16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Uutta putteria ei pidä hankkia hätiköidysti

Golf Balancen Henri Pyykölä esittelee pitkän listan, joka olisi otettava putterivalinnassa huomioon. Liikkeen tämän kevään ykköshitit ovat tuttuja kulmarautoja tähtipelaajien bägeistä.

Vaikka putteri on eniten kentällä  käytetty yksittäinen maila, nähdään sen valitsemisessa liian vähän vaivaa verrattuna esimerkiksi draiveriin. Vaihtoehtoja on runsaasti, eivätkä kaikki versiot sovi automaattisesti jokaiselle pelaajalle. Pelkän ulkoasun ja mailan tunnustelun perusteella tehty valinta tuottaa harvoin onnistuneen valinnan, sillä toimivuus selviää ainoastaan testaamalla.

Uutta putteria etsiessään, pelaajan on syytä tiedostaa muutamia tärkeitä valintaan liittyviä seikkoja.

”Ensimmäisenä kannattaa kiinnittää huomio varren pituuteen. Monet harrastajat pelaavat liian pitkällä putterilla, jolloin lyöntiin ei saa optimaalista alkuasentoa. Voihan olla, että asennossa on muutenkin korjattavaa, joten olisi ehkä hyvä ensin tarkistuttaa koko puttaustekniikka valmentajalla ennen uuden putterin kartoittamista”, Golf Balancen mailahuollosta vastaava Henri Pyykölä sanoo.

”Seuraavaksi on pohdittava, minkälainen kiinnitystapa miellyttää eli haluaako varren kiinnittyvän esimerkiksi lavan kantapuolelle vai hieman keskemmälle, ja miten paljon varren alaosassa voi olla mutkaa, vai pitääkö sen olla mahdollisimman suora.”

Tähtäysviiva, lavan loft, gripin paksuus ja vastapainotuksen mahdollinen tarve ovat Pyykölän mukaan muita huomioitavia seikkoja. Hän korostaa, että omiin tuntemuksiin pitää voida luottaa. Miltä maila tuntuu ja näyttää tähdätessä ja onko rulli aina samanlainen, ovat tärkeitä kysymyksiä.

”Mikäli pelaaja on hiemankin epävarma valinnastaan, on silloin hyödyllisintä kääntyä asiantuntijan puoleen. Hakuammunnalla ja sattuman varassa ja missään tapauksessa testaamatta uutta putteria ei kannata ostaa.”

Tähtipelaajien valinnat ohjaavat menekkiä

TaylorMade Spider Tour Red ja Black, Scotty Cameron Futura 6M sekä koko Odysseyn O-Works-mallisto ovat Golf Balancen tämän kevään eniten kiinnostusta herättäneet putteriuutuudet.

”Spider Tourin menekki perustuu pitkälti siihen, että malli löytyy tällä hetkellä sekä maailman kuumimman pelaajan Dustin Johnsonin että Jason Dayn bägistä. Futura 6M on puolestaan Adam Scottin valinta”, Pyykölä sanoo, ja muistuttaa, että maailman huippujen käyttämillä mailoilla on merkittävä vaikutus ostopäätökseen.

O-Works-malliston puttereiden lapamuodot ovat ennestään tuttuja, mutta koko idean toimivuus on kytketty niin sanottuun Microhinge-lapainserttiin.

”Pallo rullaa insertin ansiosta paremmin riippumatta pelaajan lyönnistä. Pehmeän elastomeeri-insertin edessä on verkko, jonka pienet saranat supistuvat osumassa tuottaen palloon yläspinniä.”

”Kaikissa O-Works-malleissa on kahta versiota lukuun ottamatta punainen tähtäysviiva. Punaisesta väristä on todettu olevan selvää hyötyä tähtäyksessä.”

Pyykölä muistelee aikaa, kun kaikkien puttereiden lapapinnat olivat kovia, eikä inserteistä ollut vielä tietoakaan. Silloin pelattiin paljon muun muassa pehmeäkuorisilla balata-palloilla, jotka tarjosivat riittävän vaimennuksen osumahetkellä.

”Nyt puttereiden lyöntipinnat ja pallot ovat ikään kuin vaihtaneet roolia. Pallot ovat kuoreltaan jämäkämpiä ja lapainserteissä käytetään pehmeitä materiaaleja, kuten alumiinia ja polymeeria.”

Putterit ovat hiljalleen muuttuneet myös painavampaa suuntaan, eikä kauppojen hyllyistä löydy enää helpolla mailaa, jonka lavan paino jäisi alle 350 gramman. Tällä on selkeä yhteys pelaajan vakaampaan liikerataan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje