16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Ping valmisti 50-vuotisjuhlapainoksen legendaarisesta putteristaan

Tuskin mitään toista putterimallia on jäljitelty golfteollisuudessa yhtä paljon kuin Ping Anseria.

Pingin Anser-putteri, jos joku, on ansainnut juhlapainoksensa. Yhtiö päätti valmistaa mailan 50-vuotisen taipaleen kunniaksi rajoitetun erän kulmarautaa alkuperäisillä muoteilla ja tutulla Made in The U.S.A. -tekstillä.

Pingin toimitusjohtaja John Solheim hioo käsin jokaisen juhlamallin lavan pohjan – juuri niin kuin hänellä oli tapana tehdä 50 vuotta sitten perheensä autotallissa.

Mangaani-pronssista tehdyt putterit ovat myynnissä merkin jälleenmyyjillä ympäri maailman. Mailat pakataan erikoispakkaukseen ja mukana tulee myös nahkainen lavan suojus. Solheim on itse allekirjoittanut putterin oheen liitetyn aitoustodistuksen.

Aivan hetken mielijohteesta juhla-Anseria harva tuskin hankkii, sillä mailan hinta on 999 euroa.

”Tämä on ollut hauska projekti. Erityisen siitä teki se, että jokainen maila valmistetaan alusta loppuun Yhdysvalloissa”, Solheim sanoi.

”Mieleen palasi paljon hienoja muistoja kotimme autotallissa lähellä Scottsdalea. Anser on kaikkien aikojen suosituin putterimalli ja sen asema golfvälineiden historiassa on kiistaton. Kuka olisi osannut kuvitella 50 vuotta myöhemmin, että sen edustama design olisi vielä tänä päivänä kaikkein suosituin pääkiertueilla.”

Mailan alkuperäisestä konseptista vuonna 1966 vastasi Pingin norjalaissyntyinen perustaja Karsten Solheim. Seuravana vuonna putteri patentoitiin.

Nimettyään mailan ”Anseriksi”, Karsten halusi viitata vastaukseen (engl. answer), minkä hän uskoi löytäneensä uutuusmallin myötä. Karstenin vaimon, Louisen, mielestä ”Answer” olisi ollut sopiva nimi, mutta suunnittelija piti sitä liian pitkänä mahtuakseen lavan kärkipuolelle. Louise kehotti jättämään w-kirjaimen pois ja loppu on historiaa.

Ping Anser on kuulunut jo vuosikymmeniä kulmarautojen aateliin. Kuva: Ping

Ping Anser on kuulunut jo vuosikymmeniä kulmarautojen aateliin. Kuva: Ping

Anserilla on voitettu yli 500 kiertueturnausta, mukaan lukien 19 majoria. Ensimmäinen voitto tuli vuoden 1966 Florida Citrus Openissa. Major-voittajana maila ”debytoi” kolme vuotta myöhemmin Masters Tournamentissa.

Juhlavuoden putterit on valettu alkuperäisillä laitteilla Richmondissa, Kaliforniassa. Samainen valimo (East Bay Brass) valoi aikoinaan myös originaalin Anserin. Juhlaversiossa on alkuperäisen mailan tapaan True Temperin varsi ja Golf Priden grippi. Kädensijan teippi on 3M:n valmistama, aivan kuten ensimmäisessä Anserissa 50 vuotta sitten.

”Limited edition” -putterit viimeistellään ja kokoonpannaan Pingin pääyksikössä Phonenixissä.

”Monet ihmiset eivät ymmärrä sitä käsityön määrää, mitä Anserin valmistaminen vaati aikoinaan. Itse rakensin suurimman osan alkuperäisistä Ansereista autotallissa yhdessä isäni Karstenin ja veljeni Allanin kanssa.”

Ping valmistaa 1550 oikeakätistä Anser-putteria; 775 kappaletta molemmilla eli Karsten Solheimin ja Allan Solheimin tekemillä muoteilla. Lavan kaulaosan sarjanumeron K- tai A-kirjain kertoo, kumman muotilla kyseinen Anser on valmistettu.

Juhlamallista on saatavana on myös vasenkätisiä versioita.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje