16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Eccon Biom Hybrid -mallistoon merkittäviä uudistuksia

Innovatiivisen jalkineen pyörivä osa edistää sulavaa kiertoliikettä svingissä. Maahantuonnista vastaavan Leon Nadbornikin mukaan Eccon ensi kauden "top kolmonen" muodostuu erityyppisistä ja -hintaisista kengistä.

Hybridigolfkenkien edelläkävijä Ecco Golf on lanseerannut mallistonsa lippulaivaosastolle sijoittuvat Biom Hybrid 3 -jalkineet. Tanskalaisyhtiö uskoo, että vuodenvaihteen jälkeen myyntiin tulevien kenkien pohjarakenne on jotain, mitä golfkenkien kohdalla ei ole aiemmin koettu.

”Kyseessä on istuvuutta ja lestiä lukuun ottamatta täysin uudenlainen kenkä verrattuna edellisen sukupolven Biom Hybridiin”, sanoo Ecco Golfin tuotteiden maahantuonnista vastaavan LMN Agency Oy:n toimitusjohtaja Leon Nadbornik.

Ulkopohjan uudenlainen muotoilu takaa monikäyttöisen alueellisen suorituskyvyn tarjoten jalkineelle vakautta, suorituskykyä ja rotaatiotukea.

Kengän alueellinen rakenne on yhtiön intensiivisten tutkimusten ja tietojen analysoinnin aikaansaannosta. Valmistuksessa on käytetty kestävää lämpökäsiteltyä polyuretaania, minkä johdosta kengät säilyttävät suorituskykynsä myös kentän ulkopuolella.

”Ensimmäinen alue antaa hyvän sivuttaisvakauden koko svingin ajan. Toinen alue muodostaa ulkopohjan keskikohdan, joka on suunniteltu takaamaan kävelymukavuutta läpi kierroksen. Tämä alue käsittää myös kantapäässä olevan vahvikkeen”, Nadbornik kertoo.

”Kantapään alueella käytetyssä vahvikkeessa on vähän saumoja. Se on lisäksi varsin sileä, mikä on jalkaterän herkän kohdan kannalta tärkeä asia.”

Kolmas alue tarkoittaa Nadbornikin mukaan pyörivää osaa, joka on suunniteltu optimoimaan jalkaterän liikettä ohuiden ja pyöristettyjen korvakkeiden välityksellä edistäen nopeaa ja helppoa kiertoliikettä svingin aikana.

Sekä miesten että naisten mallistot käsittävät seitsemän erilaista väriversiota. Kuva: Ecco Golf

Ecco Biom Hybrid 3 -kenkien päällinen on hengittävää ja kestävää Racer Yak -nahkaa.

”Jakinnahka on Biom-kenkien merkittävimpiä juttuja. Kyseinen materiaali on kolme kertaa tavallista nahkaa vahvempaa. Se on myös samalla ohutta, ja pintaa koskettaessa tulee hieman golfhanskamainen tunne”, hän kuvailee.

Ecco Freedom Fit -menetelmä takaa mukavan kantapääasetuksen ja tilavammat olosuhteet jalkaterälle antaen tilaa varpaiden luonnolliselle liikkumiselle. Biom Natural Motion -teknologia tuo pelaajan lähemmäs maata tarjoten anatomisen muodon, hyvän iskunvaimennuksen ja edistyneen tuen.

”Esille on nostettava myös irrotettava Ortholite-pohjallinen, joka tarjoaa pitkäkestoisen pehmusteen, paremman hengittävyyden, kosteuden hallinnan ja option lisäleveydelle.”

Ecco Golfin uutuusjalkineet saapuvat merkin jälleenmyyjille helmikuun puolivälin jälkeen.

Kenkien suositushinnat:

Nauhalliset: 209 euroa (miesten mallit) ja 199 euroa (naisten mallit)
BOA-kiristysmenetelmällä varustetut kengät: 229,90 euroa (miesten mallit) ja 219,90 euroa (naisten mallit)

Ecco on löytänyt paikkansa golfkenkien ykköskentällisessä

Leon Nadbornik kertoo, että Eccon uutuuskenkä Biom Hybrid 3 tuntuu viehättävän kauppiaita. Vastaanotto on ollut positiivinen, ja jalkineita on myyty huomattavasti ennakoissa.

”Odotukset Biom Hybrid 3:a kohtaan ovat ensi kauden osalta korkealla. Mutta ei sovi unohtaa Cool- ja S-Drive-mallistoja. Nämä muodostavat yhdessä meidän kenkien top-kolmosen.”

Olemukseltaan hieman napakamman oloisen Cool-malliston 360 Surround Gore Tex -teknologia käsittää kalvon, joka on tehty sukkamaisesti ympäröimään koko jalkaterää. Välipohjassa olevat tuuletusaukot takaavat puolestaan kengälle hyvän hengittävyyden. Futuristinen S-Drive on saanut vaikutteita juoksujalkineista, mikä ilmenee kengän keveytenä. Samalla se säästää pelaajan jalkoja kierroksen rasituksilta.

”Kyseiset kengät ovat kaikki sopivasti erilaisia ja kuuluvat eri hintaluokkaan. Pelaajien anatomiakin on erilainen, eikä meidän kallein malli välttämättä istu kaikkiin jalkatyyppeihin, vaikka esimerkiksi Biom Hybrid 3:a on skannattu 2500 jalkaan.”

Eccon nystyräpohjaisten street-golfkenkien suosio räjähti kasvuun, kun Fred Couples käytti vuoden 2010 Masters Tournamentissa ensimmäisenä huippupelaajana kyseisiä jalkineita. Näin kävi myös Suomessa. Merkki on saanut vahvan jalansijan isojen kivijalkaliikkeiden ja kentän shopien valikoimissa.

Couplesin ohella Eccon kenkätalliin kuuluvat muun muassa Ernie Els, Lydia Ko, Peter Hanson ja Thomas Bjørn. Tehdaspelaajat antavat uutuuksien suunnitteluvaiheessa palautetta kehitysosastolle, ja vaikuttavat näin lopullisten mallien syntyyn.

Fred Couples käveli Eccon golfkengät maailmankartalle. Kuva: Getty Images

Ecco omistaa neljä nahkatehdasta, joista tulee kaikki sen tarvitsema materiaali yhtiön kenkien valmistukseen. Kenkätehtaita sillä on puolisen tusinaa, jotka sijaitsevat nahkatehtaiden tavoin eri puolilla maailmaa.

Pääkonttorinsa se on kuitenkin säilyttänyt tiukasti Tanskan Tönderissä. Kyseessä on Karl Toosbuyn vuonna 1963 perustama perheyritys, jonka omistaa tätä nykyä hänen tyttärensä Hanni Toosbuy Kasprzak.

Yhtiö haluaa valmistaa Nadbornikin mukaan näyttäviä kenkiä, joskin jalkineiden toimivuus on Eccolle tärkein asia koko suunnitteluprosessissa.

”Ecco ei pysty kilpailemaan volyymiykkösen asemasta jo pelkästään korkeamman keskihintansa vuoksi. Toisaalta esimerkiksi Foot Joylla on tukenaan Titleistin välineitä ja muita tuotteita valmistava Acushnet konserni.”

Sama koskee ammattipelaajien kenkäsopimuksia. Yleensä Titleistin välineitä käyttävät tekevät diilin Foot Joyn kanssa, ja myös TaylorMade ja Adidas ovat kulkeneet pitkään käsi kädessä. Vaikka jälkimmäinen luopui aiemmin tänä vuonna TaylorMaden omistuksesta, näyttäisi monella huippupelaajalla olevan edelleen sopimus molempien kanssa.

”Silloin tällöin myös sopimuksettomilla huippupelaajilla näkyy Eccon kenkiä isojen kiertueiden kisalähetyksissä. Itselläni kiinnittyy työn puolesta aina ensimmäisenä huomio pelaajan kenkiin. Ja tunnistan kyllä lentokentälläkin tällä hybridi-kenkien aikakaudella aika nopeasti golfin harrastajan.”

Nadbornikin omistama LMN Agency tuo maahan myös ruotsalaisia Galvin Greenin tekstiilejä ja kanadalaisen 2UNDR-yhtiön urheilualusvaatteita. Ogion bägeistä yritys joutui luopumaan brändin siirryttyä Callawayn omistukseen. Sen tilalle on tulossa myöhemmin uusi bägiedustus.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje