16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Tunnokkuutta viheriölle: Mizuno M.Craft -sarja saa kolme uutta putteria

Kaikkia lapamalleja on saatavilla kolmessa kuvassa näkyvässä värissä: Classic White Satin, Blue ION ja Black ION.

Mizunon M.Craft -putterimallisto laajenee. Uutuuksissa on tarjolla niin blade kuin mallet-versioitakin.

Mizuno ei lukeudu niihin golfvälinvalmistajiin, jotka tuovat muutaman kuukauden välein markkinoille uutuuksia kaikkiin tuotekategorioihin. Se ei myöskään flirttaile uuden teknologian alalla ylen innokkaasti, joskin viime vuosina suunta on ollut muuttumaan päin, vaan keskittyy jalostamaan perinteistä käsityö- ja mailanrakennustaitoa edelleen pidemmälle. Se tarkoittaa takomista ja jyrsimistä, ihan kirjaimellisesti.

Mizuno on pyrkinyt määrätietoisesti laajentamaan tuoterepertuuriaan rautamailoista, joka edelleen on merkin kivijalka, sekä puumailoihin, hybrideihin, että puttereihin. Draiveri- ja puu- ja hybridisektorilla se onkin mennyt merkittävästi eteenpäin. Monia sen tuotteita on noteerattu mm. GolfDigestin HotListillä, golfalan välineraamattussa, ja takavuosien sitkeä maine vain pelimiehien mailoiksi soveltuvista Mizunoista on hiljalleen taittumassa, mutta työsarkaa on edelleen, sikäli kun merkki haluaa puhutella laajoja kuluttajamassoja.

Putteripuolella Mizuno luottaa perinteisiin valmistustapoihin, kuinkas muuten. Sen M.Craft -mallisto valmistetaan takomalla ja jyrsimällä 1025-hiiliteräksestä. Esimerkiksi Scotty Cameron käyttää omissa kulmaraudoissaan hyvin pitkälti samaa valmistustapaa.

Kuluvana vuonna markkinoille tuotu mallisto ei myöskään retostele leveydellään, vaan luottaa klassisiin malleihin: niitä on ollut tarjolla kolme erilaista. Ensi kaudelle tarjonta tuplaantuu, kun markkinoille tupsahtavat M.Craft IV, M.Craft V ja M.Craft VI -mallit.

IV-malli sopii hieman kaarevalla puttiliikkeelle, V-malli taas on reilusti kaarevalla puttiliikkeellä puttaavalle pelaajalle sopiva mallet ja VI-malli face-balanced-mallet, eli suoralla liikkeellä puttaavalle soveltuva, hitusen tavanomaista painavampi ja siten vakaampi lapamalli. Kolmikko täydentää jo olemassa olevaa tarjontaa hyvin.

Kaikissa M.Craft-puttereissa on keskitytty tuntumaan. Se on valmistusmateriaalin, taontatekniikan ja lavan osumapinnan jyrsityn urituksen ansiota. Puttereiden lavoissa on kaksi 8 gramman painoruuvia. Ne voi vaihtaa 3 gramman tai 13 gramman painoihin ja näin hienosäätää putterin lavan toimintaa oman puttiliikkeen tai vallitsevien peliolosuhteiden mukaan. Erillisessä painopaketissa on kaksi 3-grammaista ja kaksi 13-gramaista painoa.

Mailoissa on KBS Tour -varsi ja Lamkin Etched Full Blue -grippi. Jälleenmyyntihinta on 299 euroa ja kauppoihin uutuudet ehtivät helmikuussa.

Lue seuraavaksi: Putti paranee puttifittauksessa, vaikka putteri ei vaihtuisikaan

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)