Klintrade Oy:n uutuustuotteisiin on tullut Lite-Golfin hohtava valopallo. Se poikkeaa aiemmista ”valopalloista” siinä, että pallon sisään ei ole lisätty tekniikkaa. Fosforoiva pallo saadaan hohtamaan erillisellä laturilla.
”Ladattava” pallo on kolmiosainen ja peliominaisuuksiltaan hyvin lähellä normaalia, hyvää pelipalloa. Valmistajan ilmoituksen mukaan pallo hohtaa yhdellä latauksella noin 15 minuuttia eli keskimääräisen väylään pelaamiseen kuluvan ajan. Lataaminen kestää erillisellä laturilla 45 sekuntia ja laturi toimii paristoilla. Laturi on suljettava, sisäpinnaltaan peilimäinen purkki, jonka pohjassa on kirkas valo.

Kun kentällä on jo hämärää, mutta taivas on kirkas, hohtavasta pallosta ei ole mitään hyötyä. Se ei näy sen paremmin kuin normaalikaan golfpallo.
Golfpiste testasi Lite-Golfia hämärissä olosuhteissa kahteen eri otteeseen. Kun pallon otti termoskahvikuppia muistuttavasta laturista, pallo hohti kirkkaasti vihertävää valoa. Peliominaisuuksia voidaan verrata keskihintaiseen, kovahkoon palloon.
Pidemmissä lyönneissä valovoima ei riittänyt siihen, että pallon lentorata olisi ollut näkyvissä koko lentomatkaa varsinkaan silloin, jos taivas oli vielä kirkas, mutta kentän pinnassa oli jo hämärää. Lyötäessä on tärkeää, että pelikaveri katsoo lyöjän takaa pallon lähtökaaren, joka erottuu parin-, kolmenkymmenen metrin ajan paremmin kuin tavallisella pallolla.
Luvattu pallon 15 minuutin hohto oli vahvasti yläkanttiin, todellinen aika on 5–10 minuutin välillä. Tällöinkin hohto on kirkas vain muutaman minuutin laturista ottamisen jälkeen. Säkkipimeässä pallo kyllä loistaa, mutta silloin golfia ei enää voi pelata.
Tämä ei ole kuitenkaan päällimmäinen ongelma, sillä olosuhteissa, joissa valopalloa tarvitaan, pelataan yleensä harjoituskierroksia eli laturista voi ottaa tuoreen pallon seuraavaa lyöntiä varten.

Lyhyehköön raffiin lyödyn pallon hehku näkyy hyvin. Lyöjä ei nähnyt palloa maassa 140 metrin päästä ja piti katsoa tarkkaan, mihin linjaan pallo lähti. Ja tuntea tietysti lyöntinsä pituus, että osasi hakea oikealta alueelta.
Mikäli lähestymisen saa lyötyä viheriölle, näkyy hohtava pallo griiniä lähestyttäessä. Jos pallo päätyy pidempään raffiin, valovoima ei riitä, ellei pysty arvioimaan putoamisaluetta muutaman metrin tarkkuudella. Putatessa tuore ladattu pallo antaa oman visuaalisen efektinsä.
Lite-Golfin hohtopallo ei takaa, että pallo löytyy jokaisen lyönnin jäljiltä paikasta kuin paikasta. Mutta eihän se löydy päivänvalossakaan, jos pelaaja/pelaajat eivät seuraa tarkasti pallon lentokaarta. Lisäpisteitä tulee siitä, että lyönti- ja lento-ominaisuudet ovat lähellä normaalia palloa.

Pallo ja sen laturi. Lataaminen kestää 45 sekuntia.
Kolmen pallon pakkaus maksaa 19,90 euroa ja laturi 25,00 euroa (ei sisällä paristoja).
Jari Jokinen
Tuohon hintaan on syytä olettaa, että se vesiesteeseen lyötynä myös kelluu ja pallosta tulee ulos potkuri joka ohjaa sen rannalle. 🙂
Vuoden turhake on löydetty ja valittu. Kilpailu on näin ollen tältä vuodelta päättynyt.