26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Virtuaalinen golf: sisäänheittäjiä ja uudistuvaa golfkulttuuria

Golfkulttuuri on jo monin tavoin uudistunut simulaattoreiden ja muun virtuaalisen golfin myötä. Kaupungistumisen jatkuessa trendi vain vahvistuu.

Tila ja aika. Golfiin on perinteisesti tarvittu runsaasti molempia. Täysimittainen kenttä vaatii kymmenien hehtaarien maa-alueen. 18 reiän pelaaminen vie puolestaan helposti runsaat neljä tuntia vähänkin ruuhkaisella tai siirtymiltään pitkällä kentällä.

Suurkaupungeissa tila on kortilla, usein aikakin työelämässä lujasti kiinni olevilla. Vaikka mieli tekisi harrastaa golfia säännöllisesti, kierrokselle sen vaatimine siirtymisineen ei useinkaan tahdo löytyä aikaa. Myös kustannukset voivat kysytyimmillä alueilla olla pilvissä.

Virtuaalisesta golfista on 2000-luvulla tullut lääke metropolien golfkuumeeseen ja siinä ohessa myös yksi toimiva keino lajin markkinointiin. Etelä-Koreassa on tällä hetkellä arviolta noin 5 500 simulaattorin ympärille rakennettua golfkeskusta. Yksistään Soulissa lähes 200 000 kaupunkilaista lyö palloa simulaattorissa joka päivä. ”Simulaattorin” sijasta puhutaan tosin ”screen golfista”, suomeksi vaikkapa valkokangasgolfista.

New York tulee hyvää vauhtia perässä. Sisäharjoittelukeskuksia on Manhattanillakin useita, ja osaan rakennetaan tietoisesti yhteisöllisyyttä perinteisten golfklubien malliin.

Forbes-lehti esitteli alkuvuodesta 5. Avenuella Rockefeller Centerin lähellä sijaitsevan Konnect Golfin, joka vajaalla 500 neliöllään on tekemässä kaupungin sykkeessä itsestään turvasatamaa golfkärpäsen pureman saaneille. Tähtäimessä ovat muun muassa Wall Streetin finanssipiirit ja koulujen golfjoukkueet.

Olosuhteet ovat Konnectissa aina huippuluokkaa säästä riippumatta, ja simulaattorista voi valita mieleisensä kentän yli 200 vaihtoehdon joukosta. Trackman on peliään kehittämään mielivien käytössä, samoin PXG-merkkiset huippumailat.

Jäsenyyden hinta vuodessa yli 32-vuotiaille on 500 dollaria, minkä lisäksi tulevat pelimaksut oman aktiivisuuden mukaan. Topgolfista tuttuun tapaan tarjolla on hyvä valikoima ruokia ja juomia. Kilpailuhenkisille löytyy myös kilpailuja.

Tämä on golfin tulevaisuus, näyttää uskovan myös valmentajaguru David Leadbetter, joka on avannut Konnectissa ensimmäisen sisätiloissa toimivan akatemiansa.

Uhasta tulikin mahdollisuus

Jotkut ovat golftoimialalla suhtautuneet pelokkaasti Konnectin ja Topgolfin kaltaisiin muutosvoimia edustaviin toimijoihin. Pelko on kuitenkin osoittautumassa turhaksi. National Golf Foundationin tulosten mukaan Topgolfia kokeilleet ovat itse asiassa taipuvaisia pelaamaan golfia nurmella aiempaa enemmän. Viihtymiskeskukset ovat osoittautuneet myös hyviksi lajin sisäänheittäjiksi.

”Mitä useammin ihmiset tarttuvat mailaan ja mitä hauskempaa heillä on, sitä houkuttelevammalta perinteinen golf alkaa tuntua”, uskoo Erik Anderson Topgolfista.

Topgolf on yksi golfin viime vuosien suurimmista menestystarinoista.

Anderson ennakoi, että digitaalisuus ja virtuaalisuus ovat tulleet golfiin jäädäkseen.

”Näytöt ovat tulevaisuudessa olennainen osa kaikkea inhimillistä toimintaa. En usko, että viiden tai seitsemän vuoden päästä mistään löytyy driving rangea, jolla ei olisi Toptraceria tai jotain vastaavaa teknologiaa käytössään.”

Virtuaalinen ja muu varsinaisten golfkenttien ulkopuolinen golf on viime ajat ollut vahvalla kasvu-uralla. National Golf Foundationin mukaan ”off-course-harrastajien” kokonaismäärä vuonna 2017 oli Yhdysvalloissa jo 8,3 miljoonaa.

Huomionarvoista on, että varsinaisten golfkenttien ulkopuolinen golf vetää puoleensa nimenomaan niitä ihmisryhmiä, joita ”virallinen” golf kipeimmin tällä hetkellä kaipaa oman yhteisönsä jäseniksi.

Naisten osuus perinteistä golfia harrastavista on Yhdysvalloissa nykyisin 24 prosenttia. Off-course-harrastajien keskuudessa vastaava osuus on puolestaan 41 %. 

Topgolf ja muut vastaavan vaihtoehdot vetoavat erityisesti nuoriin. 18–34-vuotiaiden osuus off-course-harrastajista on peräti 43 %.

Callaway on jo jonkin aikaa ollut mukana Topgolfin taustavoimissa. Nyt TaylorMade on puolestaan sitoutunut kumppaniksi uudessa Drive Shack -konseptissa, jonka ensimmäinen keskus on äskettäin avattu Floridassa. Mukana rahoittajana on myös American Golf Corp., yksi maan johtavista golftoimintaa useilla kentillä pyörittävistä operaattoreista.

Seuraavatko muut Korean perässä?

Korean antamaa esimerkkiä kannattaa pohtia pitempäänkin. Golfkenttiä on noin 650, simulaattoripisteitä yli kahdeksankertainen määrä. Golfkulttuuriin painopiste on jossain ihan muualla kuin perinteisillä kentillä. Kaiken lisäksi 80 % golfseurojen jäsenistä on kiinnittynyt lajiin nimenomaan ”screen golfin” kautta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    MarX says:

    Hieno idea, mutta kun seuraa simujen käyttöä kotimaassa, niin hiljalleen hiipunut käyttö useimmissa paikoissa. Tälläinen markkinointi on upea asia, mutta pitäisikö se suunnatan ei pelaaville enemmin kun jo asiaan hurahtaneille.

    Kari Sirelius says:

    Sekä Koreassa että Japanissa on miljoonia golfareita, enemmän kuin rekisteröityjä golfareita, jotka lyövät palloa vain monikerroksisilla rangeilla tai simulaattoreissa. Syynä on harrastuksen kalleus ja oikeiden kenttien ylikuormitus. Korealainen ystäväni pystyy pelaamaan jäsenklubillaan noin kerran, korkeintaan pari kertaa viikossa. Thaimaa, Maleesia ja Vietnam ovat huomattavasti edullisempia korealaisille pelaajille, joten täältä heitä löytää vaivaksi asti. Kun suurin osa range-golfareista ei tunne sääntöjä, vielä vähemmän etikettiä, ongelma on valmis…