16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Vihti aukeaa perjantaina, Nokia ja Bjärkas lauantaina

Pelikausi päästään eteläisimmässä Suomessa käynnistämään tavallista aikaisemmin, vaikka moni perinteinen ”kevätkenttä” pitää vielä lappua luukulla. Ensimmäisenä kenttänsä aukaisi Hiisi-Golf Lempäälässä.

Vihti Golf pitää kiinni perinteistään ja aukaisee tänäkin vuonna kenttänsä ensimmäisenä 18-reikäisenä Suomessa. Vihdissä kentälle pääsee jo tänään perjantaina. Käytössä on koko kenttä kesägriinein.

”Ihan kaikkein aikaisin ajankohta tämä ei ole, mutta ollaan tosi lähellä keskiarvoa. Jos lonkalta pitäisi heittää, niin sanoisin, että Vihdin 17 vuoden toimintahistoriassa keskimääräinen avauspäivän on ollut 26. tai 27. maaliskuuta”, Vihti Golfin toimitusjohtaja Janne Uotila sanoo.

Uotilan mukaan kenttä on Vihdissä pelikunnossa, vaikkakin märkä ja hiekkainen. Perinteisesti kiinnostusta on riittänyt, vaikka peliolosuhteet eivät Suomessa vielä kevättalvella tietenkään ole kesäkuukausien luokkaa.

”Kunnosta en osaa ihan tarkkaan vielä sanoa, tulevat viikot näyttävät lopullisesti mikä on tilanne. Talvi on kuitenkin ollut aavistuksen keskimääräistä vaikeampi”, hän sanoo.

Greenfee on Vihdissä arkisin 34 euroa ja viikonloppuisin 39 euroa. Myynnissä on myös kymmenen kortin sarjalippu ja kausipelioikeus.

Nokialla käytössä yhdeksän reikää

Nokia River Golfissa kentälle ei yleensä vielä näin aikaisin olla päästy. Olosuhteet ovat kuitenkin nyt niin suotuisat, että yhdeksän reiän kenttä kesägriineille aukaistaan jo lauantaina.

”Käytössä on yhdeksän reikään, eli vanhan Kartano-kentän etuysi, joista suurin osa on nykyistä River-kentän etuysiä. Käsittääkseni tämä on toiseksi aikaisin kauden avaus Riverissä”, Nokia River Golfin toimitusjohtaja Kimmo Sirainen kertoo.

”Kyllä kentän avausuutisen jälkeen alkoi säpinää olemaan. Pelaaminen kiinnostaa ja jäsenmaksuja rupesi tulemaan sisään kovalla vauhdilla”, hän sanoo.

Nokialla kausi alkaa yleensä huhtikuun puolivälin tienoille. Kuva: <a href=Lassi Pekka Tilander. " width="630" height="413" />

Nokialla kausi alkaa yleensä huhtikuun puolivälin tienoille. Kuva: Lassi Pekka Tilander.

Nokialla kenttä on talvehtinut hyvin, vaikka leuto talvi välillä aiheutti huolta talven mittaan. Kentälle on myös tehty aktiivisesti hoitotoimenpiteitä myös talvella.

Kevätkentälle otetaan varauksia lauantaina klo 12.00–16.00 ja sunnuntaina klo 10.00–16.00. Toimistolla pelaajia palvellaan molempina päivinä 10.00–16.00. Myös ravintola ja range ovat auki. Greenfee vieraille on 30 euroa.

Hiisi-Golfin Farmi-kenttä auki jo torstaina

Ensimmäisenä kenttänä tällä kaudella aukesi Lempäälässä sijaitseva Hiisi-Golf, jonka yhdeksänreikäinen Farmi-kenttä avattiin torstaina. Viime kausi Lempäälässä päätettiin vasta 1.1.2017, eikä peleistä näin ollen pidetty taukoa kuin alle kolme kuukautta.

”Meillä on kentällä hyvin tilaa ja tänäkin vuonna pääsimme avaamaan hyvissä ajoin”, Pekka Isotalo Hiisi-Golfista kertoo.

Greenfee kentälle on aikuisilta 20 euroa ja junnuilta 12 euroa. 18 reiän hinnat ovat 30 ja 20 euroa.

Monella kentällä avaus siirtyy huhtikuulle

Kenttänsä yleensä ensimmäisten joukossa avannut Hangon Golf siirtää avausta ainakin tulevan viikonlopun yli. Range on Hangossakin kuitenkin jo käytössä. Usein ensimmäisten joukossa liikkeellä olleet Meri-Teijo ja Wiurilakin pitävät kenttänsä vielä suljettuna.

Peuramaa avasi Pikku Peura par 3 -kenttänsä perjantaina. Helsingissä Rangelle pääsee esimerkiksi Paloheinässä, jossa on auki keinonurmialustainen evergreen-kenttä. Kemiön saarella sijaitseva 18-reikäinen par 3 -kenttä Bjärkas Golf avaa lauantaina kello 11.00 säävarauksella.

Juttua on päivitetty kello 14.26.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)