16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Yli 200 menettää työpaikkansa TaylorMade-Adidaksen golfvälineyksikössä

Jason Day on TaylorMade-Adidaksen ykkösmannekiini. Kuva: Getty Images

Adidas aikoo vähentää yli 200 työpaikkaa golfvälineyksiköstään heikentyneen myynnin vuoksi. Yhtiön golfdivisioonan henkilöstö vähenee tänä vuonna kaikkiaan 14 prosentilla. Ratkaisullaan Adidas haluaa rauhoitella merkittävimpiä sijoittajiaan.

Yhtiö on palkannut konsulttiyrityksen tutkimaan erilaisia vaihtoehtoja tilanteen elvyttämiseksi. Adidaksen toimitusjohtajan Herbert Hainerin mukaan uusi strategia esitellään julkisuudessa ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

”Riippumatta strategian sisällöstä, me aiomme jatkaa pitkäntähtäimen uudistussuunnitelmaamme. Työskentelemme parhaillaan yli 40 erilaisen aloitteen parissa”, Hainer sanoi tällä viikolla pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Muun muassa TaylorMaden mailoja ja Adidaksen golfkenkiä valmistavan yksikön myynnit ovat pienentyneet 13 prosentilla viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Adidas etsii myös seuraajaa lähes 15 vuotta yhtiötä johtaneelle Hainerille. Yhtiön suurimmat sijoittajat Southeastern Asset Management ja egyptiläinen miljardööri Nassef Sawris ovat ilmoittaneet haluavansa Adidaksen toimitusjohtajaksi yhtiön ulkopuolelta tulevan henkilön.

Lähde: Bloomberg News

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)