16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Kompressiosukilla apua kipeisiin jalkoihin

Kompressiosukkien avulla voi yhdistää uutta teknologiaa ja vanhaa golfmuotia. Kuvassa Joel Sjöholmin tyylinäyte. Kuva: Getty Images.

Kompressiovaatteet ovat Suomessa melko nuori ilmiö. Viime perjantaina Ski Expo -messujen yhteydessä esitelty tuore tutkimus osoittaa, että niitä on käytetty laajemmin maassamme vasta muutaman vuoden ajan.

Kompressiovaatteissa on nimensä mukaisesti kyse puristavista vaatteista. Oikein mitoitetun ja kohdistetun ulkoisen paineen avulla voidaan muun muassa parantaa laskimoverenkiertoa, vähentää lihasvärinää ja jopa parantaa kehon tuntoaistimuksia. Tyypillisesti puristus aikaansaadaan käyttämällä lycraa.

Kompressiotekniikka sen sijaan on tunnettu jo pitkään, sitä on hyödynnetty paitsi lääketieteessä myös esimerkiksi lentosukissa. Urheilussa kompression avulla voidaan parantaa suorituskykyä, mutta eritoten nopeuttaa palautumista, vähentää lihasten kipeytymistä ja ehkäistä vammoja.

Kilpaurheilussa teknologiaa on hyödynnetty useiden vuosian ajan, mutta harrastusliikuntaan se on vasta rantautumassa. Sitä hyödyntävät jo juoksijat, triathlonistit ja pyöräilijät, mutta myös muiden lajien kuten eri pallopelien ja crossfitin harrastajat.

Eniten käytetty tuote on sukka. Niitä oli kokeillut tai käyttää 37 prosenttia. Seuraavaksi suosituin tuote on säärystin (26%), myös housuja käytetään paljon (21%).

Golfia ajatellen käyttökelpoisimpia lienevät sukka ja säärystin. Jos harrastus aiheuttaa jalkojen tai nilkkojen kipeytymistä, turvotusta tai väsymistä, kannattaa kompressivaatteita kokeilla.

FootJoylta sukka golfiin

FootJoyn kompressiosukat tulevat markkinoille tänä syksynä. Jalkavaivoista kärsivien harrastajian kannattaa testata erityisesti pitkää mallia.

FootJoyn kompressiosukat tulevat markkinoille tänä syksynä. Jalkavaivoista kärsivien harrastajian kannattaa testata erityisesti pitkää mallia.

Golfkengistään ja hanskoistaan parhaiten tunnettu FootJoy toi tänä syksynä markkinoille omat kompressiosukkansa.

Mallistosta löytyy pitkä- ja lyhytvartinen malli. Lyhytvartisen tuotteen kohdalla varsinaisesta kompressiosta ei voida puhua, joten käytännössä lyhyt sukka on pitkävartisen malliin verrattuna vain hyvin muotoiltu ja napakasti istuva urheilusukka.

Tuotteiden jälleenmyyntihinta on 16,90 ja 18,90 euroa ja ne saapuvat kauppojen hyllyille jo syksyn aikana.

Markkinoinnissa ja tiedottamisessa parantamisen varaa

Tuotteiden maahantuojien mukaan ala menee eteenpäin kovaa kyytiä ja tutkimusta ja tuotekehitystä tehdään valtavasti. Testing Labin touko kesäkuussa toteuttaman ja viime perjantaina julkaiseman kyselyn tulokset kuitenkin kertovat, että kompressiovaatteet ja niiden hyödyt tunnetaan edelleen erittäin huonosti.

Kyselyn yli 2500 vastaajasta enemmän kuin joka neljäs ei tiennyt mitä kompressiovaatteet ovat ja mitä niillä tehdään, ja 17 prosenttia vastaajista ei ollut koskaan kuullutkaan niistä.

Suomen markkinoilla kompressiovaatteita on saatavilla lähes 30 merkiltä. Mukana on muutama iso urheiluvaatebrändi, mutta pääosin tuotemerkit ovat erikoistuneet pelkästään kompressiovaatteisiin.

Kyselyssä vastaajat nostivat esille kolme merkkiä, joita he arvostavat ja kokevat toimiviksi ja laadukkaiksi: Compressport, 2XU ja Zero Point. Näistä jälkimmäisenä mainitun markkinaosuus on merkeistä suurin.

Isoista urheiluvaatebrändeistä parhaiten pärjäsi Adidas, jonka tuotteiden kohdalla hintalaatusuhde sai kiitosta. Myös Asicsin valikoimassa on paljon kompressiovaatteita.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje