19.–26.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][12]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Eccon suosikkimalli uudistui: ”Tuskin jalat siitä pahastuisivat, vaikka niillä pidemmänkin juoksulenkin tekisi”

Eccon Biom Hybrid 4 on aiempiin sukupolviin verrattuna huomattavasti urheilullisempi kenkä. Kuva: Ecco Golf

Ecco on edustajansa lempilapsi yhdessä Mizunon välineiden kanssa.

Tanskalainen Ecco Golf esitteli viime viikolla uuden sukupolven Biom Hybrid -kengät, jotka muistuttavat ulkoisesti yllättävän paljon lenkkijalkineita. Valmistajan mukaan kenkiä suunnitellessa on ollut tarkoitus paitsi tuottaa käyttäjälleen hyvä fiilis 18 reiän kierroksella, myös tarjota kunnon pito ja kontrolli riippumatta minkälaisella alustalla ja minkälaista lyöntiä ollaan toteuttamassa.

”Ydinajatus on Biom Hybrid 4 -kenkien osalta sama kuin aiemmankin sukupolven Biom Hybrid -malleissa. Nahkapäälliset on kiinnitetty anatomiseen lestiin tutun teknologian avulla. Sillä tavoitellaan hyvää joustavuutta ja tuntua”, Ecco Golfin maahantuoja Leon Nadbornik LMN Agency Oy:stä sanoo.

Jokaisen Biom Hybrid -mallin kohdalla jalkineen ulkoasu on muuttunut, mutta tällä kertaa kenties enemmän kuin koskaan aiemmin. Hieman huonommassa valaistuksessa saattaa pujottaa epähuomiossa ennen lenkille lähtöä lenkkareiden vieressä olevat golfkengät jalkaansa, sillä sen verran sporttisista jalkineista on kysymys.

”Tuskin jalat siitä kovin paljon pahastuisivat, vaikka niillä vähän pidemmänkin juoksulenkin tekisi. Toki lenkkareista ei ole silti kysymys. Isossa kuvassa Ecco pyrkii aina tekemään uutuuksista teknologisesti vähän edeltäjäänsä laadukkaammat kengät, ja niin on ajateltu näidenkin kohdalla.”

Uuden sukupolven Biom Hybrid -kenkien miesten mallien suositushinta on 209,00 euroa ja naisten mallien 199,90 euroa. Kengät saapuvat Ecco Golfin jälleenmyyjille lähiviikkoina.

Jos nyt on uuden Biom Hybrid -mallin kanssa menty reilummin nuorekkaampaan suuntaan, on samankaltainen sporttinen teema johdattanut Eccon golfkenkien suunnittelijoita jo 15 vuoden ajan. Eccon käynnistämää trendiä soveltavat nykyään jo kaikki johtavat golfkenkävalmistajat, joten todellisesta tyylisuunnan näyttäjästä on kysymys.

Lisäksi voi tarvittaessa ottaa välipohjan pois, jolloin kenkään saa lisätilaa.

Eccon kengistä kolme mallia nousee Suomen markkinoilla ylitse muiden.

”Eniten menee kaupaksi Biom Hybrid -, S-Three- ja Biom Cool Pro -kenkiä. Jossain määrin on poikkeavaa, että juuri näillä jalkineilla on niin kova menekki, sillä ne edustavat Eccon golfkenkien hintahaitarin yläpäätä”, Nadbornik kertoo.

Gore-Tex-golfkengät ovat pohjoismaalaisilla leveysasteilla ehdoton valinta. Kuva: Ecco Golf

Jotkut ovat haikailleet Eccolta hieman kapeammalla lestillä varustettuja kenkiä. Heitä Nadbornik kehottaa tutustumaan laajemmin merkin eri malleihin.

”Tietyissä malleissa on leveämpi lesti, mutta toisissa taas kapeampi. Malleja on Eccolla sen runsaasti, että varmasti jokainen löytää jalkaansa istuvan kengän, jos vain muuten jalkineen ulkoasu miellyttää. Lisäksi voi tarvittaessa ottaa välipohjan pois, jolloin kenkään saa lisätilaa.”

Nadbornikin mielestä moni kenkävalmistaja satsaa siihen, että jalkapöytä istuu hyvin kenkään. Tähän liittyy kuitenkin epäkohta.

”Se voi helposti johtaa siihen, että kenkä puristaa päältä, eikä veri pääse kiertämään kunnolla. Tärkeämpää on, että kantakuppi istuu hyvin, jolloin myös jalan verenkierron kanssa ei tule samalla tavalla ongelmia. Sen huomaa siinä, että viimeisiä reikiä kierroksella kävellessä jalassa ei tunnu puristusta ja väsymystä.”

Tätä kutsutaan Eccolla Freedom Fit -teknologiaksi.

Ecco on Nadbornikin mukaan LMN Agencyn edustuksista – liikevaihdon näkökulmasta – listan kärjessä yhdessä Mizunon golfvälineiden kanssa. Yritys edustaa lisäksi Galvin Greenin tekstiilejä ja uutena edustuksena loppuvuodesta tuli Nikonin etäisyysmittarit, jotka ulkoistettiin Euroopassa ranskalaiselle jakelijalle.

”Nikon sopii laatumerkkinä hyvin edustusvalikoimaamme. Etäisyysmittareiden valtamarkkinoille ei niin vain kävellä, joten paljon on työtä edessä, jotta pääsemme kunnolla kiinni myyntiosuuksista”, hän toteaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje