16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Vuosaaren kenttä on avoinna viikonloppuna

Vuosaaren 11:n viheriö on uusittu kumpuilevaksi, väylää pudotettu ja rakennettu syvät väyläbunkkerit

Hell Bunker on Suomen näyttävin bunkkeri, ehkä myös vaikein. Lyömässä Isabella Sahlberg.Vuosaaren kentällä ja kentän ympäristössä on on tapahtunut paljon syksyn aikana. Satama avautui marraskuussa, golfkenttääkin on pidetty tilanteen mukaan käytössä. Perjantaina ilmestyi golfpisteen kenttäuutisia palstalle tieto, että lumen alta on taas kenttä auennut ja lauantaina pelataan. Mikä on tilanne pelaamisen suhteen kuluvalla kaudella ja nyt syksyllä erityisesti , toimitusjohtaja Staffan Tuomolin. -Kentällä pelattiin viime viikolla pari päivää, tosin mitään isoa pelaajamäärää ei ole ollut kun ei ole kelitkään sallineet pelaamista laajemmin. Tämän vuoden pelaajamäärä on noin 29 000 eli saman verran kun oli viime vuonna ennen joulukuun lisää, jolloin meni 30 000 raja rikki. Miten edelliskaudella kenttänne oli avoinna oli avoinna talviaikaan? – Kaksi viimeistä kautta ollaan pelattu joulukuussa pitkäänkin. Kenttä on yleensä mennyt pakkasten vuoksi pariksi viikoksi kiinni marraskuussa ja sitten avattu uudestaan, Tuomolin kertoo.

Vuosaari uusi onnistuneesti ilmett&#228,&#228,n

Hell Bunker on Suomen näyttävin bunkkeri, ehkä myös vaikein. Lyömässä Isabella Sahlberg.Vuosaaressa kentän suuromistaja halusi lisätä kentän luonnollista ”linkshenkeä” ja samalla myös nostaa kentän tasoa ja osakkeen kiinnostavuutta. Tilannetta arvioimaan palkattiin Englannista arkkitehti Martin Ebert joka yhdessä Tom MacKenzien kanssa on saanut uudistaa peräti seitsemään nykyisistä British Open kentistä. Tätä näyttöä voidaan CV:ssa pitää todella merkittävänä. Ebert näki suurimmaksi haasteeksi Vuosaaressa bunkkerien tyyliä, käytännössä niiden mataluutta ja sijaintia. Hän teki täysin uuden bunkkerisuunnitelman jossa kuoppien määrä väheni yli 60 % ,130:sta 52:een. Kahdella väylällä hän halusi lisätä näkyvyyttä. Työlistaan lisättiin myös kuutosen ja 11:n viheriöiden muutokset sekä useita viheriöiden ympäristöjen muutoksia. Hinta-arvioksi muutostöille budjetoitiin 300.000 euroa, kestoksi reilut kaksi vuotta. Muutostöitä ei rahoitettu menemällä kaikkien osakkaiden kukkarolle. Työ rahoitetaan pääosakkaan salkusta tapahtuvalla osakemyynnillä. Arvopaperin hinta on nykyään 12.500 euroa. Staffan Tuomolinin ja Ilkka Kaivosojan ajasta suuri osa on kulunut kenttäremonttia työstäessä.Toimitusjohtaja Staffan Tuomolinilla ja kenttämestari Ilkka Kaivosojalla on riittänyt homman aikana ja jo ennen sitä kiirettä.Aikataulu piti, samoin budjetti. Työn jälkeä voi jo nyt käydä arvioimassa, kenttää pidetään totutusti auki niin kauan kuin säitä riittää, eli maasssa ei ole lunta ja lämpötila pysyy päiväsaikaan plussan puolella. -Hyvinkin voi olla taas niin, että täällä pelataan joulukuussa. Olemme linjanneet niin, että Vuosaaressa kenttä pidetään auki syksyisin vielä lähes äärioloissa. Greenfeetuotoilla on taloudellemme tietysti piristävä vaikutus varsinkin silloin kun muut ovat jo sulkemassa, Tuomolin muistuttaa. Muutostöitä johtannut Ilkka Kaivosoja puolestaan on iloinnut siitä, että kenttä kyettiin pitämään avoinna muutostöiden aikana lähes koko ajan. -Minä näen suurimpina arvoina lopputuloksessa sen, että bunkkerien muodot ja syvyydet ovat nyt todellakin linkstyyppisiä, viheriöiden ympäristöt Ebertin tavoitteen mukaan ”sattumanvaraista kumpareikkoa ja uudet griinit todella vaativia. Suuri homma oli kahden väylän pudottamisessa 0,5-1,5 metriä, ne saavat nyt nämä reiät näyttämään täysin toisenlaisilta.

Bunkkerit tuovat luonnetta ja n&#228,k&#246,&#228, kentt&#228,&#228,n

Pienet ja syvät viheriöbunkkerit antavat kentälle melkoisesti uutta ilmettä.Se, että bunkkerien määrää on pudotettu 78:lla voisi äkkiseltään tuntua siltä, että kenttään on helpotettu. Tästä ei suinkaan ole kyse, Ebert on varmasti pyrkinyt tuomaan syvien ja usein pienien kuoppien avulla kenttään vaikeutta. Väyläbunkkereistä ei pitkälle pääse, viheriöiden vieressä on myös monta peliä vaikeuttavaa ansaa. Bunkkerointi ohjaa myös järkevän pelistrategiaa. Vältettävin bunkkeri on useimmille 14:n Hell Bunker väylän oikealla puolella. Sillä on leveyttä noin 20 metriä, pituutta 5-10 metriä ja syvyyttä suurinpiirtein kaksi metriä. Backtiiltä bunkkerin yli eli takareunaan on 230 metriä, klubitiiltä tasan 200. Tästä tulee melkoinen pallonkerääjä, mutta ei missään tapauksessa ylivoimainen vältettävä. Pitkällä par-nelosella bunkkerin etureunan kohdalta viheriön keskelle on on noi 180 metriä. Bunkkerihiekka kentälle on vaihdettu, sitä on tuotu Virosta peräti 100.000 kuutiota. Miltä siis kokonaisuus näyttää? Pelaamaan en käyntikerralla ehtinyt, mutta uudet asetukset kyllä kiinnostavat. Kenttä ja sen puitteet ovat menossa hyvään suuntaan, luonnetta ja ulkonäköä on aiempaa enemmän. Kosti Kurosen tekemä layout varsin pieneen tilaan on mainio. Sitä ei ole muutettu ja vaikeaa se olisi ollutkin. Vaaratilanteita Vuosaaressa syntyy tilanahtaudesta johtuen jatkossakin. Vuosaari tulee saamaan pelaajilta ulkoasustaan aiempaa korkeammat pisteet. Bunkkerit ovat nyt selkeitä maamerkkejä ja linkskentän kaunistuksia. Vähemmän pelanneille ne ovat hyviä testejä, hyväkin pelaaja joutuu nöyrtymään ja pelaamaan tiukassa paikassa sivuun. Siinä mielessä bunkkerointi on Suomessa ainutlaatuista. Väylien näkyvyyden lisääminen on selkeä plussa ykkösellä ja 11:lla, viheriöiden ympäristöjen muokkaaminen tuo niinikään luonnetta kenttään. Kunto paranee varmasti tulevilla kausilla, remontoinnin johdosta Kaivosoja joukkoineen ei ole päässyt trimmaamaan viheriöitä ja niiden ympäristöjä parhaimmilleen. Suuri kysymysmerkki on marraskuussa avattava satama. Se tuo lisää elämää ja liikettä, hälinää kentän ympärille. Osalle ihmisistä tällä ei ole merkitystä, joillekin varmasti on. Vuosaari on entistä keskeisemmällä paikalla, lähellä keskustaa,Itäväylää sekä kehäykköstä. Kierrosmäärät ovat vuosittain yli 30.000, taso säilynee, jopa kasvaa jatkossa pitkän kauden ja vilkkaan koulutustoiminnan ansiosta. Mikäli kelit loka-marraskuussa ovat edes kohtuullisia, riittäa Vuosaaressa pelaajia, ja jälkipelejä. Vasta pelaamisen jälkeen uutuudesta pystyy kertomaan perustellun mielipiteen. Hyvin paljon lähempänä aitoa linkskenttää uudistuksen jälkeen varmasti ollaan.

Vuosaari Golf, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje