22.–29.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][8]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Vapaus valita välineet maksaa Koepkalle joka vuosi miljoonia

Brooks Koepkan bägistä löytyy neljän eri välinevalmistajan mailoja. Kyseinen kombinaatio on tuottanut toistaiseksi loistavia tuloksia. Kuva: Getty Images

Brooks Koepka on markkinoiden halutuin vonkale, joka saattaa jatkossakin kääntää selkänsä isoille välinesopimuksille.

Sponsori- ja välinesopimukset tuottavat maailman parhaille golfin pelaajille merkittävimmän osan vuotuisista tienesteistä. Esimerkiksi Rory McIlroy allekirjoitti TaylorMaden kanssa kaksi vuotta sitten monivuotisen välinekontrahdin, mikä tuottaa hänelle 100 miljoonan dollarin ansiot.

McIlroy halusi ymmärrettävästi olla lojaali myös entiselle välinevarustajalleen Nikelle, jonka kanssa samoihin aikoihin jatkettu kymmenvuotinen tekstiilisopimus pönkittää pohjoisirlantilaisen pankkitiliä 200 miljoonan taalan edestä.

Kaikilla isoilla tähdillä ei kuitenkaan ole välinesopimusta. Yksi heistä on Wanamaker Trophy kainalossaan kotiinsa Floridaan New Yorkista sunnuntaina matkustanut Brooks Koepka, jolle ei makseta yhdestäkään bägissään olevan mailan käytöstä.

Nelinkertainen major-voittaja ja maailmanlistan tämänhetkinen ykköspelaaja on tienannut reilun kahden vuoden aikana yli 18 miljoonaa dollaria palkintorahaa. Ansiot moninkertaistuvat, kun huomioidaan hänen vaatediilinsä Niken kanssa.

Toisin sanoen on selvää, että Koepka viettää taloudellisesti riippumatonta elämää. Mutta yhtä hyvin voi kysyä, miten paljon enemmän 29-vuotias pelaaja ansaitsisi tehdessään merkkisopimuksen ison välinevalmistajan kanssa.

Kun Nike ilmoitti kesällä 2016 lopettavansa golfvälineiden valmistuksen, oli useamman vuoden kestävän sopimuksen tehnyt Koepka ehtinyt olla merkin välinetiimissä vain kahdeksan kuukautta. Hän on sittemmin jäänyt välineiden osalta – kaikkien yllätykseksi – niin sanotusti vapaaksi agentiksi.

Siinä missä suurin osa entisistä ”nikeläisistä” on löytänyt uuden välineyhteistyökumppanin, ovat Koepkan ohella samaan talliin kuuluneista pelaajista vain Paul Casey ja Tommy Fleetwood jättäytyneet sopimusten ulkopuolelle. Heistä ainakin Koepka otettaisiin kirkuen minkä tahansa ison välineyhtiön siipien suojiin.

Loppujen lopuksi kysymys voi silti Koepkan kohdalla olla vain siitä, että vapaus valita johtaa pelikentillä hänen mielestään parhaaseen lopputulokseen.

Koepka on lajinsa kenties kirkkaimpana tähtenä poikkeus maila- ja pallosopimusten maailmassa. Käytännössä jokainen pelaaja PGA Tourilla – saatuaan uransa kunnolla vauhtiin – ei suostu laittamaan bägiinsä mitään, jos siitä ei makseta kunnollista korvausta.

Eräs välinealan konkari paljasti golf.comille, että ensimmäisen PGA Tourin kilpailun voittanut pelaaja voisi saada meriitillään 300 000–500 000 dollarin arvoisen mailasopimuksen. Kun Koepka otti ensimmäisen voittonsa Phoenix Openissa vuonna 2015, hänen Nike-sopimuksensa arvo liikkui tiettävästi mainitun arvion yläpäässä.

Koepkan ”hinta” on luonnollisesti noussut tuon jälkeen vuosi vuodelta ja näin käy pelkästään jokaisen major-voiton jälkeen. Odottaako hän sittenkin vain parempia tarjouksia kartuttaessaan entisestään voittotilastojaan? Ajat ja suhdanteet muuttuvat, jolloin taktinen hinnoittelu saattaa kostautua.

On hyvä muistaa, että megasopimusten tarjoajat ovat olleet vähenemään päin, kun Nike poistui kuvasta ja urheilutekstiilijätti Adidas luopui TaylorMadesta. Isojen valtamerkkien joukkoon kuuluvat Callaway ja Titleist eivät välttämättä halua tai edes pysty maksamaan yksittäiselle pelaajalle sataa miljoonaa dollaria kymmenen vuoden välineyhteistyöstä. Puhumattakaan Mizunosta, jonka raudoilla hän on jo pidempään pelannut.

Välinealan konkarin mielestä Koepka mahdollisen välinesopimuksen arvo – ilman hattua – liikkuisi vuositasolla kolmen-neljän miljoonan dollarin haarukassa. Bägissä oleva iso golfalan ulkopuolisen sponsorin logo nostaisi sopimuksen vuotuista arvoa parilla miljoonalla taalalla.

Loppujen lopuksi kysymys voi silti Koepkan kohdalla olla vain siitä, että vapaus valita johtaa pelikentillä hänen mielestään parhaaseen lopputulokseen. Koepkan bägissä on neljän eri valmistajan välineitä, ja sopimus yksittäisen valmistajan kanssa pudottaisi sisällöstä kolme merkkiä pois.

Toki sopimuksen voi tehdä erikseen puista ja raudoista, mutta yksi diilittömyyteen liittyvä etu koskee vastavuoroisuutta. Huippupelaajilla on velvollisuus osallistua edustamansa merkin tai sponsorin kuvauksiin ja yrityspäiville, joita kertyy vuodessa helposti parin viikon edestä. Pitkien välimatkojen maassa yksi mainittuun oheistoimintaan varattu päivä merkitsee usein myös ylimääräistä reissupäivää. Säästyneet päivät Koepka varmasti käyttää mielellään harjoitteluun ja lepoon.

Ei ole lainkaan poissuljettua, että Koepka karttelisi jatkossakin välinetehtaiden sopimuspapereita. Onhan huolella koottu vapaavalintainen arsenaali, paitsi antanut hänelle rajattoman määrän pelivaraa, myös tuottanut tavallista hehkeämpiä saavutuksia.

Koepkaa on viimepäivinä rinnastettu Tiger Woodsiin, jolle itse laji on aina ollut suurin intohimo. Urheilullinen menestys edellä näyttäisi Koepkakin − tarjolla olleista miljoonista huolimatta − uraansa luovan.

Lähde: golf.com

Lue seuraavaksi: Callawaylla ja Titleistillä välinetallissaan 40 prosenttia maailmanlistan top 50 -pelaajista

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje