16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Uudet wedget markkinoille Mizunolta ja Callawaylta

Mizuno tavoittelee parempien pelaajien huomiota myös MP-20 uutuusraudoilla, joiden pinnan alla sykkii kuparinen sydän.

Mizuno on uudistanut T-wedgesarjansa. Hiiliteräksestä valmistettu uutuus kantaa nimeä T20. Se nojaa vahvasti ominaisuuksiin, joista merkki erityisesti tunnetaan, lyöntituntumaan ja kontrolliin.

Lapojen uritus on uusittu, se kantaa nimeä Hydroflow micro grooves. Tavoitteena on ollut tuottaa enemmän kierrettä palloon myös märissä olosuhteissa. Urien myös luvataan kestävän tavallista pidempään käytössä. Lavan muotoilussa on kasvatettu anteeksiantavuutta huonommissa osumissa.

Uutuus on saatavana perinteisenä hopeisena versiona, sähäkän sinisenä mallina sekä ruostuvana ns. raakaversiona, joka Mizunon mukaan on ollut erityisesti ammattilaisten suosiossa. Uutuuden hintalappu 185,00 euroa.

Mizunon MP-20 on kaunis kuin karkki, mutta palvelee hyvin lähinnä parempia pelaajia. Kuparikerroksen päällä on nikkeli-kromi-pinnoite.

Samassa yhteydessä Mizuno lanseerasi myös rautauutuuden, MP-20. Tarkemmin sanottuna se on saatavissa kolmena eri versiona: MP-20 MB, MP-20 MMC and MP-20 HMB. Näistä ensimmäinen on perinteinen muscle back -rauta, keskimmäinen anteeksi antavampi ja pitkälyöntisempi cavity back -vaihtoehto ja HMB onttorakenteinen driving iron -tyyppinen rauta. Kolmikko on suunniteltu siten, että oman setin voi kasata yhdistelemällä mailoja ominen mieltymysten mukaan.

Uutuus on suunnattu hyville pelaajille. Sarjan erikoisuus on kuparipinnoite sitä suojaavan nikkeli-kromi-pintakerroksen alla. Kuparikerros lisää mailan lyöntituntumaa entisestään. Uutuuden kappalehinnat liikkuvat välillä 195–235 euroa.

Toinen tulokas kilpailluille wedge-markkinoille on Callawayn uutuus, Jaws MD5. Sen keskeisin ominaisuus on, nimensä (jaws suom. leuat) mukaisesti purevat urat, jotka tuottavat palloon reilusti alakierrettä.

Urasuunnittelun lisäksi wedgeissä on uusittu muotoilu, joka on wedgeguru Roger Clevelandin käsialaa. Etenkin pienemmän nostokulman mallit on suunniteltu parempien pelaajien käyttöön kompakteine lapoineen.

Nostokulma ja bounce-vaihtoehtoja on yhteensä 23. Pohjan muotoiluja (grind) on viisi. Varsi on True Temper Tour Issue 115 ja grafiittivarsi mallia Project X Catalyst 80.  Naisille malleja on kolme, 52-, 56- ja 60-asteiset mallit, muta ainoastaan W-grind-pohjalla. Naisten varsi on mallia UST Recoil Wedge shaft.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje