26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Koronapandemian kanssa hyvin tasapainoilleella golfkaupalla uudenlainen ongelma – ”Kaikki on mennyt mitä on tullut”

Täydellisestä pysähtyneisyyden tilasta huippuvilkkaaseen kysyntään. Golfkaupalla on ollut historiansa eriskummallisin vuosi. Kuva: 123rtf

Kuluva kausi hakee kaikessa erikoisuudessaan vertaistaan golfkaupan historiassa. Ensiksi kauppa ei ollut käydä millään ja myynnin piristyttyä tavara alkoi vaihtaa omistajaa niin sujuvasti, että välinevalmistajilla on ollut kuukausien ajan ongelmia saada tuotteita kauppoihin ilman tuntuvia viiveitä.

Callaway Golfin aluemyyntipäällikkö Mikael Juslin kertoo, ettei ole kokenut nykyisen työnantajansa palveluksessa seitsemän vuoden aikana mitään vastaavaa.

”Onhan tämä ollut ennenkuulumatonta, kaikki on mennyt mitä on tullut. Ihan ensimmäiseksi loppuivat bägit ja kohta kaupaksi kävivät muutkin tuotteet halvimmista kalliimpaan. Syksyllä on saanut välillä pyöritellä peukaloita, kun toimitukset eivät liiku.”

Koronavirus alkoi levitä Suomessa lähes samanaikaisesti kun maan eteläosissa valmistauduttiin väylien ja viheriöiden avaamiseen leudon ja lumettoman talven jälkeen. Hetken aikaa oli epätietoisuutta, onko kentille edes mahdollista mennä. Pian golfin pelaamiselle näytettiin kuitenkin vihreätä valoa tiukin ehdoin.

Golfkaupan ovi ei käynyt keväällä samaan malliin kuin auton ovi kentän parkkipaikalla. Pelaaminen havaittiin avarassa kenttämaastossa turvalliseksi pienissä porukoissa, sen sijaan harva uskaltautui sisätiloihin tutkimaan uusia golftuotteita ja testaamaan mailoja custom fitiin.

”Tilanne oli hälyttävä muuallakin. Callawayn Euroopan yksikkö perui vauhdikkaasti toisen kvartaalin ennakoita tehtaalta ja kauppiaat jäädyttivät omia sisäänostojaan”, Juslin sanoo.

Pääkaupunkiseudun isot kivijalkaliikkeet tekivät alkukaudesta pakon edessä oman poikkeuksellisen ratkaisun alkamalla myydä uutuustuotteita jopa 25 prosentin alennuksella. Katteet jäivät pieniksi, mutta kaupankäynti heräsi.

Pohjoismaat toimivat keväällä hyvänä esimerkkinä muille Euroopan maille golfin pelaamisen turvallisuudesta. Kierrosmäärät lisääntyivät voimakkaasti, ja tämän huomasivat myös isot välinevalmistajat.

Välineiden kysyntä kasvoi niin voimakkaasti, etteivät valmistajat pystyneet reagoimaan tähän säädyllisessä ajassa.

”Englannissa pantiin merkille, että golf on kovassa nousussa Pohjoismaissa. Kun kentät Britteinsaarilla ja Manner-Euroopan isoissa golfmaissa olivat kiinni, suurin osa Callaway Europen tavaraliikenteestä suuntautui Pohjoismaihin.”

Kenttien auettua muuallakin Euroopassa, mailakomponentteja ryhdyttiin valmistamaan välinetehtaissa kiivaaseen tahtiin. Pian koitti kuitenkin täysin uudenlainen ongelma.

Mikael Juslinilla on ollut syksyllä toimettomia hetkiä. ”Aina kuitenkin riittää Pohjoismaiden kollegoiden kanssa suunniteltavaa seuraavaa kautta varten”, hän sanoo.

Pelaajat viettivät tavallista enemmän aikaa lajin parissa, ja joukkoon liittyi runsaasti golfin uudelleen aloittaneita sekä täysin uusia harrastajia. Välineiden kysyntä kasvoi niin voimakkaasti, etteivät valmistajat pystyneet reagoimaan tähän säädyllisessä ajassa.

Callaway Golf toimittaa custom fitin kautta tehdyt tilaukset asiakkaille normaalisti 1–1,5 viikon kuluessa. Heinäkuusta lähtien tilausten toimitusaika on venynyt jopa nelinkertaiseksi. Juslinin mukaan vielä hiljattain joidenkin tuotteiden toimitukset näyttivät menevän ensi vuoden puolelle.

Kiusaksi on osoittautunut myös takkuileva rahtiliikenne, joka on keskeinen tekijä toimitusketjussa.

”Rahdin ongelmat syövät toimituksista helposti kolme viikkoa, kun laivat seisovat satamissa. Olemme nyt onneksi saaneet Yhdysvalloista nopeammin komponentteja, joten hitaimpienkin toimitusten pitäisi olla Suomessa jouluun mennessä.”

Juslin sanoo, ettei ole ennen joutunut myymään yhtä paljon ei oota. Hänen oli myös peruttava kesän viimeiset välinedemot, koska katsoi tarpeettomaksi esitellä tuotteita, joiden toimitusajankohdasta ei ollut takeita.

”Tekemisen puutetta ja tyhjäkäyntiä on ollut viimeinen kuukausi. Riittäähän tässä sentään suunniteltavaa Pohjoismaiden kollegoiden kanssa, että olisimme valmiimpia ensi vuoteen.”

Callawayn myynti on kasvanut Pohjoismaissa 12 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna, Suomessa kasvu on ollut yhdeksän prosenttia. Juslin uskoo, että kasvu olisi voinut olla kotimaassa tuplasti suurempi, jos merkki olisi pysynyt vastamaan täysipainoisesti kysyntään.

”Erikoinen tilanne. Golfkaupan alalla ei olla totuttu tuskailemaan tällaisten asioiden kanssa. Tyypillisimmin ongelma liittyy esimerkiksi sateisen kesän aiheuttamaan tahmeaan kaupankäyntiin.”

Pian Callawayn jälleenmyyjät alkavat tehdä tilauksia seuraavan kauden ennakko-ostoista. Sitä ennen olisi kuitenkin saatava näyteversiot kauppiaiden nähtäväksi tammi-helmikuussa 2021 lanseerattavista mailauutuuksista.

Ennätysvuosi custom fitissä 

Vaikka välineiden toimituksissa on ollut golfkaupassa pitkiä viivästyksiä, ovat Golf Balancen perustajiin kuuluvan Vesa Tikkasen mukaan liikkeiden asiakkaat ovat olleet pääsääntöisesti ymmärtäväisiä.

”Golfin harrastajat ovat fiksua väkeä ja käsittävät tilanteen. Onhan se toki vaatinut malttia odotella tilauksiaan, kun kausi on meillä muutenkin aika lyhyt.”

Toimitusongelmat eivät ole heikentäneet asiakkaiden kiinnostusta mailojen mitoituspalvelua kohtaan, päinvastoin.

”Meillä on ollut ennätysvuosi custom fitissä. Mitoituksessa oli koko kesän täyttä neljässä myyntipisteessämme aamusta iltaan ja vilkasta on ollut myös syksyllä.”

Tikkanen huomioi laskuissaan myös Golf Centerin, joka yhdisti toimintansa yhdeksi konserniksi Golf Balancen kanssa tämän vuoden alussa.

Joissain yksittäisissä tuotteissa pula komponenteista on näkynyt konsernin liikkeissä, mutta tavaraa löytyy edelleen mukavasti kaikista myyntipisteistä.

”Monet isot valmistajat ovat julkaisseet tai ovat julkaisemassa vielä syksyllä kiinnostusta herättäviä uusia välineitä. Näiltä voidaan odottaa nopeampia toimituksia kuin vasta ensi vuoden puolella uutuuksiaan esitteleviltä merkeiltä.”

Callawayn ohella ainakin Pingin uudet mallistot lanseerataan alkuvuodesta.

Golf Balancen hyllyissä riittää vielä tavaraa, vaikka joistakin komponenteista on pulaa.

Golf Balance ja Golf Center ovat tehneet ajan hengen mukaisesti hyvää tulosta verkkokaupan puolella. Tekstiilikauppa kärsi puolestaan notkahduksen.

”Tekstiilejä ei uskallettu lähteä sovittelemaan, ja se näkyy tuloksessa. Varovaisesti olemme tehneet joitakin täydennystilauksia. Toisaalta varastot ovat olleet kohtalaisen tyhjiä, kun jokainen tekstiilibrändi painoi hätänappulaa ja tuotantomääriä pudotettiin.”

Konsernin liikkeiden myynti tulee olemaan vuoden 2019 tasolla, Golf Centerin puolella hieman edellä. Kevät jätti sen verran suuren loven tulovirtoihin, että golfkaupassa ei päästy ennätyslukuihin.

”Tekstiilikaupan ohella yritysmyynti sakkasi jonkin verran, mutta isossa kuvassa olemme selvinneet poikkeuksellisesta vuodesta todella hyvin.”

Liikkeiden perinteinen joulumyynti siirtyy tänä vuonna suurelta osin verkkokaupan puolelle. Heräteostokset jäänevät tämän vuoksi vähemmälle, kun asiakkaita ei ole aiempien vuosien tapaan hypistelemässä tuotteita.

Konsernin ensi vuoden päätavoitteena on saada Golf Centerin ja Golf Balancen kaikkien myyntipisteiden palvelutaso samalle viivalle, varsinkin mailamitoitustilojen suhteen ollaan tekemässä panostuksia.

”Lisäksi nyt kun matkailu on hyvin rajoittunutta ja on paljon uusia golfareita, niin talviharjoittelulle on varmasti kysyntää. Suuret myymälämme muuntautuvat talven ajaksi moderneiksi talviharjoittelutiloiksi, joista löytyy niin lyöntianalysaattorit kuin lähipelialueetkin treenaamiseen”, Tikkanen kertoo.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje