26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tulevan kauden tapahtumia

Laura Davies olisi toivottu vieras Talin kilpailuun...

Jälkiviisaus on maailman helpoimpia lajeja, jossittelu toki kuuluu kaikkiin urheilulajeihin, mutta golfiin erityisesti. Tulevien tapahtumien ennakoiminen on samaa monasti samaa kuin päänsä pölkylle laittamista, mutta tässä lyhyesti kristallipallon kertomaa vuodelta 2005: Tiger jyrää ykköseksiTiger Woods nousee omalle paikalleen kaudella 2005 &copy Getty ImagesMaailman ykköspelaajan tittelistä käydään ennennäkemättömän kovaa taistelua kolmikon Singh, Woods ja Els välillä. Vuoden päättyessä Tiger on omalla paikallaan keulassa voitettuaan myös PGA Tourin rahalistan. Tasaisuus on valttia, Woods voittaa vähintään yhden Majorin, koko kolmikko kuitenkin yhteensä vain kaksi. Majoreissa eurooppalaispelaaja ei vieläkään saavuta ykköstilaa. Superyllättäjille a´la Rich Beem, Ben Curtis ei ole myöskään tilaa kärjessä, kaksi muutakin Major-voittajaa löytyvät maailmanlistan sadan ensimmäisen joukosta. Euroopan Tourin rahalistan vie kolmannen kerran peräkkäin Ernie Els, Goosen on kakkonen ja Harrington kolmas…. Thomas Björn on ylivoimaisesti paras skandinaavi, sisuuntunut tanskalainen kääntää tavaramerkikseen tulleet kakkostilat voitoiksi ja on rahalistalla taas kymmenen joukossa. Mikko Ilonen kiertää ahkerasti Touria ja löytää reiät muutamassa kisassa taistellen kärkisijoista. Voittoa ei kuitenkaan vielä tule, Mikko nousee ensimmäistä kertaa rahalistalla sadan joukkoon ollen sijoilla 60-90. Naisten kisoissa Annika Sörenstam vie jälleen kerran kaikkien listojen kärkipaikat vaikka joutuukin entistä kovemmalle Grace Parkin ja Lorena Ochoan kanssa kisatessaan. Sörenstam on lähellä toteuttaa haaveensa, neljästä Majorista hän voittaa kolme… Annika Sörenstamille ei löydy pysäyttäjää &copy Getty ImagesNaisten Solheim Cupissa USA:ssa käydään tiukka taisto jossa tunteetkin taas kuumenevat. Eurooppa voittaa ensimmäistä kertaa vieraalla mantereella…. Yksi ainoista asioista joita kristallipallo ei selkeänä näytä on Minea Blomqvistin menestys. Se ilmoittaa vain lukuja todennäköisyyksille. Suomalaisen todennäköisyys päästä Solheim Cup joukkueeseen on 40 %, rahalistan voitto Éuroopassa on arvioitu 8 prosentin suuruiseksi. Se pelaako Minea paremman kauden kuin loistava tulokasvuosi oli, on fifty-fifty luokkaa. Muut suomalaispelaajat jäävät edelleen Minnin varjoon. Kaksi pelaajaa kolmikosta Tuutti, Hakkarainen ja Kuosa nousee 60:n joukkoon ET:n rahalistalla, kolmaskin säilyttää korttinsa. Pia Koivuranta joutuu kahden edellisvuoden tapaan viimeiseen kisaan asti taistelemaan paikasta ET:lla. Karsinta näyttää taas todennäköiseltä… Amatöörien menestys on pitkälti Lappeenrannan vasurin Antti Ahokkaan varassa, arvokisamenestys joukkuekisoissa jää vaisuksi, varsinkin miesten puolella nuoria nousevia huipputyyppejä on harvassa. Nuorille järjestettävät golfkoulut ja tapahtumat kasvattavat suosiotaan entisestään. Tyttöjä ja naisia on Blomqvistin innoittamana aloittelijoiden joukossa huomattavan suuri määrä.

Pelaamisen m&auml,&auml,r&auml, kasvaa

Hillside on yksi kaudella 2005 avattavista kentistä.Suomeen avataan kauden aikana taas muutamia uusia kenttiä. Alkukaudesta suurimman huomion kerää 27-reikäinen Hillside Golf jonka perhekeskeisyys nousee keskustelunaiheeksi myös valtakunnan medioissa. Hillside, Pickalan kolmas kenttä, Kurkin uusi yhdeksikkö, Vanajanlinna sekä Vierumäen toinen kenttä purkavat ruuhkia pääkaupunkiseudulta. Rauhallisia pelipaikkoja löytyy loma-aikaan erityisesti pääkaupunkiseudulta, alennushinnoin viimevuotiseen tapaan. Vanajanlinna rummuttaa oman kenttänsä avaamista taitavan tiedotuksen kautta ainakin heinäkuun lopulle. Mikko Ilonen ja Roope Kakko käyvät pitämässä junioriklinikoita, keskustelut mahdollisesta ET:n kisasta vuonna 2008 aktivoituvat… Vihti ja Meri-Teijo kilvoittelevat siitä, kumpi avaa kenttänsä aiemmin.Molemmat tekevät hyvän tilin huhtikuun puoleenväliin mennessä. Sää on parempi kuin edellisvuonna, kokonaiskierrosten määrä kääntyy kahden huonon kauden jälkeen nousuun. Greenfee hinnat nousevat muutaman prosentin. Käänteisesti yhä useammat kentät lähtevät tarjoushinnoitteluun hiljaisina aikoina. Etsivä löytää, kaukojäsenkin, kohtuullisia pelimahdollisuuksia lähes kaikilta kentiltä. Tilaa on runsaasti jollei ole pakko pelata ruuhka-aikaan. Lajin harrastamismahdollisuudet ja kaukojäsenkeskustelu nousee hetkeksi pintaan myös valtakunnallisissa medioissa. Yleinen mielipide ja lajin imagon vaaliminen ohjaavat päätöksentekijöitä. Etujärjestöt, Golfliitto etunenässä , painottavat entistä ponnekkaammin erilaisten aloitusmuotojen tärkeyttä. ”Suomalaista mallia” harrastamiselle haetaan, valmista ei kuitenkaan tule vielä vuonna 2005. Oletettavaa on, että jo vuonna 2006 on aloitteleville ja vähän pelaaville tarjolla vaihtoehtoinen jäsenyys ilman osakkeen ostoa tai vuokraa. Osakeyhtiöt ja seurat taajamissa pohtivat aiheellisestikin erilaisten b-jäsenyyksien tarjoamisen mielekkyyttä. On jo aikakin miettiä, miksi lähettää potentiaalinen vakiopelaaja maakuntaan, kun hänelle voisi ( kaikille hyvään hintaan) tarjota rajoitettuja pelimahdollisuuksia ja jäsenyyttä. Markkinat ohjaavat… Naisgolfarien suhteellinen osuus kasvaa kauden 2005 aikanaKaukojen ihmisarvo nousee lähes ”normaalien” golfarien tasolle, ajojahti osakkeita ja pelioikeuksia myyvien taholta laantuu omaan mahdottomuuteensa. Greencardin suorittaminen otetaan aiheellisestikin käsittelyyn ja postimyyntinä niitä välittävät aiheellisesti nuhdellaan. Ongelma, hidas pelaaminen ja etiketistä piittaamattomuus ei kuitenkaan poistu, haasteet tällä saralla ovat maailmanlaajuisia, eivät suomalaisten kaukojen synnyttämiä. Monet kentät tekevät edullisia vaihtoja ja tarjouksia naapurikenttien kanssa greenfeen suhteen. Keskihinta vieraspelaamiselle tulee jopa laskemaan listahintojen noususta huolimatta. Markkinat ohjaavat osakeyhtiöissä päätöksiä tekeviä, hiljaisina aikoina kierrokselle pääsee yhä useammalla kentällä ”markkinahintaan”. Vuosi 2005 on kuitenkin vasta alkusoittoa hintojen moninaistumiselle, edelläkävijät kuten Vihti Golf näyttävät mallia. Vuokrapelioikeuksia löytyy lähes kaikille kentille, kauden alettuakin. Hintahaitari on leveä, suosituimmilla kentillä hinnat nousevat, joillakin vuokranantajan on vaikeaa saada vastikkeenhintaa pelioikeudesta. Golfkentät käyvät pääkaupunkiseudulla edelleen kovaa kisaa yritystapahtumista. Lisääntyvän tarjonnan vuoksi hinnat näissä jatkavat laskuaan. Golfosakekauppa on edelleen laimeaa. Uusien on vaikeaa saada antejaan menestyksiksi kun vanhoilla kentillä tavara vaihtaa omistajaa ”alehinnoin”. Kärsivällinen tekee hyviä löytöjä. Yli 10.000 euron hintaisia osakkeita on kaupan moninkertaisesti kysyntään nähden. Vain terveimmät pystyvät nostamaan myyntihintojaan, osaa uusistakin tullaan vaihtamaan jälkimarkkinoilla vuosien 2005 ja 2006 aikana anteja huomattavasti huokemmin hinnoin. Mahtipontiset puheet uusien kenttien välttämättömyydestä kääntyvät myös nykyisten pelipaikkojen tehokkaampaan käyttöön.

Golfpiste kasvaa…

Kauden suurin tapahtuma tulee olemaan Talissa pelattava Ladies Finnish Masters. Maailmantähtiä ei kisassa nähdä, ennakko-odotukset Minea Blomqvistn menestykselle ovat mahtavat. Edellisviikolla on selvinnyt pääseekö Minni Solheim Cupiin. Yleisradio televisioi kisan ja sellaista mediaa ei olekaan joka ei naisten maihinnousua Suomeen huomioisi. Kisan vaikutus on pitkäkestoinen ja yleisesti golfia hyödyttävä jo pitkään ennen tapahtumaa. Mikäli miehestä naiseksi itsensä leikkauttanut Mianne Bagger on kisassa mukana saa Minea julkisuusmyllyssä vahvan haastajan. Suomalaisvoittajaa ei kristallipallo näytä. Blomqvistin lisäksi toinenkin suomalainen kisailee kärkipaikoista. Talin lyhyellä kentällä käydään tasainen puttikisa, kolmen kierroksen aikana ei suuria eroja synny, yllättäjille on tilaa tavallista enemmän… Kilpailun kärjen seuraamisen lisäksi puheenaiheeksi nousee kisailijoiden pukeutumiskulttuuri. Paljastavia, näyttäviä asuja on paljon, suuri osa (84 %) Golfpisteen kyselyssä vastaa pitävänsä kisan liberaalista pukeutumistyylistä. Paheksuviakin kommentteja kuullaan, mutta Elisa keskustelupalstan ykkösaihe elokuun lopulla on Talin kisa ja etiketti pukeutumisen suhteen… Suomessa ilmestyy kuusi golflehteä. Yhtään uutta ei perusteta, nykyisilläkin on kova kisa keskenään. Nelonen näyttää Majorit, Urheilukanava Euroopan Tourin sekä joitain naisten kisoja. Vaan kuka lähettäisi Solheim Cupin? Jos Minea Blomqvist on mukana voi tämäkin herkkupala olla myös suomalaisten nähtävillä. Golfpiste aloittaa yhdeksännen toimintavuotensa, aika rientää nopeasti. Erittäin elinkykyisenä ja paikkansa markkinoilta löytäneenä voidaan yhtään ylpeilemättä todeta. Palvelupakettimme ja yhteistyömme golfyhteisön kanssa ovat moninaisia. Sekin on hyvä muistaa, että toimintaa ei rahoiteta arvostetun kilpailijamme, golf.fi:n tavoin liiton varoista. Toimintamme keskeisenä sisältönä on alusta alkaen ollut uutisointi ja ajankohtaisista asioista raportointi. Se on painottunut kilpagolfiin, suomalaisten menestyksiin ja henkilöihin. Kauluspaita ja shortsien pituus puhuttavat elokuussa. Kuvassa Minea Blomqvist.Mikko Ilonen ja Minea Blomqvist ovat saaneet eniten palstatilaa, aiheestakin Painopistettä on pyritty siirtämään myös tavallista kuluttajaa kiinnostaviin asioihin, välineisiin, pelimahdollisuuksiin ja varusteisiin. Golfpiste jatkaa samalla peruslinjalla kauden 2005 aikana. Pyrimme raportoimaan, kertomaan ja synnyttämään keskustelua suomalaisen golfin tilasta ja suunnasta. Aiheita on loputtomiin. Oma ajatukseni on kirkkaasti se, että olemme riippumattomasti golfin ja sen harrastajien puolella, iltapäivälehtimäisesti ajanhermolla mutta vieläkin nopeammin . Kävijämäärämme ja niistä kertovat luvut kulkevat jatkuvasti oikeaan suuntaan, ylöspäin. Menneen vuoden aikana nousu eri kävijöiden määrissä oli keskimäärin yli 16 % per kuukausi! Huippukuukausi, elokuu kertoo mittasuhteista. Eri kävijöitä 79.000, vierailuja 386.000. Ilahduttavasti suurimmat kasvuprosentit osuivat loppuvuoteen, loka-joulukuulle. Luvut ovat Taloustutkimuksen Web Trafic Monitorin kylmää, iloista faktaa. Kristallipallo näyttää Golfpisteelle kasvua myös vuodelle 2005. Uutistarjontamme monipuolistuu, sitä on entistä enemmän, resursseja pyritään tehostamaan ja lisäämään. Myös muu sisältö kehittyy, paikalleen jäämällä ei kilpailussa ihmisten ajasta pärjää. Hyvää golfkautta 2005! Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje