Wilson Staff demonurkka |
16.6.2017

Kumpi kannattaa valita: ”Naisten maila” vai unisex?

Kohderyhmäajattelu ja asiakassegmentointi ovat tärkeitä kaikessa markkinoinnissa. Myös golfin.
Mainos

Joskus rajalinjoja on kuitenkin vaikea vetää. Pahimmillaan lokerointi voi johtaa jopa harhaan. Esimerkiksi silloin, kun golfvälineitä aletaan yksioikoisesti valita sukupuolen eikä oman svingin mukaan.

Golfkieleen vakiintunut puhe miesten ja naisten mailoista pohjautuu voimakkaisiin yleistyksiin. Niin kutsut naisten mailat ovat silti hyvä lähtökohta valtaosalle naisharrastajista, joille yhteinen nimittäjä on vaikeus tuottaa suuria mailanpään nopeuksia. Myös kookkaammille ja pitkään liikuntaa harrastaneille naisille nykyiset naisten mailat osoittautuvat yleensä parhaaksi vaihtoehdoksi, kunhan mailat räätälöidään omien fyysisten ominaisuuksien ehdoilla.

Silloin kun mailanpään nopeus osumassa kasvaa ja kun suunnanvaihto tapahtuu räväkästi, katseen voi suunnata myös ”miesten mailojen” puolelle. Ammattilaiskiertuiden naishuiput pelaavat lähes poikkeuksetta ”miesten mailoilla”. Lexi Thompsonin ja Michelle Wien kaltaisilla pitkänhuiskeilla pelaajilla varretkin ovat jäykempiä kuin valtaosalla miespuolisista harrastajista.

Miksi siis valita naisten maila?

Tärkein syy on naisten keskimäärin miehiä pienempi koko. Kun kädetkin ovat tyypillisesti suhteellisesti pitemmät, mailan kokonaispituuden on hyvä olla yhdestä kahteen tuumaan lyhyempi kuin miehille markkinoiduissa mailoissa.

Alhaisemmat mailanpään nopeudet synnyttävät tarpeen myös miesten mailoja suuremmille nostokulmille. Näin pallo lentää mahdollisimman pitkälle.

Koska kädetkin ovat yleensä pienemmät ja sormet lyhyemmät, gripit ovat hieman ohuempia kuin miesten mailoissa. Varsien on puolestaan hyvä olla kevyitä ja hitaillakin nopeuksilla hyvin toimivia. Siksi naisten mallistojen varret ovat käytännössä yksinomaan hiilikuituisia.

Entäpä naisten pallot? Useimmilta valmistajilta löytyy sellainen, mutta moni yleisessä käytössä oleva ytimeltään ja kuoreltaan pehmeä pallo sopii naispuolisille pelaajille aivan yhtä hyvin – kunhan värin ei tarvitse olla vaaleanpunainen.

Toisaalta moni miespuolinen pelaaja voi yllättyä iloisesti kokeiltuaan naisille suunnattuja välineitä. Nostokulmaltaan suuri ja helposti svingattava naisten malli voi esimerkiksi auttaa liikkuvuuttaan menettänyttä miespuolista senioria pitämään kiinni avauslyöntien totutuista pituuksista.

Jos varsi on vaalenpunainen ja lapa pastellisävyinen, itsetunto voi miesporukassa olla ykköstiillä koetuksella. Kovanahkainen uskalikko voi kuitenkin olla se joka viimeksi nauraa, kun jokaviikkoisen skinin panokset ovat omassa taskussa.

Naisharrastajien määrän kasvu on saanut monet välinevalmistajat panostamaan entistä kunnianhimoisemmin myös naisten mallistoihin. Valinnanvara on edelleen kuitenkin jossakin määrin rajallinen varsinkin vasemmalta puolelta lyöville.

Wilsonin D300-tuoteperheen naisten mallistossa mailojen ominaisuudet on optimoitu hitaampien mailanpään nopeuksien ehdoilla. Käytössä on kaikki miestenkin mailoista tuttu uusin peliä helpottava teknologia säätömahdollisuuksineen.

Teksti: Yhteistyössä Wilson

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Oma kommentti