26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Ping G700 − täysverinen rauta, vaikutteet hybridiltä

On myös aiheellista kysyä, nouseeko Ping G400 Max tämän vuoden anteeksiantavimmaksi draiveriksi?

Pingin insinöörien on kiittäminen vuonna 2016 esittelemäänsä rautamailatyyppistä hybridiään, Crossoveria, joka on antanut sysäyksen uusille G700-raudoille. Suunnitellessaan onttorunkoista rautaa, Ping rakensi version, missä yhdistyvät Crossoverin tekniikka ja G400-väyläpuun ja -hybridin lapainsertti.

Mainitun yhdistelmän tuloksena on Pingin mukaan palloa pisimmälle ja korkeimmalle lennättävä rauta, jonka se on koskaan valmistanut.

Ruostumattomasta 17-4 teräksestä valmistetun lavan rakenne mahdollistaa sisäisen geometrisen suunnittelun, joka sijoittaa painon poispäin lyöntipinnasta. Näin se luo metallipuun kaltaisen jouston kestävän kehyksen edistäen pallonnopeutta ja laukaisukulmaa.

”Golfareiden halu lyödä raudoillaan pidemmälle kasvaa. Me haluamme vastata tähän huutoon tarjoamalla vaihtoehdon uhraamatta muita tärkeitä ominaisuuksia, kuten johdonmukaisuutta, anteeksiantavuutta ja tunnetta”, Pingin toimitusjohtaja John K. Solheim sanoi.

Parantaakseen olennaisesti tapaa, millä lyöntipinta joustaa osumassa, insinöörit lisäsivät mailaan Maraging-teräksestä tehdyn insertin, joka on parhaillaan käytössä myös G400-väyläpuissa, hybrideissä ja Crossoverissa.  Mainittua terästä hyödynnetään tyypillisesti avaruusteollisuudessa, missä materiaalien vahvuus ja joustavuus ovat välttämättömiä.

G700:n lyöntipinnan uusi rakenne tuottaa kaksinkertaisen taipuman G-rautaan verrattuna. Leveän pohjan tehtävänä on puolestaan parantaa ruohokontaktia.

Suositushinnat: 185,00 euroa/kpl (teräs) ja 199,00 euroa (grafiitti). Saatavuus 4−9.

Hyllyversiot on varustettu Pingin omilla AWT 2.0 -teräs ja Alta CB -, UST Recoil 760 ES SMACWRAP – sekä UST Recoil 780 ES SMACWRAP -grafiittivarsilla. Erillisellä tilauksella saatavana seuraavat varret: True Temper Dynamic Gold, Dynamic Gold 105, Dynamic Gold 120, Project X LZ, True Temper XP95, KBS Tour sekä Nippon NS Pro Modus 105.

G400 Max -draiveri

Ping G400 Max. Kuva: Ping Golf

Ping keskittyi viime vuoden U.S. Openissa ensimmäisen kerran nähdyn G400-draiverin kohdalla äänen, vakauden ja aerodynamiikan parantamiseen. Näkyvin muutos koski lapakokoa, jota pienennettiin 460:stä 445:een kuutiosenttimetriin.

Lavan kutistaminen ei miellyttänyt kaikkia, minkä johdosta Ping lanseerasi edellisen rinnalle G400 Max -version. Yhtiön mukaan kyseisessä 460 cc:n draiverissa on Pingin suurin MOI-arvo (hitausmomentti) sen koskaan valmistamissa mailoissa.

Luodakseen jyhkeämmän muodon (uhraamatta lavan muotoilua), insinöörit hyödynsivät TS-9+-lapainserttiä. Sitä ohennettiin kuusi prosenttia ja kevennettiin yhdeksän prosenttia, mikä parantaa lyöntipinnan taipumisominaisuutta. Lopputuloksena on lyöntipinta, joka joustaa 16 prosenttia enemmän verrattuna aiempaan TS-9-materiaaliin.

Ohuemman lyöntipinnan ja kevyemmän Dragonfly-kruunun yhdistelmä (pohjaa ja reunaa ohennettiin) säästi tuntuvasti painoa. Kevennyksen seurauksena takaosaan oli mahdollista sijoittaa 15-grammainen volframipaino (tuplamäärä G400-mallissa käytetystä volframista), joka kietoutuu pohjan ympärille – standardilavan takana oleva Vortec-liitin poistettiin painon sijoittelun helpottamiseksi – työntäen painopistettä alemmas ja kauemmaksi taakse kuin missään muussa parhaillaan markkinoilla olevassa draiverissa.

”Suunnittelijamme keskittyivät lisäämään draiverin anteeksiantavuutta säilyttäen kuitenkin G400-mallin pituusominaisuudet ja voimakkaan äänen. On huomattavaa, miten pitkälle ja suoraan G400 Max vie palloa. Mailan suurenmoinen anteeksiantavuus tekee hajonnan pieneksi”, Solheim sanoi.

Hieman isommasta koosta huolimatta mailan teknologia säilyy samanlaisena, aerodynamiikkaa parantavista kruunun ”turbulaattoreista” loft-säätimeen, jonka avulla nostokulmaa voi muuttaa asteen verran suuntaan tai toiseen.

G400 Max -draiverin debyytti oli Havaijilla toissa viikolla käydyssä Sony Openissa, missä merkin tallipelaajista Tony Finau, Aaron Baddeley ja Seamus Power laittoivat mailan ensimmäisen kerran bägiinsä.

Nostokulmat: 9° ja 10.5°
Suositushinta: 469,00 euroa

Hyllyversiot on varustettu Pingin omilla Alta CB (vastapaino) 55 -, Ping Tour 65 – ja 75 – sekä Alta Distanza -varsilla. Erillisellä tilauksella saatavana seuraavat varret: Mitsubishi Kuro Kage Silver Dual-Core TiNi 60, Project X HZRDUS Yellow 75 sekä Aldila X-Torsion Copper (50R ja 60S).

Glide 2.0 Stealth -wedge

Ping Glide 2.0. Kuva: Ping Golf

Pingin uutuuswedgessä huomio kiinnittyy ensimmäisenä mustaan viimeistelyyn. Kyseessä on kuitenkin muutakin kuin yksi värivaihtoehto. Mailan nimen mukainen ”salamyhkäinen viimeistely” on toteutettu QPQ-prosessia (Quench Polish Quench) käyttäen. Se parantaa wedgen kestävyyttä, eliminoi häikäisyä ja saa näyttämään lavan pienemmältä. Jälkimmäinen ominaisuus on ennen kaikkea parempien pelaajien mieleen.

Lyöntipinnassa lähellä etureunaa olevan uran muoto on hieman muuttunut 56-, 58- 60-asteisissa versioissa. Ura lisää pienen kokonsa ansiosta kitkaa osumassa yhdessä pallon kuoren kanssa tuottaen keskimäärin 200 rpm enemmän spinniä nykyiseen Glide 2.0 -malliin verrattuna.

Mailaa on saatavana neljälle erilaisella grindauksella (standardi, leveä, ohut ja Eye), loft- ja bounce-vaihtoehtoja on 17.

Suositushinnat: 159,00 euroa (teräs) ja 169,00 euroa (grafiitti)

Hyllyversiot on varustettu Pingin omilla AWT 2.0 Wedge -teräs sekä CFS (65/70/80) -varsilla. Erillisellä tilauksella saatavana seuraavat varret: True Temper Dynamic Gold, Dynamic Gold 105, Dynamic Gold 120, Project X LZ, True Temper XP95, Nippon NS Pro Modus 105 sekä KBS Tour.

Glide 2.0 Stealth -wedge oli jo ainakin viikonvaihteessa pelatussa CareerBuilder Challengessa edukseen esiintyneen Austin Cookin käytössä.

Vault 2.0 -putteri

Vault 2.0 Dale Anser. Kuva: Ping Golf

Ping tuo Vault 2.0 -malliston myötä yhden vaihtoehdon lisää suosiota kasvattavien säädettävien puttereiden joukkoon. Lavan pohjaan on saatavana teräs- (standardipainoinen lapa), volframi- (15 grammaa painavampi kuin standardi) ja alumiinipainot (15 grammaa kevyempi kuin standardi) tarjoten jokaiselle pelaajalle option oman tunteen ja tasapaino-preferenssien mukaisesti. Tasapainoisemman tunteen varmistamiseksi, 36-tuumaiset ja sitä pidemmät versiot on varustettu alumiinipainoilla ja 34-tuumaiset ja sitä lyhyemmät versiot volframipainoilla.

Lyöntipintaan on jyrsitty vaihtelevan syvyiset urat (True-Roll face -teknologia), jotka ovat syvimmillään keskellä muuttuen asteittain matalammiksi kohden kehää. Tämä yhdenmukaistaa pallonnopeutta sekä parantaa pituuskontrollia lyöntipinnan keskikohtaan ja kärkeen tai kantaan kohdistuneissa epätarkoissa osumissa.

Mallisto käsittää kuusi erilaista versiota: ZB (350 grammaa/standardi-painoinen), B60 (355 grammaa), Voss (350 grammaa), Ketsch mallet (365 grammaa) ja Piper mid mallet (360 grammaa). Uusin lapamalli on Dale Anser (350 grammaa) -blade, joka on saanut vaikutteensa Anser-mallien alkuperäiseltä luojalta Allan Dale Solheimilta sekä hänen isältään, Pingin perustajalta, Karsten Solheimilta.

Vault 2.0 -malliston puttereita on saatavana kolmella erilaisella viimeistelyllä: stealth, platina tai kupari. Grippinä on Pingin oma Pistol, joka on valittavissa neljästä eri koko- ja painovaihtoehdoista.

Kaikkien mallien suositushinta: 339, 00 euroa

Pingin uutuuksien ennakkotilaukset käynnistettiin merkin jälleenmyyjillä viime viikolla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje