16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Kiinassa jättimäinen väärennettyjen golftuotteiden takavarikko – Suomessa piraattivälineet eivät ole ongelma

Shanghain poliisilaitos pidätti ratsian yhteydessä 15 väärennettyjen välineiden tuotannon ja myynnin kanssa tekemisissä olevaa henkilöä. Näyttökuva Golf Digestistä

Varmin tapa välttyä väärennetyn golftuotteen ostamiselta, on tehdä hankintansa valtuutetuilta jälleenmyyjiltä.

Kiinassa Shanghain seudulla tehtiin hiljattain suurratsia väärennettyjä golfvälineitä valmistaviin tuotantolaitoksiin ja muihin tiloihin, joista takavarikoitiin yhteensä 120 000 markkinoille suunnattua golftuotetta. Ratsia toteutettiin isojen välinevalmistajien perustaman väärennösten vastaisen työryhmän ja Shanghain poliisilaitoksen yhteistyönä.

Operaatioon osallistui sata poliisia, jotka ratsasivat samanaikaisesti kymmenkunta eri kohdetta. Väärennettyjen tuotteiden joukossa oli muun muassa mailoja, mailansuojia, varsia, grippejä ja bägejä.

”Olemme tyytyväisiä, että Kiinan poliisi halusi ryhtyä tähän koronapandemiasta huolimatta. Väärentäjät ovat hyödyntäneet poikkeuksellista aikaa, ja väärennetyt golftuotteiden tarjonta on lisääntynyt internetissä”, TaylorMaden lakimies Kristin Strojan sanoi Golf Digestissä julkaistussa uutisessa.

Isot välinevalmistajat ovat pitäneet jatkuvasti väärentäjien toimintaa silmällä ja tarkkailleet aktiivisesti laittomia välineitä myyviä online-kanavia yhdessä viranomaisten kanssa.

”Tämä on selvä signaali, että meillä vallitsee nollatoleranssi väärennettyjen golftuotteiden markkinoita kohtaan. Aiomme jatkaa tarkkailua jatkossakin”, Strojan totesi.

Ratsian kohteena oli tuotantolaitosten ohella kokonaisia myyntiketjuja jakelu- ja onlinemyyntipisteineen, joiden päämarkkina-alueet ovat Aasian suunnalla. Operaation kerrotaan johtaneen 15 ihmisen pidätykseen.

Yksi väärennettyjen välineiden tärkeimmistä myyntipisteistä on Kiinassa toimiva maailman suurin verkkokauppa, Taobao. Sen sivustolla on ollut myytävänä muun muassa Titleist-, TaylorMade-, PXG-, Ping-, Callaway- ja XXIO-brändin nimiä käyttäviä väärennöksiä.

Kuuden ison välinevalmistajan perustaman väärennösten vastaisen työryhmän mukaan joka vuosi valmistetaan yli kaksi miljoonaa väärennettyä golftuotetta. Kaikilla toimialoilla väärennettyjen tuotteiden kokonaisarvon arvioidaan kohoavan tänä vuonna 1,5 miljardiin euroon.

Väärennetyistä välineistä ei Suomessa harmia

Golfalan tuoteväärennökset eivät aiheuta isommin päänvaivaa kotimaan markkinoilla. Satunnaisia tapauksia on tullut ajoittain vastaan, mutta nämäkin ovat viimevuosina olleet harvassa.

Eihän tuollaiset asiat välttämättä osu silmään, mutta valmistajan markkinoimista ominaisuuksista ei ole kyllä tietoakaan.

Golf Balanceen omistajiin kuuluvan Vesa Tikkasen mukaan tämä johtuu siitä, että suomalaiset kuluttajat ovat tänä päivänä hyvin valveutuneita.

”Verkkokaupoista ostaessa kuluttajan kannattaa kuitenkin varmistaa, että kaupalla on myös kunnollinen kivijalkaliike. Se tekee ostamisesta turvallisempaa, kun tuotteet ovat avoimesti esillä jossain”, hän sanoo.

Tikkanen arvioi, että väärennettyjen tuotteiden on ylipäänsä vaikea päästä perinteisempien golfmaiden markkinoille Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.

”Uskoisin, että laiton toiminta keskittyy Aasian markkinoille.”

Golf Centerissä myymäläpäällikkönä työskentelevä Mika Gyldén muistelee yrityksen Lauttasaaren liikkeen aikaan törmänneensä väärennöksiin, sittemmin ei juuri ollenkaan. Custom fitin yleistyttyä myös käytettyjen mailojen markkinat puhdistuvat vähitellen viimeisistäkin väärennösten rippeistä.

”Mailat ostetaan nykyään lähes poikkeuksetta mailamitoituksen kautta, jolloin ne tulevat varmasti alkuperäisvalmistajilta.”

Gripster-mailahuoltoa pyörittävä Mika Saastamoinen kertoo nähneensä ulkonäöltään lähes virheettömiä mailoja, joiden sarjanumero on keksitty, eikä kyseisen valmistajan standardien mukainen.

”Painoruuvissa on voinut olla merkintä 8 grammaa, mutta se on todellisuudessa painanutkin vain kaksi grammaa. Eihän tuollaiset asiat välttämättä osu silmään, mutta valmistajan markkinoimista ominaisuuksista ei ole kyllä tietoakaan.”

Draiverilla kymmeniä metrejä vinoon

Mistä esimerkiksi väärennetyn golfmailan sitten tunnistaa? Vaikka välineiden monet komponentit valmistetaan Aasiassa, suurin osa isoista välinevalmistajista kokoaa mailat niiden kotimaassa, Yhdysvalloissa. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää silloin, jos tuote lähetetään ostajalle suoraan Kiinasta.

Kellojen pitäisi soittaa viimeistään silloin, jos mailassa näkyy vaikkapa ylimääräistä liimaa tai siinä on poikkeuksellisia värejä ja kaiverruksia. Ja jos uuden välineen hinta kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se on käytännössä varmuudella väärennetty.

Netissä moni asia on helppo saada näyttämään lailliselta, minkä vuoksi kannattaa varmistaa, että kyseessä on tunnettu myyjä. Välinevalmistajat ylläpitävät listaa omien tuotteidensa valtuutetuista jälleenmyyntipisteistä, joten ostaja ottaa riskin, mikäli myyntipistettä ei löydy mainitulta listalta.

Oma lukunsa välineiden toimivuus, joka on tyypillisesti heikkotasoinen. Golf Digestin vuonna 2016 tekemässä sokkotestissä pallo lensi alkuperäiseltä näyttäneellä väärennetyllä draiverilla toistakymmentä metriä vähemmän ja kymmeniä metrejä tavoitekohteesta oikealle. Tämä johtui ennen kaikkea mailan painosta, jota oli 50 grammaa enemmän kuin alkuperäisessä välineessä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje