26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Tästäkö alkaa mailanvalmistuksen uusi aikakausi? – Cobra julkaisi ensimmäisen 3D-tulostetun golfmailan

Cobra ja Hewlett Packard aloittivat kaksi vuotta sitten yhteistyön, jonka päämäärä oli viedä golfmailojen valmistus uudelle aikakaudelle 3D-tulostuksen avulla. Teknologia saattaa muuttaa käsityksemme golfmailojen valmistuksesta ikiajoiksi.

Kun puhutaan rautamailojen valmistustekniikoista, tulee tavallisenkin harrastajan mieleen seuraavat kaksi termiä: taottu ja valettu. Taotun rautamailan sanotaan olevan tuntumaltaan pehmeämpi kuin valetun, kun taas valamisprosessi mahdollistaa mailojen monimuotoisemman suunnittelun, minkä vuoksi sitä on käytetty laajamittaisemmin kehäpainotteisissa mailoissa. Siitä huolimatta, että golfmarkkina on luonut tietoisen vastakkainasettelun näiden kahden valmistustavan välille, on niillä kuitenkin enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia. Varsinkin jos niitä vertaa Cobran uuteen innovaatioon: metallin 3D-tulostukseen.

Golfmailojen suunnittelutyössä kaiken keskiössä on massa. Tai ehkä vielä tarkemmin se, mihin massa sijoitetaan. Koska ihmisvartalon voimat ovat rajalliset, eikä maila voi painaa kovin paljoa, ovat pienetkin erot vapaasti sijoitettavan massan määrässä merkittäviä. Takomis- ja valamisprosesseissa isommasta palasta metallia karsitaan materiaali halutun muodon saavuttamiseksi. 3D-tulostin taasen valmistaa objektin tietokonekuvien perusteella hitsaamalla metallia kerros kerrokselta.

Valmistekniikka mahdollistaa huomattavasti monimutkaisempien, esimerkiksi onttojen ja ristikkomaisten rakenteiden käytön. Tällaiset rakenteet vapauttavat massaa käytettäväksi sinne, missä sitä halutaan käyttää, esim. kehäpainotteisten mailojen kehälle tuomaan lisää anteeksiantavuutta.

Metallin 3D-tulostaminen ei sinällään ole uusi keksintö. Itseasiassa 3D-tulostimia on käytetty mailojen kehitystyössä jo pitkään, kun niillä on tehty prototyyppejä tulevista malleista. 3D-tulostaminen on kuitenkin ollut tähän päivään saakka tolkuttoman kallista sekä hidasta, joka on estänyt teknologian laajamittaisemman käytön mailojen valmistuksessa.

Tässä kohtaa kuvaan astuu kotitalouksien mustesuihku- ja lasertulostimista tunnettu Hewlett Packard eli tutummin HP, joka vuoden 2018 syyskuussa yle.fi -verkkosivustolla julkaistussa artikkelissa ”Metallin 3D-tulostaminen voi olla ’neljäs teollinen vallankumous’” kertoi tuovansa markkinoille tehokkaamman 3D-metallitulostimen vuonna 2020. Nyt kaksi vuotta myöhemmin teknologia on saanut nimekseen HP 3D Metal Jet printing, ja sen avulla metallitulostus on nyt jopa 50 kertaa aiempaa nopeampaa ja merkittävästi edullisempaa.

Cobra Supersport 35 on markkinoiden ensimmäinen golfmaila, jonka lapa on valmistettu 3D-tulostamalla. HP:n 3D Metal Jet -tekniikalla tulostetun putterin ristikkomainen rakenne mahdollistaa Cobran tiedotteen mukaan ”korkeimman mahdollisen” MOI-arvon, mitä blade-mallisessa putterissa voidaan saavuttaa. MOI-arvolla (moment of inertia) tarkoitetaan golfmailan kykyä vastustaa vääntymistä.

Yksinkertaisuudessaan siis niin, että mitä korkeampi MOI-arvo on, sitä anteeksiantavampi maila on osumissa, jotka tulevat sweet spotin ulkopuolelta. Putterin lyöntipinnan on valmistanut SIK Golf -niminen yritys, jonka keulakuva ja yksi omistajista on US Openin tänä vuonna voittanut Bryson DeChambeau. Lyöntipinnan erikoisuus on sen nostokulma, joka vaihtelee 1–4 asteen välillä riippuen siitä, mikä kohta lavasta osuu palloon. Tämä mahdollistaa pallon rullaamisen tasaisesti erilaisilla osumilla.

On oletettavaa, että Supersport 35 -putteri on vain pintaraapaisu siitä, mihin 3D-metallintulostustekniikka voi golfmailojen valmistuksen viedä. Taottujen ja valettujen golfmailojen rajoittuneet valmistusprosessit ovat asettaneet tiukat ehdot suunnittelu- ja kehitystyölle, jotka 3D-tulostusteknologia on kehittyessään valmis poistamaan. Valmiiden muottien ja massatuotantolinjojen sijasta 3D-tulostin voi tulevaisuudessa tulostaa pelaajalle juuri sellaiset mailat kuin hän tarvitsee.

Vain aika näyttää, kuinka laajamittaisesti metallin 3D-tulostusta tullaan golfmailojen valmistuksessa käyttämään, mutta yksi asia on kuitenkin varma: Cobran kyky innovoida uusia teknologioita golfmaailmaan tuo yritystä askel askeleelta lähemmäs paikkaa kaikista isoimpien mailamerkkien pöydässä.

Cobra Supersport 35 -putterin ovh. Suomessa on 399,00 euroa. Ensimmäisessä vaiheessa Suomeen saadaan vain viisi putteria, joten halukkaiden kannattaa tilata omansa jälleenmyyjältä pikaisesti.

Lue seuraavaksi: Kaunis kuin karkki ja entistä herkempi – Wilson tuo markkinoille uuden Staff Model CB-mallin

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje