16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

”Twisting by the teebox” – TaylorMade toi markkinoille draiverin kieron lyöntipinnan

Yhtiössä uskotaan, että uusien M3- ja M4-draivereiden Twist Face -teknologia romuttaa kärki- ja kantaosumien tuottamat ongelmat.

Välinevalmistaja TaylorMade on tuonut julki uudenlaisen ajatusmallin golfmailojen suunnittelusta, jonka lopputulemana se esitteli vuoden alkajaisiksi tuliterän M3- ja M4-draiverimallistonsa.

Kaiken taustalla on yhtiön läpimurtoinnovaatiokseen kutsuma Twist Face -teknologia, jonka avulla se uskoo pelaajien pääsevän draiveissaan eroon korkeiden kärkiosumien ja matalien kantaosumien aiheuttamista ongelmista, toisin sanoen vinoista lyönneistä.

Twist Face -teknologiassa lyöntipinnasta on tehty nimensä mukaisesti kiero. Lavan asentoa on muutettu, koska kantaosumat vievät pallon tyypillisesti slaissin ja kärkiosumat hukin puolelle  eli lyöntipinta on kannasta suljettu ja kärjestä auki.

Tavoitteena on saada mainituilla yleisillä virheosumilla suorempia lyöntejä, jolloin pelaaja myös menettää vähemmän pituutta tuottaen johdonmukaisempaa spinniä. Tätä helpottaakseen TaylorMade on asettanut lavan nostokulman erilaisille asteluvuille kärjessä ja kannassa.

M3-draiveri on eräänlainen jatkotarina suuren suosion saavuttaneelle M1-draiverille. Siinä on uusi matta hopea etuosa ja nostettu, aerodynaaminen viisikerroksinen hiilikomposiittikruunu.

Molemmissa lapamalleissa (460cc ja 440 cc) on Y-Track-säätöjärjestelmä, joka antaa mahdollisuuden muutella lavan painopistettä. Kiskolla voidaan siirrellä kahta 11-grammaista painoa, joilla vaikutetaan painopisteen lisäksi kannan ja kärjen kontrolliin.

Twist Face -teknologialla valmistettu lyöntipinta on kiero, vaikka sitä ei kuvan perusteella erotakaan. Kuva: TaylorMade

Järjestelmä tarjoaa yli 1000 erilaista painopisteasetusta eli yli kaksi kertaa enemmän kuin M1:ssä. Kun lavan painotus on takana, hitausmomentti (tai oikeastaan mailan anteeksiantavuus) on 10 prosenttia suurempi kuin M1:ssä.

M4-draiveri ei sen sijaan ole kustomoitava maila, sen suunnittelussa korostuu ennen kaikkea korkea hitausmomentti. M4 hyödyntää M3:n tavoin Twist Face -teknologiaa, M3- ja M4-väyläpuissa ja -hybrideissä sitä ei ole käytetty. Idea mahdollisesti laajenee myöhemmin myös pienempiin puihin ja TaylorMaden Rescue-mailoihin.

Helmikuun puolivälin jälkeen merkin jälleenmyyjille saapuva uutuusmallisto käsittää myös M3- ja M4-raudat.

TaylorMade M3 ja M4, suositushinnat:

M3-draiveri: 579,00 euroa
M3-väyläpuu: 349,00 euroa
M3-hybridi (Rescue): 299,00 euroa
M3-raudat, 3-SW: 1049,00 euroa (teräs), 1249,00 euroa (grafiitti)
M4-draiveri: 449,00 euroa
M4-väyläpuu: 349,00 euroa
M4-hybridi (Rescue): 299,00 euroa
M4-raudat, 4-LW: 899,00 euroa (teräs), 999,00 euroa (grafiitti)

Katso allaolevasta videosta, miten TaylorMaden tähtipelaajat suhtautuivat yhtiön uuteen teknologiaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje