16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Kauden 2014 demopäivät julkaistu

Myyntipäällikkö Toni Järvinen kertoo, että GolfBalancessa Callaway on nostanut markkina-asemaansa tänä vuonna merkittävästi etenkin draiverien kohdalla.

”Tänä päivänä suuri osa mailahankinnoista tehdään demopäivien, liikkeestä annettavien demolainausten ja mailamitoituksen kautta”, tiivistää golfvälinekaupan nykyluonteen Golf Center Vantaanportin myymäläpäällikkö Ossi Malinen.

Golf Centeristä VIP-bonusasiakkaat saavat mailoja myös mukaan testattavaksi. Vantaan Megarangella liikkeellä on Demokeidas, jossa tuotteita voi testata paikan päällä.

Myös Espoon Golf Balancessa on huomattu, että asiakkaat tietävät jo hyvin tarkasti mitä etsivät. Mailaviidakosta asioihin perehtyneenkin asiakkaan on kuitenkin hankala löytää sopivinta vaihtoehtoa ilman testaamista ja asiantuntevaa ohjausta.

Poikkeuksena on golfkenkämyynti, jonka suhteen Golf Balancessa on huomattu Eccon olevan merkkinä yksi ylitse muiden. Toiseksi suosituin merkki on tällä kaudella Balacessa ollut Adidas. Golf Centerissä sen rinnalla myydään paljon myös Foot Joyta. Kiintonastaiset kengät ovat jo vähintään yhtä myytyjä kuin ruusukkeelliset.

”Eccoja ei tarvitse juuri myydä. Asiakkaat ovat kuulleet ystäviltään niistä niin paljon hyvää, että he tietävät tarkkaan, mitä haluavat”, Golf Balancen myyntipäällikkö Toni Järvinen avaa.

Mailapuolella draiverit herättävät vuodesta toiseen asiakkaiden mielenkiinnon.
Golf Balance Espoon liikkeessä kevään suurin yllättäjä hyllystön tässä osassa on ollut Callaway.

”Muutaman viime vuoden ajan Callaway on ollut vähän alamaissa, mutta tänä vuonna se on ollut todella kysytty. Kaikki mallit, mutta erityisesti X2 Hot”, Järvinen sanoo.

Isot merkit ovat pitäneet suosionsa tasaisen vuodesta toiseen. Callawayn takana toiselle sijalle draiverikaupassa on kiilannut Cobra.

Golf Centerissä jyräävät täysin toiset brändit. Huomio vahvistaa vain ajatuksen, että kaikilta merkeiltä löytyy tänä päivänä hyvä vaihtoehto.

”TaylorMaden puu- ja rautamailat ovat olleet suosituimpien joukossa jo useamman vuoden. Kauden 2014 suosikkeihin lukeutuu myös vahvasti WilsonStaffin FG Tour M3 -sarja. Wilsonin puumailojen kattava säätömahdollisuus ja vaihdettavat painot ovat tuntuneet kiinnostavan asiakkaitamme”, Golf Centerin Malinen sanoo.

Vokeyn asema ei horju

Pieni piikki kevätkaupassa koettiin, kun Titleist toi uudet Vokey SM5-wedgensä markkinoille.

”Uusista Vokeysta oli paljon tilauksia sisällä jo ennen kuin mailoja saatiin kauppaan. Suomessa Vokey on suosituin wedge vuodesta toiseen, maailmalla Clevelandin RTX saattaa olla jopa kysytympi. Sitä myydään toki meilläkin paljon”, Järvinen kertoo.

Vokeyn takana kilpailu on tasaista. Clevelandin ohella Callawayn Mack Daddy2 ja Cobran Tour Trusty-mallit myyvät hyvin.

Bägeissa selviä suosikkeja ei ole. Olennaisinta on vedenpitävyys. Kun ominaisuudet ovat niiltä osin kunnossa, haetaan valikoimasta omaa silmää miellyttävä malli. Kärryissä Clicgear on ylivoimainen ykkönen vuodesta toiseen.

”Vedenpitävien bägien hinta on kuroutunut aika lähelle ’normaalibägien’ hintoja, joten asiakkaan kynnys satsata vedenpitävään on melko pieni”, Malinen kertoo.

Pallopuolella Bridgestone on vahvistanut asemaansa vuodesta toiseen.

”Edustajan järjestämät pallofittaukset ovat avanneet suomalaisten golfareiden silmät pallon merkityksestä. Bridgestonella on myös kattava pallovalikoima, josta löytyy varmasti sopiva pallo jokaiselle”, Malinen tiivistää.

Demopäivillä vertailu sujuu helposti

Eri tuotemerkit ja golfvälineliikkeet järjestävät aktiivisesti testimahdollisuuksia rangeilla ympäri maan. Jos oman kotiklubin ilmoitustaululta ei löydy tietoa siitä, milloin demorekka kurvaa pihaan, kannattaa asia tarkastaa Golfpisteen sivuilta osoitteesta:
https://golfpiste.com/valineet/?p=demopaivat&lang=fi

Tiedot perustuvat Golfpisteen maahantuojilta ja ja golfvälineliikkeiltä saamiin tietoihin.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje