16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Taistelu pelaajista kiihtyy Ruotsissa

Ruotsissa käydään kovaa kisaa pelaajien sieluista. Kuva maan parhaisiin kuuluvalta Bro Hoffin kentältä.

Ruotsissa golfklubien jäsenmäärät ovat olleet viimeisten vuosien aikana laskussa, pelaamisen määrä samoin. Tarjonnan ylittäessä monissa segmenteissä kysynnän, on markkinoille tullut tuotteita joita ei olisi voitu kuvitellakaan vielä 10-15 vuotta sitten. Malleja on haettu maailmalta ja kisa pelaajista on käymässä todella kovaksi. Tukholman parhaisiin golfklubeihin kuuluva International Golf Club tarjoaa kaudelle 2009 jäsenyyttä hintaan 395 kruunua, euroiksi muutettuna tämä on noin 40 euroa. Kaupan päälle uusi jäsen saa yhden arkipäivän greenfeen kentällä. Tämä tarjous jonka tekee kentän omistajiin kuuluva Top Tee yhtiö on on Ruotsin huokein, ja selkeä osoitus länsinaapurin golfkulttuurin kehityksestä. Yhä suurempi osa pelaajista valitsee mahdollisuuden saatuaan kustannuksiltaan huokeamman jäsenyyden. -Käsityksemme mukaan pelaajan on hyvä olla jäsen sillä alueella jossa hän asuu. USA:ssa esimerkiksi Floridassa asuva golfari harvoin on jäsen Montanassa. Jostain syystä Ruotsissa tilanne on mennyt sellaiseksi, että ihmiset ovat usein jäseniä muualla kuin missä heidän asuinpaikkansa on. Tämä markkinatilanne ei ole millään muotoa luonnollinen, Top Teen omistaja, entinen huippupelaaja Joakim Sabel määrittää. Top Tee on osaomistajana usealla ruotsalaiskentällä, viimeisten vuosien aikana liiketoimet eivät ole menneet parhaalla mahdollisella tavalla. International GC tekee kaudella 2008 noin 200.000 euron tappion. Seurassa on nyt noin 800 jäsentä, näistä suurin osa kalliimmissa hintaluokissa joihin sisältyy enemmän pelikierroksia ja etuisuuksia. -Tavoitteemme on kasvattaa International 2000 jäsenen seuraksi. Jos osoittautuu, että suuri osa näistä valitsee halvimman vaihtoehdon, meidän tehtävämme on saada heidät pelaamaan kentillämme mahdollisimman paljon. Se on myös koko Ruotsin golfin etu, Sabel muistuttaa.

Top tee

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje