16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tigerin caddie "vihaa" Phil Mickelsonia

Steve Williamsin tuoreimmat lausunnot eivät taatusti hymyilyttäneet Tiger Woodsia © Getty Images

Tunteet ja paineet ne ovat caddielläkin jotka elävät usein vahvasti pelaajansa mukana menestyksissä ja vastoinkäymisissä. Tiger Woodsin ja Steve Williamsin yhteistyötä on pidetty toimivana ja siloisena, Tiger ei ole juurikaan avautunut tuntemuksistaan muita pelaajia kohtaan. Woodsin loukkaantumisen myötä Steve Williamsilla on ollut ylimääräistä aikaa, ja kun päämies on ollut medialta piilossa, Williams on saanut tavanomaista enemmän kyselyjä. Lauantaina ilmestyneessä uusi-seelantilaisessa Taranaki Daily Newsissa Williams hätkähdyttää lausunnollaan. -Vihaan Phil Mickelsonia, en arvosta häntä pelaajana. Hän ei kunnioita minua ( kentällä) ja tästä johtuen minun tuntemukseni ovat samanlaisia. Mikään uutinen ei ole se, että Mickelson ja Tiger eivät tule keskenään toimeen, Williams täräytti. Hyvä kysymys kuuluu, mikä tarve Williamsilla oli purkautua asiassa joka ei millään muotoa ole ajankohtainen? Phil Mickelson ei jäänyt sanattomaksi vaan sivalsi välittömästi takaisin. -Nähtyäni Stewe Williamsin kommentit, olen todella tyytyväinen siitä, että minulla on Jim ”Bones” McKayn tasoinen ihminen caddienäni ja edustamassa minua. Tiger Woods on ollut enimmäkseen poissa julkisuudesta kesäkuisen US Openin jälkeen. Hän isännöi kentänlaidalla polvileikkauksen jälkeen viikonlopun perinteistä kutsukisaansa Kaliforniasssa. Williamsin lausuntojen jälkeen Tigerin oli käytännössä pakko antaa vastineensa asiaan. <b>-Olin pettynyt lukiessani Stewen antamia kommentteja Philista, pelaajasta jota arvostan. Asiasta on nyt puhuttu ja se on sovittu, Woods määritteli. Myrsky vesilasissa, Williamsin lapsus, voidaan varmasti todeta. Tästä huolimatta median ja yleisön mielenkiinto ihmisten väliseen kemiaan on suurta kun Woods ja Mickelson seuraavan kerran pelaavat samassa ryhmässä. Tätä tapahtuu vain valitettavan harvoin edes majoreissa, lisäksi Tigerin polvivamma ja sairausloma saattavat siirtää seuraavaa kohtaamista pitkällekin tulevaisuuteen. Woodsin Chevron World Challenge käynnistyy torstaina Sherwood Country Clubilla, mukana on 16 kutsuttua pelaajaa kisaamassa yhteensä 5,75 miljoonan dollarin palkintopotista. Phil Mickelson ei ole koskaan löytänyt kalenteristaan aikaa Tigerin kilpailulle. Woods matkusti Floridan kodistaan ennen viikonlopun kisaa Meksikoon seuraamaan uusimman kenttähankkeensa edistymistä. Ensimmäinen maailmanykkösen kentistä avataan loppuvuodesta 2009 Dubaissa. <span class=

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje