16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Uutta virtaa golfiin fyysistä kuntoa parantamalla

Timo Rauhala sai perjantaina palkintonsa. ET:n ex-johtaja Ken Schofield vasemmalla.

Janos Uotila hakee voimaa ja liikkuvuutta SATS:n saleilta seuraavan vuoden aikana.Lähes kaikki sen toki tietävät, ja entistä useampi uskaltaa ottaa itseään myös niskasta kiiinni. Hyvän golfin pelaamiseen tarvitaan fyysisiä valmiuksia joita voi nimenomaan pelikauden ulkopuolella kehittää. Golfpisteen yhteistyökumppani, kuntosaliketju SATS perusti oman tiimin johon kuuluu viisi jäsentä. Näiden harjoittelua seurataan sivuillamme seuraavan vuoden ajan. Tavoite kulllakin osallistujalla on saada peliinsä lisää ”potkua” ja myös mielenvirkeyttä. Golfpisteen uudistetuilta kuntosivuilta löydät virikkeitä omaan tekemiseesi niin kotona tapahtuvaan harjoitteluun, salille kuin myös muihin liikuntamuotoihin. Hyvä startti talvikauteen on tehdä esimerkiksi Golfkunto-sivuilta löytyvä liikkuvuustesti joka antaa useimmille ajattelemisen aihetta( kts. linkki). Voit käydä myös katsomassa, ehkä tekemässäkin oman kirjallisen ”lupauksesi” sivuille koskien oman kunnon parantamiseen liittyviä toimenpiteitä. Eikä tässä vielä kaikki, halutessasi pääset mukaan ( nopeimmat ainakin) ohjattuun toimintaan joka on jatkoa Golf Digestin Akatemian toimintaan. Golfpisteen ja Golf Digestin lukijoille tarjoamme mahdollisuutta osallistua vastikään Euroopan PGA:n palkitseman Timo Rauhalan vetämille starttitunneille jotka pidetään SATS:n uudessa Pitäjänmäen toimipisteessä. Kahden tunnin pituisissa harjoituksissa Rauhala alustaa ensin noin 20 minuutin ajan aiheesta kuinka yhdistetään golfliikkeen sekä fysiikan harjoittelu. Tämän jälkeen on vuorossa 1,5 tunnin harjoitus. -Tunnit sopivat kaikille niille jotka haluavat kehittää tuntemuksiaan oman golfliikkeen ja fyysisen harjoittelun yhdistämisestä. Nimeäisin tunnit yksinkertaisesti golf-fysiikkatreeneiksi. Minusta on tärkeää, että yhä suurempi osa kaikista harrastajista oppisi ymmärtämään tämän puolen tärkeyden. Maailmalla fysiikkatreenaaminen on kovassa nousussa, ja yhä useammalla kentällä saleja ja harjoituspaikkoja on tarjolla jäsenille, Rauhala kertoo. Toisena osiona ovat SATS:n omat tuotteet, joista ”maailman ensi-iltaan” tulevat tammikuussa käynistyvät golfpaketit. Fysiikkavalmentaja Timo Haikarainen ja Toni Hakula neuvonpidossa.SATS tarjoaa samaisessa Pitäjänmäkeen avattavassa toimipisteessään Golfkuntopaketteja. Ne sisältävät neljä tunnin mittaista ryhmätuntia joilla kullakin on oma, golfia lähellä oleva teemansa, kahden kuukauden SATS:n palveluiden käyttöoikeuden sekä kuntosaliohjaajan tekemän harjoitusohjelman sekä Golf Digestin vuosikerran. Molempiin, Rauhalan vetämiin, sekä SATS:n paketteihin ilmoittautuminen käynnistyy torstaina 4.12 Katso tarkemmat tiedot sivuilta (linkki jutun perässä,kurssit). SATS:n tiloissa tapahtuvat Rauhalan kick off tunnit ovat lähtölaukaus Golf Digestin Akatemian toiminnalle kaudelle 2009. Tammikuussa julkaistavassa vuosikalenterissa tulee olemaan fysiikkatreenien lisäksi paljon golfharjoituksia joita vetävät ensisijaisesti Timo Rauhala sekä Antti Vaalas. Koulutustapahtumat ovat kursseja lukuunottamatta yksittäisiä tapahtumia ja niistä ilmoitetaan Golfpisteen sivuilla sekä Golf Digestissa. Tavoite on se, että tarjontaa tulee olemaan hyvin monentasoisille pelaajille, jopa aloittelijoista huipulle tähtääviin asti. Sokerina pohjalla ovat koulutustoimintaan osallistuville tarkoitetut kilpailut ja muut aktiviteetit.

Timo Rauhalan golfharjoitukset k&#228,ynnistyv&#228,t Season Golfissa

Golf Digest Akatemian ensimmäiset lajiharjoitukset käynnistyvät jo joulukuun puolella. Kurssiohjelma täydentyy, tammikuun alkupuolella julkaisemme talvea ja kevättä koskevan ohjelmiston. Timo Rauhala vetää Season Golfissa maksimissaan 15 hengen ryhmille 1,5 tunnin ”golfharjoitukset joissa tärkeänä osana on lähipeli”. -Nämäkin on tarkoitettu peliään kehittämään pyrkiville harrastelijoille tasoituksesta riippumatta. Harjoitellaan hyvin yhdessä, johdetusti, määrittelee Rauhala tuntien sisällön. Tuntien ajankohdat: ti 16.12 klo 15.30-17.00 ke 17.12 klo 15.30-17.00 ke 14.1. klo 15.30-17.00 ti 27.1. klo 15.30-17.00 Hinta per kerta on 40 euroa sisältäen mattopaikat, pallot ja opetuksen. Maksu suoritetaan Season Golfiin kunkin harjoituskerran yhteydessä Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Caddiemaster tai puhelin 09-811026, sähköposti erkki.valimaa@seasongolf.fi

Golfpiste / Golfkunto, kurssit

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje