riip-pumatta. Ratkaisu, ja askel onnistumiseen, on selkeä prosessi sekä kokonaisuuteen että yksittäiseen lyöntiin.Pelkojen taso vaihtelee, mutta pahimmillaan ne hallitsevat pelaajan olemusta läpi kierroksen. On vaikea olla edes hyvää peliseuraa, jos osuma palloon jännittää kohtuuttomasti. Ympäristö odottaa ripeää etenemistä kentällä, mutta pelaaja päätyy seisomaan pallolla lo-puttomiin pelon kangistaman kehon kieltäytyessä rea-goimasta. Pian palloa jo etsitään ojista ja metsistä, kun pelko lopputuloksesta kahlitsi luonnollisen liikkeen.Tapahtumaketjun jälkeen on helppo rynnätä pron tunnille hiomaan svingiä kuntoon. Seuraavan kerran kentälle tullaan entistä sekavammassa tilassa, ja pela-taan vielä rytmittömämpää golfia.PROSESSI SAATTAA KUULOSTAA vieraalta sanalta tä-män haastavan pelin yhteydessä, mutta suosittelen ajat-telemaan sitä, jos aidosti haluat kehittyä pelaajana, ehkä peliseuranakin. On hieno pelata pelurin kanssa, joka säilyttää otteen omasta itsestään ja mielestään huonon osuman jälkeen. Silloin juttu kulkee kentällä riippumatta lyöntien onnistumisesta. www.vanajanlinna.fi I vanajanlinna@vanajanlinna.fip. 0300 870577 (0,8 €/min+pvm/mpm)sis. majoitus kahden hengen huoneessa, aamiainen ja green fee Linna Golfin kentälle.Golfpakettialk. 145€/HLÖ/YÖSÄÄNNÖTTEKSTI Arto TeittinenHelmikuun puolivälin jälkeen Suomessa siirryttiin uuteen WHS-tasoitusjärjestel-mään. Pieniä alkuvaikeuksia on ollut, ja niitä ilmenee hieman vieläkin. Vikoja lienee yhtä paljon tietokone-ohjelmien bittivirheissä kuin meissä pelaajissakin. Moni varmasti yllättyi, mitä omalle tasoitukselle ta-pahtui, ja niin kävi myös minulle. Jos tasoitus tuntuu väärältä, helpoin keino korjata se oikeaksi on pelata tasoitukseen vaikuttavia kierroksia ja kirjata ne omaan tasoitusrekisteriin. Järjestelmä poimii sitten viimeisistä 20 kierroksesta 8 parasta ja laskee niiden keskiarvon. Jos tasoitustuloksia on vähemmän kuin 20, huomioidaan pienempi määrä parhaita kierroksia.MITKÄ KIERROKSET SITTEN KELPAAVAT TASOITUSKIERROKSIKSI? Selvää tietenkin on, että kierros on pelattava golfin sääntöjen mukaisesti ja pallo reikään asti onnistu-neilla väylillä. Kilpailukierroksen vaatimusta ei enää vanhan ensimmäisen tasoitusryhmän (hcp <4,5) pe-laajille ole. Kaikille pelaajille kelpaavat harjoituskier-roksen tulokset. Seuraavien vaatimusten hyväksytylle tasoituskierrokselle on kuitenkin täytyttävä. `Kentällä tulee olla voimassa olevat Course ja Slope Rating -arvot. `On pelattava hyväksyttyä pelimuotoa. • Tarkoittaa lähinnä lyöntipeliä tai pistebogeytä. • Myös maksimitulos pelimuotona kelpaa. `Mukana on oltava merkitsijä (pelaava tai ei-pelaava). `Merkitsijälle on ilmoitettava tasoituskierroksen pelaamisesta ennakkoon, jotta merkitsijä osaa tarkkailla pelin sääntöjenmukaisuutta. `Pelattavien reikien määrä voi olla 9–18 reikää (olisi hyvä päättää ennen pelin aloittamista). • Vajaa kierroskin kelpaa, jos peli jää kesken esimerkiksi ukkosen tai pimeyden vuoksi. Kuitenkin vähintään yhdeksän reikää on aina pelattava. `Tulokset on merkittävä reikäkohtaisesti.Suositeltavaa olisi tietenkin aina pelata 18 reikää, koska tasoituslukuhan on pelaajan 18 reiän tasoitus. Mutta kuten edellä on mainittu, pienemmänkin reikämäärän pelaaminen on mahdollista siten, että se kelpaa tasoitustarkoituksiin.UUSIEN TASOITUSMÄÄRÄYSTEN LISÄKSI saamme tänä vuonna kamppailla erilaisten koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten ja suositusten kanssa. Näis-tä osa vaikuttaa myös golfin pelaamiseen kilpailuissa ja tasoituskierroksilla. Suomen Golfliiton tasoitustoi-mikunta on hyväksynyt pieniä lievennyksiä golfin pe-laamiseen, jotta erityisolosuhteissa pelatut tulokset olisivat tasoituskelpoisia. Nämä toistaiseksi voimassa olevat lievennykset ovat: `Pallon ei tarvitse pudota kokonaan maan pinnan alapuolelle erilaisten reiän korotuspalojen vuoksi. Riittää, että pallo on pysähtynyt reiän kohdalle ja pudonnut hieman viheriön pinnan alapuolelle. • Tasoitustuloksia ei hyväksytä kierroksilla, joissa pallo ei pääse menemään reikään ja joissa tulokseksi katsotaan jokin todennäköinen lyöntimäärä. `Jos bunkkereissa ei ole haravia ja niissä on korjaa-mattomia lyönti- ja jalanjälkiä: • Korjaamattomat lyönti- ja jalanjäljet voidaan julistaa kunnostettavaksi alueeksi, jolloin niistä voi vapau-tua ilman rangaistusta bunkkeriin säännön 16-1c mukaisesti. • Kaikki bunkkerit voidaan julistaa osaksi yleistä pelialuetta, jolloin pallon voi pelata sijaintipaikaltaan tai pudottaa yhden lyönnin rangaistuksella pelaamat-toman paikan säännön (Sääntö 19) mukaisesti. • Bunkkerissa ei voi olla siirtosääntöä eikä bunk-kereita voi julistaa kunnostettaviksi alueiksi, joista vapaudutaan ilman rangaistusta. `Tuloskorttia ei tarvitse vahvistaa allekirjoituksella. Suullinen tai sähköinen (puhelu, tekstiviesti, valo-kuva, sähköposti) vahvistus merkitsijältä riittää. VAATIMUKSIA JA LIEVENNYKSIÄWHS-ajan tasoituskierrosKorjaamattomat lyönti- ja jalanjäljet voidaan julistaa kunnostettavaksi alueeksi.ARTO TEITTINEN ON SUOMEN KANSAINVÄLISESTI KOKENEIN GOLFTUOMARI JA GOLFLEHDEN SÄÄNTÖASIANTUNTIJA.52 • GOLFLEHTI • 3/2020 NAISET VALTAAVAT GOLFKENTÄTKIERTUEKALENTERINähdään Anna Golf Tourilla!Lisätiedot ja ilmoittautuminen: WWW.ANNAGOLF.FI ANNA GOLF TOURILLA hyvinvointi, yhdessäolo ja golf yhdistyvät unelmien kisapäiväksi. Kiertueen pelimuotona on henkilökohtainen pistebogey 4/5 -tasoituksin.Laadukkaat järjestelyt ja lukuisat erilaiset erikoiskilpailut takaavat hemmottelevan ja elämyksellisen golfpäivän. Jokaisen osakilpailun voittaja kutsutaan Anna Golf -finaalimatkalle. 4.7. TAPIOLA GOLF15.7. HELSINGIN GOLFKLUBI23.7. LAKESIDE GOLF, JÄRVENRANTA26.7. KANKAISTEN GOLF2.8. OULUN GOLF9.8. PICKALA GOLF, PARK9.8. PICKALA GOLF, SEASIDELIITY NYT SUOSITTUUN Anna GolfFB-ryhmään JA SEURAA INSTAGRAMISSA @annagolfaritMondeon Edition-mallit ovat matkustusmukavuudeltaan ja varustelultaan premium-luokkaa. Vakiona on mm. Aktiivinen vakionopeudensäädin, mukautuvat LED-ajovalot, aktiivinen pysäköintiavustin ja peruutuskamera sekä sähkötoiminen takaluukku, joka helpottaa mm. golfvarusteiden pakkaamista reiluun tavaratilaan. Mondeo Hybrid tarjoaa parhaat puolet molemmista moottoriteknologioista – saumattomat vaihdot sähkökäyttöisestä bensiinimoottoriin. Mondeo Edition -mallisto alk. 35.895 €. Vapaa autoetu alk. 710 €, käyttöetu alk. 545 €.Ford Mondeo Edition 2.0 187 hv Hybrid automaatti 4-ovinen alk. 35.895,03 € CO2-päästöillä 127 g/km, sis. toimituskulut 600 €. Kuvan Ford Mondeo Edition ST-line Hybrid Wagon alk. 38.893,95 € CO2-päästöillä 133 g/km. Ford Mondeo Edition -malliston CO2-päästöt 127–151 g/km ja EU-keskikulutus 5,3–5,8 l/100 km. FORD MONDEO EDITION -MALLISTO PREMIUM-VARUSTELTU, TILAVA HYBRIDI* Ford Hybrid -mallistossa myös mm. täysin uusi Kuga ladattava hybridi, täysin uusi Puma kevythybridi, Fiesta ja Focus kevythybridit, Tourneo Custom ladattava hybridi ja Transit Custom ladattava hybridi. Hinnat, CO2- ja kulutustiedot 11.3.2020 hinnaston mukaan. *Edition saatavana myös 2.0 EcoBlue -dieselmoottorilla. Kuvan auto erikoisvarustein. FORD TAKUU VUOTTA tai100 000 kmford.fiMISTÄPuttifittaus eli mitoitus on hyvä tapa löytää itselleen oikeanlainen putteri. Samalla selviää, mistä elementeistä hyvä putti rakentuu.KUVA Jere Jaakkola • PIIRROKSET Arja Karjula `LOFT-KULMAPutterissakin on nostokulmaa. Efektiivisen loftin olisi hyvä asettua 2–3 asteen välille. Jos kulmaa on liian vähän tai liian paljon, pallo saattaa lähteä pomppimaan eikä lähde rul-laamaan tasaisesti. Hitaalla viheriöllä loftia voi olla enemmän kuin nopealla. `LIE-KULMA Jos putterin kärki on liian pystyssä, kiertyy putti helposti vasemmalle lin-jastaan. Jos taas kärki on liian alhaalla, suuntautuu putti herkästi oikealle. Lie-kulma kannattaa säätää kuntoon. `PUTTERIN PITUUSMoni puttaa liian pitkällä putterilla, seisoo siksi liian kaukana pallosta ja osuu palloon lavan kärjellä. Alkuasen-nossa lavan kärki on tällöin ilmassa ja putteri makaa liiaksi kannallaan. Lavan tulisi asettua maahan keski-kohdan varassa. Putterin varren mitta pitäisi aina sovittaa luonnolliseen puttiasentoon, ei toisin päin. `GRIPIN KOKOLiiallinen ranteiden käyttö heikentää putin toistettavuutta. Paksu grippi voi auttaa passivoimaan ranteita ja rauhoittamaan svingiä. Paksu grippi ei kuitenkaan ole yhtä tunnokas kuin ohut, jolloin pituuskontrolli voi hankaloitua. Gripin kokoon vaikuttaa myös pelaajan käden koko.SYNTYY HYVÄ PUTTI?TEKSTI Sami Sarpakunnas 56 • GOLFLEHTI • 3/2020 Sam PuttLab on puttaamiseen erikoistunut laitteisto, jonka avulla puttia analysoidaan. Testissä putataan seitsemän palloa noin neljän metrin päästä reiästä. Putterin varteen kiin-nitetään mittalaite, jonka avulla putista mitataan lukuisia eri asioita. Lisäksi testin tekijä tarkkailee puttiasentoa ja otetta käyttäen tarvittaessa apunaan valo- tai videokuvaa. Sam PuttLab keskittyy mittaamaan putterin lavan liikettä. TrackMan lyöntianalysaattori mittaa pallon liikettä. Huipputason analyysi syntyy käyttämällä laitteita samanaikaisesti. TÄHTÄYS Juuri ennen liikkeelle lähtöä putterin lavan tulisi osoittaa suoraan kohteeseen. Useimmat puttaajat pyrkivät pitämään kehon linjat, jalkaterät, lantio ja hartiat, puttilinjan suuntaisina. Jos tähtääminen on vaikeaa, voi putterin lavan yläpinnassa oleva tähtäysviiva auttaa. Suurilapaisissa mallet-puttereissa tähtäysviiva on pidempi ja visuaalisempi. Myös golfpalloon piirrettävää viiva voi auttaa putin linjaamisessa. `AJOITUS JA RYTMIAjoitus ja rytmi ovat tärkeitä kaikissa lyönneissä. Ne on helppo mitata. Putterin pitäisi heilahtaa putissa vapaasti, ilman pidättelyä tai liiallista kiihdytystä. Hyvässä putissa lapa ei kiihdy enää osuman jälkeen. `OSUMAKOHTAJokaisessa mailassa on sweet spot, ihanteellinen osumakohta. Sillä osuttaessa maila toimii ideaalilla tavalla. Usein putterilla osutaan palloon hieman liikaa kärjen puolella, jolloin lapa saattaa kiertyä auki, etenkin kär-kipainoisella putterilla putattaessa. MALLET-PUTTEREISSA on kookkaan lavan ansiosta suuri MOI-arvo (moment of inertia). Se auttaa lapaa pysymään suorassa osumassa, vaikka palloon ei osuttaisi lavan keskikohdalla. Mallet-putterin suurin haaste on usein pituuskontrolli. Suuri, raskas lapa lisää ylikovien puttien riskiä. BLADE-PUTTEREISSA lavan painotuk-sia ja kiinnitysmalleja on lukuisia. Vaikka blade ei ole niin anteeksiantava kuin mallet, on se käytetyin lapamalli ja usein hyvä vaihtoehto tunnokkuutta arvostavalla pelaajalle. `PUTTILIIKEKarkeasti yleistäen voidaan sanoa, että kaarevalla puttiliikkeellä puttaa-valle sopii paremmin kärkipainotettu blade-putteri ja suoralla liikkeellä puttaavalle tasapainotettu mallet. TOISTETTAVUUS Jos putti on toistettava, voi pienien tekniikkavir-heidenkin kanssa tulla toimeen, sillä suoritus on ennakoitava. Toisaalta, mitä paremmin tekniikka on hallussa, sitä toistettavampi suorituskin on. LAVAN ASENTO OSUMA-ALUEELLAPaitsi että lavan on liikuttava osuma-alueella suoraan, on lavan myös oltava suorassa eli samassa asennossa kuin liikkeelle lähdettäessä. Ranteiden nykäisy, kiertä-minen tai pahimmillaan puttijipsi saa lavan kiertymään väärään asentoon osumahetkellä, jolloin putilla ei ole mahdollisuuksia lähteä oikeaan linjaan.OSUMA-ALUE Puttiliike voi olla hyvinkin kaareva, eikä sitä kannata pelätä, mutta osuma-alueella, noin 10 senttimetriä pallon etu- ja takapuolella, lavan tulee liikkua lähes suoralla linjalla.Myös mallet-puttereita on nykyään saatavissa kärkipainotteisina. Omaa liikerataa ei kannata manipuloida liikaa, vaan kannattaa k eskittyä sen vakioimiseen. Oikeanlainen putteri tukee pelaajan omaa tapaa putata, vääränlainen estää onnistumasta.TIESITKÖ TÄTÄ?Jos olet slaissari, on puttisikin toden-näköisesti slaissi. Mailan liikerata putissa on usein hyvin samankaltainen kuin pitkässä lyönnissä. Kun tiedostat tämän, tiedät jo, mihin kiinnittää huomiota harjoittelussasi. GOLFLEHTI • 3/2020 • 57 www.vellamo.comThe natural mineral water that is worth the wait.Next >