26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Yksi ei enää sovikaan kaikille – Muista maltti ja maalaisjärki välineostoksilla

Golfvälineet kehittyvät jatkuvasti. Uusi voi todella olla parempi kuin vanha. Myyntipuheita ei kuitenkaan kannata niellä pureskelematta.

Golfvälineiden kehittämiseen suunnataan valtavasti panoksia. Kilpailu on kovaa ja siitä hyötyy kuluttaja, sillä välineet ovat aidosti kehittyneet isoin harppauksin 2000-luvulla. Kehitys etenee aalloissa. Tai ainakin siitä kerrotaan kuorossa niin, että valmistajat tuntuvat luottavan samaan asiakaslupaukseen ja markkinoinnin keihäänkärkeen niin vankasti, että harva uskaltaa poiketa keskitieltä. Kilpailua käydään samoilla argumenteilla. Kunnes luodaan uudet, ja vanhat painetaan unholaan.

Olen ollut mukana kääntämässä Golf Digestin Hot List-välinetestinumeroa useana vuonna. Niiden kautta olen päässyt näkemään, mikä milloinkin on in ja pop. Välinemarkkinoilla eniten panoksia, eikä vähiten myyntipanoksia, näytetään vuodesta toiseen laitettavan draivereihin.

Viitisen vuotta sitten draivereita myytiin varsi edellä. Kerrottiin yhtenäistä tarinaa siitä, kuinka varren merkitys lentoradassa, alakierteessä ja sivuhajonnassa on ehkäpä kaikkein merkittävin yksittäinen muuttuja.

Sen jälkeen keskityttiin lapaan. Ja yhtäkkiä lähes kaikki edellä mainitut ominaisuudet saatiin aikaan lapaa muokkaamalla. Totuushan on siellä puolivälissä, lavalla on suuri merkitys, mutta niin on varrellakin.

Kun lapoihin sitten saatiin säädettävä hoselit ja siirrettävät painoruuvit toisteltiin ajatusta siitä, että tällaisen säädettävän lavan saa säädettyä sopivaksi kaikenlaisille pelaajille. Siis yksi lapa riittää kaikille.

Sittemmin suuntaa on käännetty 180 astetta. Nyt lapoja suunnitellaan nimenomaisesti tietyntyyppisten pelaajien tarpeisiin. Ei pyritäkään miellyttämään kaikkia, vaan yksi lapa tehdään mahdollisimman hyvin vastaamaan tietynlaisen pelaajan tarpeisiin ja saman mallin toisessa lavassa korostetaan aivan toisenlaisia ominaisuuksia toisenlaiselle pelaajalle. Moni valmistaja marssittaa saman tien estradille kolme, osa jopa viisi erilaista lapamallia uutuussarjastaan. Ja kappas, yksi lapa enää riitäkään kaikille.

Välinefirmat ovat olleet valmiita tekemään melkoisia täyskäännöksä suhteellisen lyhyessä ajassa. Vallalla tuntuu aina olevan yksi jaettu totuus, eikä juuri kukaan tunnu uskaltavan poiketa siitä. Kunnes totuus muuttuu ja vanha unohdetaan. Valehtelemisesta ei ole kyse. Enemmänkin aggressiivisesta markkinoinnista, jossa yhtä osaa totuudesta korostetaan ja muista vaietaan.

Kuluttajan tehtäväksi jää suodattaminen.

Miten ihmeessä se onnistuu, miettii moni. Ei välttämättä mitenkään. Lukemalla tuotekuvauksia ja erilaisia testejä tietoa kyllä saa, mutta miten hyvän kuvan niiden pohjalta pystyy luomaan, on toinen asia.

Valistuneenkaan harrastajan osaaminen harvoin riittää tulkitsemaan välinebrändien aikaansaamaa kohinaa niin hyvin, että se muuttuisi selkokielisiksi uutisiksi. Varsinkaan kun se, mitä eilen toisteltiin totuutena, on nyt vanhanaikaista hapatusta.

Totuus on tuolla jossain, kuten X Filesissa sanottiin. Olennaista on siis muistaa, että välineostoksilla kannattaa käyttää omaa harkintakykyä ja arkijärkeä. Jos siihen ei luota tai tuntuu siltä, että oma kuva asiasta ei ole kyllin kiskas, kannattaa turvautua osaavan välinemyyjän apuun. Se ohje ei mene pois muodista. Myyjän ammattitaito on ollut arvossaan aina ja nykyaikana se jopa korostuu.

Hyvä myyjä pystyy kaventamaan ylitsepursuavan runsasta valikoimaa muutamaan asiakkaan tarpeisiin lähtökohtaisesti sopivaan malliin, joiden pohjalta sopiva vaihtoehto löytyy jo huomattavasti helpommin. Välineviidakossa kannattaa luottaa oman arkijärkensä lisäksi todelliseen asiantuntemukseen, ei markkinointiteksteihin.

Golf Digestin Hot List julkaistaan Golfpisteessä toukokuussa. Se on laaja ja perusteellinen kattaus välinemarkkinoiden uutuuksiin. Hot Listiä selaamalla saat yleiskuvan siitä, mitä on tarjolla. Haluaisin luvata vielä, että Hot Listin lukemisen jälkeen tiedät jo, mistä lähteä omissa hankinnoissa liikkeelle. Se saattaa kuitenkin olla liikaa sanottu. Huonoja välineitä isot merkit eivät edes tee. Kyse on ennen kaikkea siitä, mikä sopii sinulle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    gloffare says:

    Kehitys kehittyy. Pelaamisen kannaltaon hienoa ettei tarvitse panostaa omaan osaamiseen.. Puuttuva taito voidaan korvata jokaisen svingiin sopivilla välineillä, varsinkin oikeanlaisen driverilla. Ja. tärkeintä on myyjän ammattitaito että hän osaa kertoa Asiakkaalle minkälainen maila hänelle sopii parhaiten,

    Olihan se kieltämättä hankalaa kun joskus aiemmin piti harjoitella tuntikausia pallon lyömistä. Opetella svingaamaan pron ohjeiden mukaan jne. Mikä sen mukavampaa pelaajan kannalta kuin että tuotekehitys sekä vuosi vuodelta yhä paremmat välineet korvaa ikävän ja aikaa vievän treenaamisen.

    Kaikkein parasta lienee se että voidaan unohtaa valitukset sitä kuinka pro:n tuntien myötä ”svingi on mennyt sekaisin”. Huonot lyönnit voi laittaa itselleen sopimattoman mailan syyksi. Onneksi kauppiaan hyllystä löytyy ratkaisu. Joka vuosi uusi ja aikaisempaa parempi driveri.

    Ehkä jonakin päivänä mailaan saadaan integroitua tekoälyä niin paljon että se kykenee ohjaamaan pallon haluttuun suuntaan ilman että pelaajan tarvee osallistua asiaan. Tämä tekniikka löytyy jo uusimmissa autoissa..ne osaavat kulkea ilman kuskia paikastya toiseen. Miksei sama juttu onnistuisi tulevaisuuden drivereilla.