16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

15 000 ehdokasta − Callaway löysi keinoälyn avulla lyöntipinnan uuteen Epic Flash -mallistoonsa

Callawayn suunnitteluosastolla arvellaan, että valikoituneen lyöntipinnan löytymiseen olisi saattanut vierähtää vuosia ilman keinoälyä.

Callaway lanseerasi toissa vuonna GBB Epic -draiverin, joka kohosi myyntimenestykseksi. Maila houkutteli ostajia ennen kaikkea uuden Jailbreak-teknologiansa avulla.

Nyt Callaway on esitellyt Epic-suvun uuden tulokkaan, Flashin, jonka muodossa yhtiö tuo mailasuunnitteluun uusia ulottuvuuksia tekoälyä hyödyntäen.

Draiverissa on uudistettu lyöntipinta, jota valmistaja kutsuu Flash Faceksi. Tarkoituksena on tuottaa pelaajalle aiempaa suurempi pallonnopeus, ja siten pidempiä lyöntejä.

Lyöntipinta on luotu keinoälyn avulla. Callaway on käytännössä antanut supertietokoneen etsiä parhaan mahdollisen muodon ja pinnan osuma-alueelle. Tietokone teki yhtiön mukaan valintansa 15 000 erilaisen vaihtoehdon joukosta.

”On epävarmaa, olisimmeko koskaan löytäneet tätä lyöntipintaa ilman tietokoneen apua. Se olisi ainakin saattanut viedä vuosia”, Callaway Golfin pääinsinööri Alan Hocknell sanoi.

Lyöntipinta on valmistettu titaanista, joka kävi läpi kaksituntisen kovettumisprosessin 595 asteessa. Näin pinnasta saatiin sekä joustava että kestävä. Sen takana on erilaisia aaltomuotoja, joiden paksuus vaihtelee. Niiden tehtävänä on lisätä pallonnopeutta keskikohdan ulkopuolelle suuntautuneissa osumissa.

Uutuusdraiverin lavan pohjan takaosassa on 16-grammainen liikuteltava paino, jonka Callaway lupaa korjaavan isompaakin slaissia tai hukkia. Sub Zero -mallissa paino on kolme grammaa kevyempi.

Epic Flash -väyläpuussa on painopistettä alentava uudistunut säätöholkki. Kuva: Callaway Golf

Callaway Epic Flashissa on myös uusi hiilikuitukruunu, minkä avulla painopistettä on saatu vietyä alemmas. Tämän kerrotaan tekevän mailasta helppolyöntisemmän.

Draiveria on saatavana 9-, 10- ja 12-asteisina versioina. Varsivaihtoehtoina ovat Project X EvenFlow, Project X HZRDUS Smoke sekä Mitsubishi Tensei AV.

Samanaikaisesti esiteltyjen väyläpuiden lyöntipinta on yhtäläinen draivereiden kanssa. Ennestään tuttua on myös Jailbreak-teknologia, joka käsittää kaksi lyöntipinnan takana olevaa pystypalkkia. Ne jäykistävät lavan teräsrunkoa lisäten lyöntipinnan joustoa.

Nosto- ja lapakulma on muunneltavissa uudesta kevyemmästä ja lyhyemmästä OptiFit-säätöholkista, joka samalla alentaa painopistettä ja parantaa pallon laukaisukulmaa. Sub Zero -mallissa on lisäksi säädettävät 16- ja 2-grammaiset pohjapainot, joiden paikkaa voi vaihdella eteen tai taakse.

Callaway Epic Flash -draiverit ja väyläpuut saapuvat merkin jälleenmyyjille helmikuun alussa. Draiverin suositushinta on 579,00 euroa ja väyläpuun 329,00 euroa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje